Repoveden
kansallispuiston jylhät kalliomaisemat ovat olleet jo pitkään to do -listallani
ja juhannuksena pääsin vihdoin ne kokemaan. Juhannussuunnitelmani eivät parin
vuoden takaista festarikesää lukuun ottamatta ole juurikaan poikenneet
rauhallisesta kesämökkiviikonlopusta, joten tänä vuonna keskikesän juhlan
viettäminen retkeilyn parissa oli tervetullutta vaihtelua. Kouvolassa
sijaitseva Repovesi on yksi Suomen suosituimmista kansallispuistosta ja
ymmärrän todella miksi. Pystysuorat kallioseinämät, upeat näköalat, riippusilta
ja lossi kutsuvat yhtä jos toistakin retkeilijää. Kallioiden puolesta Repovesi
on suosittu etenkin kiipeilijöiden keskuudessa ja vesistöt tarjoavat myös hyvät
mahdollisuudet melontaan. Meidän juhannusretkemme keskittyi tällä kertaa vain
patikointiin, mutta ehkäpä jonain päivänä palaan Repovedelle vielä muissakin
merkeissä, uuden vierailun arvoinen se ehdottomasti on.
Varasimme vaellukselle koko juhannuksen
torstai-illasta sunnuntaiaamuun, joten aikaa kansallispuistoon tutustumiseen
oli rutkasti ja päivämatkat pysyivät hyvin maltillisina 26 kilometrin Kaakkurin
kierroksella. Pitkän aurinkoisen jakson jälkeen sää vaihtui aatonaattona
juhannukselle perinteiseen tyyliin sateiseksi, mutta se ei meitä lannistanut, tärkeintä oli päästä retkeilemään. Harmaansävyisessä juhannusruuhkassa
matkaamista siivittivät kesäiset eväät mansikoiden ja herneiden muodossa suomirockin
klassikoiden soidessa taustalla, toisinaan matkalaisten yhtyessä itsekin mukaan
lauluun. Ennen Repovedelle pääsyä edessä oli vielä ruokailutauko kauppakeskus
Tuulosessa ja retkieväiden shoppailu Kouvolassa. Illalla pääsimme vihdoin
perille kansallispuistoon Saarijärven parkkipaikalle, jossa paikalla oli jo
muutamia muitakin juhannuksen viettoon luonnon keskelle lähteneiden
retkeilijöiden autoja. Retkieväiden pakkaamista rinkkaan häiritsivät kymmenet
ympärillä kiehnäävät pikkuitikat, joihin eivät edes myrkyt tehonneet. Myöhemmin
saimme tietää niiden olevan polttiaisia ja noiden pikku pirulaisten seurasta
saimme nauttia viimeisenäkin retkipäivänä.
Pienessä tihkusateessa aloitimme
matkan kohti muutaman kilometrin päässä sijaitsevaa Kirnukankaan nuotiopaikkaa.
Luottavaisin mielin etenimme mielestämme oikeaan suuntaan isointa polkua ilman
kartan apuja, kunnes jo muutaman sadan metrin päässä vastaan tuli puomi ja
ilmoitus hengenvaarasta. Repoveden kansallispuisto sijaitsee Pahkajärven
ampuma-alueen vieressä, eikä tuolle alueelle ole luonnollisestikaan mitään
asiaa astua. Jouduimme siis kaivamaan kartan esiin ja palaamaan sen avulla
oikealle polulle. Lopulta pääsimme perille Kirnukankaan pienen lammen vieressä
sijaitsevalle laavulle, jossa olivat jo leiriytyneenä ensimmäiset
juhannusretkeilijät. Oman leiriytymisen ohessa kuulumiset vaihtuivat ja
ensimmäinen retki-illallinen valmistui tietenkin nuotiomakkaran muodossa. Yöksi
oli luvattu reilusti sadetta ja onneksemme pääsimme nuotiolta teltan suojiin
juuri ennen sateen alkua. Ensimmäinen vaellusyö sujui omalta osaltani
perinteiseen tapaan hieman katkonaisesti, mutta onneksi sateen ropinaa telttaa
vasten oli rauhoittavaa kuunnella.
Juhannusaatto valkeni hyvin
tuulisissa merkeissä eikä elohopeakaan montaa astetta kymmenen yläpuolelle
kohonnut. Aamupalan jälkeen päätimme jatkaa lepoa vielä hetken aikaa teltan
suojissa ennen päivän taipaleen aloittamista. Hauklammenvuoren näköalojen
kautta siirryimme parin kilometrin päässä sijaitsevalle Lojukoskelle pitämään
jo ensimmäistä evästaukoa. Vaahtopäät pauhasivat ja tavaroista oli syytä pitää
huolta, kun puuskittainen tuuli yltyi kerta toisensa jälkeen melkoiseksi. Matka Lojukoskelta Talakselle eteni
reippaaseen tahtiin, sillä se ei juurikaan sisältynyt erikoisempia maisemia.
Oman mausteensa matkantekoon toivat tuulen voimasta puista putoilevat kävyt ja
oksanpätkät. Talaksella vuorossa oli lounastauko, joka vaati hieman omia
virityksiä myrskyisässä tuulessa. Makuualusta toimi kuitenkin hyvänä
tuulensuojana ja ruoka valmistui ongelmitta. Lounasta nautittiin lopulta
kuoritakin suojissa sadekuuron yllättäessä, joka onneksi jäi kuitenkin melko lyhyeksi.
Talakselta matka jatkui kohti
Määkijää, jonka oli tarkoitus olla seuraava yöpaikkamme. Paikka olisi ollut
oikein sopiva leiriytymiselle puitteiden puolesta, avara alue järven rannalla
ja paljon hyviä telttapaikkoja. Kello oli kuitenkin vielä sen verran vähän ja
sää melko sateinen, että päätimme jatkaa matkaa vielä eteenpäin. Pidän sateesta
ja patikoidessa maltillinen sade ei juurikaan haittaa, mutta nuotiolla
istuminen ei tuossa säässä juurikaan houkuttele, eikä koko iltaa halua
teltassakaan viettää. Suuntasimme siis Ketunlenkille, jossa odottivat ensimmäiset
Repoveden nähtävyyksistä. Ensin vuorossa oli vesistön ylitys käsivoimin
toimivalla Ketunlossilla. Kahden ihmisenkin voimin lossin vetäminen
voimakkaassa sivutuulessa tuntui käsissä. Aikaisemmilla reissuilla losseja on
tullut vastaan Joutsijärven retkeilyreitillä sekä Kolin kansallispuistossa ja
joka kerta ne tuovat oman ainutlaatuisen lisänsä retkeen. Hetkeä myöhemmin
edessä odotti jo monen retkeilykuviin ikuistettu Lapinsalmen riippusilta, joka
oli ensimmäinen laatuaan minun vaelluksillani. Ennen ylitystä pidimme kuitenkin
pienen herkkutauon Lapinsalmen maisemia ihaillen. Seuraamme liittyi myös
ilahduttavasti lokki, joka päätti tervehtiä meitä ja etenkin rinkkaani
valkeilla jätöksillään. Pienen siivoustauon jälkeen olimme vihdoin valmiita
ylittämään Lapinsalmen.
Seuraavan yön majapaikaksi kohteenamme
oli nyt Katajajärven nuotiopaikka. Lapinsalmella pohdimme, vieläkö jaksaisimme
kiertää Katajavuoren kautta. Lisäkilometrejä siitä ei kuitenkaan juurikaan
tullut ja kartan lupaamat näköalat houkuttelivat sen verran, että päätimme tuon
pienen lisälenkin vielä tehdä. Se oli ehdottomasti sen arvoista, erittäin
pitkien ja jyrkkien portaiden yläpäässä Repoveden yli ulottuvat maisemat olivat
huikeat ja kansallispuiston parhaimmistoa. Vaikka näkyä olisi voinut jäädä
ihastelemaan loppuillaksi, oli tuulenkin puolesta lopulta aika siirtyä vielä
viimeinen etappi yöpaikalle.
Katajavuoren nuotiopaikka ei harmiksemme ollut tuona
kolkkona juhannusaattona yhtään sen enempää tuulensuojassa kuin mikään muukaan aikaisemmista taukopaikoista, joten
kaikki mukana olevat vaatekerrokset oli hyvinkin pian puettava päälle.
Retkiruokien joukosta olisi löytynyt lettuainekset, mutta vaakatasossa tuleva
sade ja kohmeessa olevat sormet eivät juurikaan houkutelleet moiseen
operaatioon. Nöyrästi jouduin myös myöntämään, että ennen retkeä pakkauksen lomassa
esiin tullut ehdotus sormikkaiden mukaan pakkaamisesta ei olisikaan ollut niin
tolkutonta, joksi sen kuitenkin silloin tuomitsin. Sään pakottamana siirryimme
juhlistamaan juhannusaaton viettoa teltan lämpöön karkkien, sipsien ja
virvokkeiden pariin laivanupotusta pelaamaan. Jonka minä voitin, tietenkin.
Mukaan pakkaamani sipsipussi aiheutti hieman ihmetystä ja kommentointia
matkaseuran puolelta, mutta minähän kannan sipsit metsään, jos niin haluan. Ja
hyvin ne näyttivät maistuvan. Yötä vasten korvatulpat olivat tarpeen, sen
verran kovasti tuuli ujelsi. Omasta puolestani tuulenpuuskat aiheuttivat myös
hieman jännitystä siitä, kuinka hyvin ympärillä olevat puut pysyvät pystyssä.
Onneksemme saimme kuitenkin herätä aamulla hyvin elinvoimaisina ja erittäin
makoisat yöunet nukkuneina.
Aamupalan aikana kulkijoita
yöpaikkamme ohi riitti jo runsaasti ja oli selvää, että ihan ainoita emme
olleet, jotka olivat ottaneet Repoveden suunnakseen juhannuksena. Tilaa
luonnossa onneksi riittää, vaikka viikonloppu erittäin ruuhkainen olikin.
Ohikulkijoiden joukkoon mahtui myös perhe, jonka mukana kulki retkikissa
isännän kantamassa repussa. Juomatauon aikana kissakin pääsi hetkeksi
tutustumaan nuotiopaikkaan hihnan päässä, kuinka suloista! Katajajärveltä
ehdimme edetä vain kilometrin verran Kuutinkanavalle, kun ensimmäinen sadekuuro
jo iski. Koska kiirettä ei ollut ja paikalla sijaitsi iso keittokatos, päätimme
pitää ensimmäisen evästauon jo tässä. Kahvin valmistuessa ja leipien lämmetessä nuotiotulessa penkit täyttyivät nopeasti, kun paikalle saapui useampikin retkiseurue. Lähtiessämme
ihastelimme vielä hetken Kuutinkanavan puista uittoränniä ja täytimme juomapullot
kaivovedellä. Vesihuolto Repovedellä oli erittäin vaivatonta, sillä kaivoja
kansallispuistossa oli useampia ja jokaisesta vedenlaatu oli juuri hiljattain
todettu hyväksi talousvedeksi. Seuraavana edessä oli jälleen korkeuseroja ja
kapuamista, kun suuntana oli parin kilometrin päässä sijaitseva Mustanlamminvuoren
näkötorni. Maisemien suhteen ei tarvinnut täälläkään pettyä, kun näkötorni
nousi korkealle Repoveden pinnan yläpuolelle.
Lounastaukoa siirryimme
viettämään Olhavalle, tuohon kiipeilijöiden pyhättöön. Olhavanlammesta
pystysuorana kymmenien metrien korkeuteen nousevat kallioseinämät ovat
kiipeilijöiden suosiossa varmasti syystäkin, sen verran komeana ne näyttäytyvät
tavallisellekin retkeilijälle. Myös juhannuksena kallio oli houkutellut
paikalle kiipeilijöitä sankoin joukoin ja telttoja Olhavan ympäristössä olikin
toistakymmentä. Nautimme lounaamme hieman sivummalla sijaitsevalle laavulla,
jonka jälkeen kävimme ihastelemassa kiipeilyä kallion juurella. Seuraavana oli
meidän vuoromme kiivetä ylös Olhavanvuorelle, tällä kertaa kuitenkin polkuja
pitkin. Olhavanvuoren laelta maisemat eivät aivan vetäneet vertojaan
kansallispuiston aikaisemmille näköalapaikoille, vaikka hienot ne olivat
täältäkin. Olhavalla näkemisen arvoista ovat siis ennen kaikkea nuo jylhät seinämät
kallion juurelta.
Viimeiseksi yöpaikaksi valitsimme
Sukeltajaniemen, sillä Kaakkurin kierroksen 26 kilometriä oli jo melkein
taivallettu. Tässä vaiheessa sääkin alkoi jo tyyntyä ja aurinko pääsi
paistamaan lähes pilvettömältä taivaalta. Sukeltajaniemi oli erittäin kaunis,
nimensä mukaisesti niemen kärjessä sijaitseva kallioinen paikka. Pystytimmekin
teltan aivan järven rantaan. Mukaan matkaan olimme pakanneet onkilaitteet ja
viimeisenä iltana päätimme koettaa kalaonneamme ja teimme onget. Matoja ei näin
kallioiselta paikalta ollut mahdollista löytää, mutta onneksi retkieväisiin
kuului lettutaikina-ainekset, joita hyödyntäen tein pienen taikinapallon. Nuo
antimet kelpasivat järven pikku ahvenille ja hetken päästä ensimmäinen kala oli
jo koukussa kiinni. Ruokakaloiksi kelpaavia saaliita emme kuitenkaan kovasta
yrityksestä huolimatta onnistuneet tällä kertaa saamaan. Onginta oli kuitenkin
mukavaa ajanvietettä kesäillan auringossa, joskin tässä vaiheessa nuo
inhottavat pienet polttiaiset liittyivät jälleen seuraamme. Huonomman kalaonnen
myötä illalliseksi valmistui falafel-pihvejä perunamuusilla, jotka saivat myös
hieman ennakkoluuloiselta retkiseuralta hyväksynnän maukkaasta retkiruoasta.
Lätyt jäivät tänäkin iltana paistamatta, kun polttiaiset ottivat etenkin
matkaseurani piinaavan härnäyksen kohteeksi ja
kesäillan vietto jatkui siten teltan suojissa karkkia syöden.
Viimeiselle päivälle käveltävää
ei enää juurikaan jäänyt, sillä parkkipaikka sijaitsi vajaan kilometrin päässä.
Repoveden juhannussuosio osoittautui todeksi vielä parkkipaikalla, kun autojen
määrä tuona aamuna oli jo yli kolmekymmentä pelkästään yhdellä parkkialueella. Maisemat
nähtyäni ymmärrän kuitenkin täysin, miksi Repovesi kuuluu Lapin ulkopuolisten
kansallispuistojen parhaimmistoon. Kallioiden laet, riippusilta ja erittäin
viihtyisät ja siistit nuotiopaikat tarjoavat täydellisen ympäristön parin
päivän vaellusretkelle. Paluumatkalla tankkasimme energiaa Lahden Burger Mafia
-grillillä, jotta voimia oli kotona vielä rinkan purkamiseen. Nyt rinkka on
kuitenkin jo uudestaan pakattu suuntana Hetta-Pallas ja elämäni ensimmäinen
kerta Lapissa lumettomaan aikaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti