Kanoottiretken,
saunan ja hyvän ruoan siivittäminä olimme valmiita jatkamaan retkeilyä ja
siirtymään Kemijärveltä kohti Suomen käsivartta muutaman päivän mökkeilyn
jälkeen. Vaikka omasta mielestäni sijaintimme Kemijärvellä oli jo kaukana
pohjoisessa, oli ajomatkaa Kilpisjärvelle silti vielä useampi tunti. Matkalla
oli pysähdyttävä täydentämään hieman eväsvarastoja, tärkeimpänä kauppalistalla
oli tietenkin irtokarkit, joita mukaan tarttui reilu kilo. Lounastauko
Sodankylässä, jätskit Muoniossa ja lopulta yli kahdeksan tunnin reissaamisen
jälkeen olimme perillä Kilpisjärvellä illalla kuuden aikoihin. Ennen
siirtymistä totaaliseen muutaman päivän trangia-ruokavalioon, päätimme nauttia
vielä yhden aterian sisätiloissa. Vaikka päivä oli kääntynyt jo reippaasti illan
puolelle, halusimme ehdottomasti päästä vielä patikoimaan pitkän ajomatkan
päätteeksi. Ravintola Kilpiksen herkullisten annosten myötä olimmekin valmiita
Saanan valloitukseen.
Sää oli selkeä mutta tuulinen,
kun iltakahdeksalta parkkeerasimme auton Mallan luonnonpuiston pysäköintialueelle
ja lähdimme kiipeämään kohti Saanatunturin huippua. Vaikka lämpötila päivän
aikana oli jälleen lähennellyt kolmeakymmentä astetta, oli ilma muuttunut
illaksi huomattavasti viileämmäksi ja mukaan huipulle pakkasimme reppuun eväiden
lisäksi kevytuntuvatakit. Saana on yksi Suomen tunnetuimmista tuntureista ja
sen huippu kohoaa 1029 metriä merenpinnan yläpuolelle. Tunturin valloittaminen
onnistuu päiväretkenä, sillä matkaa esimerkiksi Mallan parkkipaikalta laelle on
reilu neljä kilometriä ja nousumetrejä kertyy hieman yli viisisataa. Polku on
melko helppokulkuista eikä missään vaiheessa erityisen jyrkkää, vaikka nousu
saakin kyllä sykkeen kohoamaan. Meiltä matkaan huipulle kului valokuvaustaukoineen
puolitoista tuntia. Tunturin laelle kulkevan reitin lisäksi Saana on
mahdollista myös kiertää sitä ympäröivällä rengasreitillä Saanajärven rannalla
sijaitsevan päivätuvan ja kodan kautta.
Ensimmäiset pari kilometriä
huipulle vievästä polusta kulkivat matalassa ja vihreässä tunturikoivikossa,
jota koristivat vuoroin ruohokanukat, pitkospuut ja tupasvillat. Nousun
jyrkentyessä puut vähenivät ja maisema muuttui rosoisemmaksi. Kyseessä oli
reissun ensimmäinen tunturin valloitus ja innoissamme halusimme päästä huipulle
tarkastelemaan näkymiä. Välillä käännyimme katselemaan taaksemme muodostuneita
maisemia, jotka paranivat hetki hetkeltä, kun horisonttiin ilmestyi yhä enemmän
Norjan lumihuippuisia vuoria. Hiljalleen
nousun edetessä sää alkoi pilvistyä ja ihaillen pysähdyimme seuraamaan
viereisten tunturien takaa vyöryviä pilviä ja niiden nopeaa liikettä. Tässä
vaiheessa aloin myös jo pelätä pahinta, lähtiessä sää oli ollut vielä hyvin
selkeä, mutta nyt näytti siltä, että huipulta ei välttämättä tarvitsisi paljon
maisemia katsella. Mitä lähemmäksi
huippua pääsimme, sitä sankemmaksi sumu kävi ja enää harvakseltaan jostain
pilvenraosta avautui pieni näkymä kauemmas. Kun lopulta pääsimme huipulle, oli
näkyvyys enää vain pari kymmentä metriä. Tuulen myötä ilmakin oli muuttunut
hyvin viileäksi ja saimme pukea untuvatakit päälle.
Jätimme puumerkkimme huipulta
löytyvään vieraskirjaan ja samalla sitä selatessani totesin, että paikka
todellakin on suosittu. Kyseisen päivän ajalta merkintöjä oli tehty useamman
aukeaman verran. Myöhäisen ajankohdan ansiosta saimme tehdä matkaa kuitenkin
melko omissa oloissamme. Siirryimme tuulensuojaan huipun kiviröykkiön taakse
karkkitauolle ja samalla ehdin manata äärimmäisen huonoa tuuriani korkeiden
paikkojen ja sumun suhteen. En juurikaan halua valittaa säästä, se on mikä se
on, eikä voivottelu sitä muuksi muuta. Pahimmillaan valitus vain pilaa
kanssaretkeilijöidenkin fiiliksen. Tällä kertaa kuitenkin jatkuvalta tuntuva epäonneni
sumun kanssa sai aikaan pientä ärtymystä. Ei kulunut kuitenkaan kuin muutama minuutti
ja pilvipeite alkoi hiljalleen rakoilla. Satunnaisesti milloin mistäkin
suunnasta avautui hetkeksi maisema pitkälle horisonttiin ja pyörien suuntaan ja
toiseen koitimme saada vilauksen niistä. Lopulta sumu hälveni riittävästi,
jotta saimme hetken nauttia näkymistä ja samalla kaduin nöyränä liian aikaista
mieleni pahoittamista. Nopeasti tuntureiden ja vuorien yli vyöryneet sumupilvet
olivat kuitenkin tarjonneet nekin ennennäkemättömän
kokemuksen.
Tyytyväisinä lähdimme lopulta laskeutumaan
takaisin kohti autoa. Nenä vuosi ja hanskoja tarvittiin lämmittämään käsiä koleassa ilmassa.
Oli vaikea kuvitella, että vielä aikaisemmin päivällä jäätelön syöminen oli tuottanut vaikeuksia, kun helle niitä kovin nopeasti sulatti. Noin puolivälissä nousua
pysähdyimme vielä nostattamaan sykettä ja lämpöä hyppimällä polun varrelle
tuodulla trampoliinilla. Kävimme myös katselemassa
maisemia tunturin Kilpisjärven puoleisen jyrkän rinteen reunalla, pystysuora ja
pitkä pudotus alas sai aikaan hieman kylmiä väreitä. Yhdeltä yöllä sankan sumun
ympäröiminä saavuimme takaisin autolle ja edessä oli telttapaikan etsintä. Olin
ennalta lukenut, että parkkipaikan läheisyydessä pystyisi majoittumaan ja
sopiva paikka lopulta löytyikin pysäköintialueen viereisen harjanteen takaa.
Vuorossa oli lämmittävät iltateet ja hampaiden pesu autolla, jonka jälkeen
siirryimme yökamppeet kainalossa telttapaikalle ja unten maille.
Aamupalaa nautimme parkkipaikan
infotaulujen viereisellä taukopaikalla. Mökiltä matkaevääksi saatu raparperihillo
toi mukavan lisän vakiintuneeseen retkiaamiaiseen. Parkkipaikalta siirryimme
ostoksille ja rahanvaihtoon Kilpishallille, jonka jälkeen palasimme takaisin.
Päivän ohjelmassa oli retki Mallan luonnonpuistoon. Paikka on luonnonsuojelualuetta,
jossa liikkuminen on lumettomana aikana sallittua vain merkityillä reiteillä.
Telttailu alueella on myös kokonaan kielletty lukuun ottamatta Kuohkimajärven
autiotuvan läheisyyttä. Merkittyjä reittejä pitkin pääsee kuitenkin
huiputtamaan 738 metriin nousevan Pikku-Mallan, ihastelemaan Iso-Mallan
rinteeltä laskevaa Kitsiputousta sekä vierailemaan kolmen valtakunnan
rajapyykillä, jossa nimensä mukaisesti kohtaavat Suomen, Ruotsin ja Norjan
rajat. Rajapyykille pääsee myös matkaamalla ensin Malla-vesibussilla
Kilpisjärven yli Koltalahteen, josta matka jatkuu vielä kolme kilometriä polkua
pitkin. Matkaa rajapyykille olisi
patikoiden ollut parkkipaikalta 11 kilometriä ja se ei tällä kertaa sopinut
aikatauluumme. Suuntasimme siis sen sijaan Pikku-Mallalle ja Kitsiputoukselle,
ja jätimme rajapyykin seuraavalle vierailulle.
Hyvien yöunien voimaannuttamina
päätimme ensin suunnata Pikku-Mallan huipulle. Aurinko paistoi jälleen
pilvettömältä taivaalta ja lämpöä riitti. Reitti kulki Siilaskosken ylityksen
jälkeen tunturikoivikon läpi avoimeen tunturimaastoon. Parin kilometrin päästä
polku haarautui Pikku-Mallan huipulle. Nousumme keskeytti yhtäkkiä kivenraoista
esiin ampailleet kiirunan poikaset. Hetken tilannetta tarkasteltuamme katse
kiinnittyi myös huomaamattomaan emoon, joka kökötti aivan polun vieressä. Rauhallisesti
kiersimme lintuperheen ja jatkoimme matkaamme. Huipulle päästyämme saimme
ihailla edellisyönä valloitettua Saanaa ja alapuolella siintävää Kilpisjärveä.
Nautimme maisemista pitkän evästauon ajan, kunnes suuntasimme takaisin alas
tunturista ja kohti Kitsiputousta. Pysähdyimme kirkasvetisten Mallalammien
äärelle täyttämään vesipullot ja ihmettelemään jälleen niin kirkasta vettä.
Pienten järvien ääreltä polku
nousi Iso-Mallan rinteille ja kulki toisen maailmansodan aikaisen korsun
ohitse. Reitti muuttui hetkeksi aikaa hyvin kivikkoiseksi, kunnes lopulta
saavutimme vesiputouksen. Putous ei ollut poikkeuksellisen kuumasta ja kuivasta
kesästä johtuen vuolaimmillaan, mutta siitä huolimatta hyvin vaikuttava.
Kallion syvennykseen muodostunut vesiputous, kirkkaana soliseva vesi ja
aurinkoiset maisemat Kilpisjärvelle tarjosivat täydellisen lounaspaikan.
Ajoituksemme oli paras mahdollinen, sillä saapuessamme paikalla ei ollut muita
retkeilijöitä ja saimme vapaasti valita sopivan kohdan lounaan pituiselle
leiriytymiselle. Pikku hiljaa paikalle alkoi kuitenkin ilmestyä muita
retkeilijöitä ja hetken päästä paikka olikin retkeilijöiden valloittama. Päivän
lounaana oli tex-mex-pataa, jonka pääraaka-aineeksi oli aikaisemmin kaupassa
valikoituneet pakastealtaan kebab-lastut. Tällainen auton kanssa tapahtuva
päiväretkeily tuokin paljon enemmän mahdollisuuksia retkiruokavalioon
verrattuna pidempiin rinkkavaelluksiin. Lounaan valmistuessa virkistimme
vaelluskengissä muhineita jalkojamme putouksen kylmässä vedessä. Tässä
lounashetkessä tiivistyi retkeilyn ihanuus kaikessa parhaudessaan.
Noin neljän kilometrin matka
takaisin autolle eteni alamäkeen sukkelasti. Matkalla harjoitimme heikolla
menestyksellä lajitunnistusta tunturin yleisimmistä kukista. Lopulta päätin
ottaa kasveista myös kuvia myöhempää tunnistusta varten ja kuvakasvion myötä
lajitietous voisi pidemmällä tähtäimellä karttuakin. Viimeinen kilometri kuvaustaukoineen
eteni verkkaisesti, kunnes lopulta saavuimme takaisin autolle. Kilpisjärven
retkeilyalueet olivat meidän osaltamme tältä erää nähty ja malttamattomina
odotimme siirtymistä Norjan puolelle vuorien keskelle. Emme olleet kuitenkaan
vielä tarkemmin suunnitelleet seuraavien päivien ohjelmaa, joten siirryimme
vielä hetkeksi ravintola Kilpikseen retkeilymateriaalin kera tutustumaan
vaihtoehtoihin. Selvää oli se, että seuraavan yöpaikan tulisi joka tapauksessa
sijoittua Norjan maaperälle. Kilpisjärven pysähdys oli ollut arvoisensa ja
selkeästi merkatut, helppokulkuiset reitit ja kohtuulliset nousut tuntureiden
huipuille tarjoavat oivat mahdollisuudet aloittelevallekin retkeilijälle
nauttia tuntureiden tunnelmasta.
Linkit reissun muihin teksteihin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti