RETKIKIPINÄ: KESÄLOMA-ROADTRIP OSA 1: HOSSAN KANSALLISPUISTO

Parin kuukauden ajan pöydälle oli kertynyt jos jonkinlaista kirjaa ja esitettä käsivarren ja Pohjois-Norjan retkeilymahdollisuuksista ja vähintään yhtä paljon materiaalia oli tallentunut myös verkosta. Malttamattomasti odotettu kahden viikon retkeilyloma oli vihdoin alkamassa ja auto lähes äärimmilleen pakattu. Suunnitelmana oli aloittaa loma paljon kehutusta Hossan kansallispuistosta ja siirtyä Kemijärven kautta käsivarteen Saanan huiputukseen. Ehdottomana kohokohtana olisi kuitenkin Pohjois-Norjan vuoristomaisemat Lyngenin ja Tromssan alueella, sekä mahdollisesti myös Senjassa. Tarkempaa aikataulua ja kohteita reissulle ei ollut lukuun ottamatta yhtä hotelliyötä Tromssassa. Tavoitteena oli nauttia retkeilystä ja maisemista rennosti fiiliksen mukaan. Pidempiä rinkkavaelluksia ei tälle lomalle ollut luvassa, vaan luonnon nähtävyyksiä ihasteltiin päiväreissuilla ja sopivat telttapaikat etsittiin matkan varrelta. Reissu oli kokemuksena ja maisemiltaan ehdottomasti hienoin tähänastisista ja kaksi viikkoa kuluikin aivan liian nopeasti. Olisin mielelläni voinut jäädä pidemmäksikin aikaa ja nyt kirjoittaessani kaipuu on suuri takaisin noihin maisemiin ja huolettomaan elämään. Ensimmäisenä reissulla suuren vaikutuksen teki Hossan kansallispuisto, joka lunasti kaikki odotukset. Kahden vuorokauden aikana sää suosi lähes kolmenkymmenen asteen helteillä ja saimme nauttia Hossasta sen täydessä loistossaan.

Taukoineen lähes yhdeksän tuntia kestäneen ajomatkan jälkeen olimme perillä Hossassa vasta kymmenen aikaan illalla. Ensimmäiseksi etapiksi valitsimme Värikallion kaarroksen, jonka varrella sijaitsevalle keittokatokselle ja samalla myös ensimmäiselle yöpaikalle oli parkkipaikalta matkaa vain muutama kilometri. Rinkkoja pakatessa saimme jo ensimmäiset maistiaiset siitä, mitä seuraavat pari viikkoa tulisivat olemaan, kun tarvittavia tavaroita etsitään kymmenestä eri laukusta ja kassista. Pakkausoperaation jälkeen suuntasimme Värikallion keittokatokselle hyvin helppokulkuista polkua pitkin. Matkalla saimme nauttia upeista usvamaisemista ja itseäni viihdytti kovasti kanssakulkijan yllättävät step-liikkeet hänen bongattuaan kyyn. Itse olin vakuuttunut, että mitään käärmettä ei ollut olemassakaan, sammakoita polulla kyllä riitti, mutta ainakin tapauksesta sai makoisat naurut loppumatkalle. Perillä nuotiopaikalla olimme vasta keskiyön aikaan ja mahdollisimman vähin äänin aloitimme leiriytymisen, jotta emme herättäisi jo nukkumaan siirtynyttä yhden teltan seuruetta. Paikka oli todella viihtyisä ja keittokatoksessa riitti tilaa isommallekin porukalle. Usvan peittämää järveä ihaillen paistoimme koko reissun ainoat nuotiomakkarat ja jälkiruoaksi nautittiin vielä hieman irtokarkkeja, joita koko loman aikana kului makkaroidenkin edestä.

Koska Hossa todennäköisesti oli koko reissun kohteista ainoa, jossa olisi mahdollisuus riippumattoiluun, valitsimme ne seuraavien öiden majoitteiksi. Keittokatoksen takaa nousevan kumpareen päältä löytyi sopiva paikka ja ensimmäinen reissuyö oli edessä. Aamu valkeni pilvettömältä taivaalta ja puuron valmistuessa oli hyvää aikaa noukkia rinteestä vaatimaton kourallinen mustikoita hieman makua antamaan. Ennen matkan jatkamista teimme nuotiopaikalta ensin muutaman sadan metrin piston kalliomaalauksille, joista rengasreittikin on saanut nimensä. Joistain kohdista maalaukset olivat yllättävän hyvinkin säilyneitä ja paikalla vierailua voi ehdottomasti suositella, liian usein vastaavia ei kuitenkaan pääse kokemaan. Kalliomaalaukset on piirretty järvestä nousevan kallion seinämään ja niitä pääsee tarkastelemaan paikalle rakennetun metallisen laiturin päästä. Luontoon.fi -sivuston mukaan maalaukset ovat yli 3500 vuotta vanhoja. Kalliomaalauksilta matka jatkui Ala-Ölkyn kautta takaisin autolle ja hyttysiä riitti enemmän kuin tarpeeksi. Juuri ennen parkkipaikkaa pysähdyimme vielä Lihapyörteen laavulle vilvoittelemaan jalkoja vieressä virtaavaan jokeen ja samalla saimme kaupan päälle jalkahoidon, kun pikkukalat intoutuivat näykkimään varpaitamme.

Ennalta luettujen suositusten myötä päätimme siirtyä autolla Hossalaislammin parkkipaikalle ja lähteä Kokalmuksen kierrokselle päiväreppujen kanssa. Lähes koko 14 kilometrin lenkki kulki hiekkaisia rantoja myöten, joten valinta ei juurikaan voinut mennä pieleen. Melko paahteisen sään ja järven läheisyyden myötä hyttysistä ei enää tarvinnut välittää, mutta tilalle tulivat sen sijaan paarmat. Parin viikon takaiseen Hetta-Pallas -vaellukseen verrattuna tilanne oli kuitenkin vielä siedettävä ja matka sujui suht leppoisasti. Lounasta oli ensin tarkoitus viettää muutaman kilometrin jälkeen Pitkä-Hoiluan nuotiopaikalla, mutta koska kyseinen nuotiopaikka ei ollut maisemiltaan parhaimmistoa, päätimme jatkaa vielä Lipposensalmen laavulle. Matkanteon keskeyttivät kaksi poroa, jotka tyytyväisinä pitivät ruokataukoa polun vieressä. Hetken niitä ihasteltuamme olisimme olleet jo valmiita jatkamaan matkaa, mutta nuo kaksi sarvipäätä tukkivat edelleen tien ja ihmetellen katselimme toisiamme. Tässä vaiheessa alkoi jo hieman mietityttämään, miten porojen kanssa oikeastaan edes pitäisi toimia. Onneksemme ne päättivät kuitenkin lopulta jatkaa matkaansa ja yhdessä tuumin kuljimme tovin polkua pitkin perätysten, porot edellä ja me hieman perässä.

Lopulta porot siirtyivät polulta sivummalle ja saavuimme Lipposensalmen laavulle. Paikka oli todella kaunis ja viihtyisä, oikea valinta lounashetkelle. Makkarapadan kypsyessä taustalta alkoi yhtäkkiä kuulua rivakkaa sorkkien kopinaa ja kuinka ollakaan hetken päästä samat kaksi poroa kirmasivat muutaman metrin päästä ohitsemme laavun vierestä. Halusimme ottaa päivän rennosti, joten lounaan jälkeen ripustimme riippumaton ja otimme pienet päivätorkut. Lipposensalmelta matkaa jatkaessa ohitimme Kokalmuksen laavun, joka ehdottomasti täytyy laittaa muistiin seuraavia reissuja varten potentiaalisena tauko- ja yöpaikkana, sen verran hienolla paikalla laavu sijaitsi. Kokalmuksen jälkeen polku kulki kahden porotallin vierestä, joista ensimmäisen kohdalla pelästyimme kunnolla, kun kaksi poroa ampaisivat tallista ulos. Porotallit ovat matalia rakennuksia, joihin porot siirtyvät suojaan niitä kiusaavilta hyönteisiltä, samalla talli antaa suojaa myös auringon paahteelta ja kuumuudelta. Kuuma oli meillekin päivän aikana tullut ja tässä vaiheessa aloimme etsiä sopivaa paikkaa pienelle pulahdukselle ja sellainen löytyi lopulta Kokalmuksen nuotiopaikalta. Uimaan kohdasta ei oikein päässyt mutta kastautumaan kuitenkin riittävästi.

Virkistäytyneinä jatkoimme Kokalmuksesta Hoiluansärkän ja Ala-Valkeisen autiotuvan kautta Muikkupurolle katsastamaan, oliko kyseessä todella niin hieno paikka, mitä ennalta olimme saaneet ymmärtää. Ja olihan se. Äärimmäisen kirkasvetinen, matala ja leveä muikkupuro virtaa kahden järven, Keski- ja Iso-Valkeisen välissä. Avara mäntykangas ympärillään paikassa on todella seesteinen tunnelma. Tämä oli ehdottomasti toisen yön majapaikkamme, joten jatkoimme matkaa kilometrin verran autolle hakemaan tarvittavat varusteet. Palatessamme paikka oli tyhjentynyt muista retkeilijöistä ja saimme viettää koko sunnuntai-illan omassa rauhassamme, vain yksi maastopyöräilijä pysähtyi laavulla.

Muikkupuron ympäristö oli mustikkarikasta, joten illallisen jälkeen siirryin keräämään reilun saaliin aamupuuroa varten samalla kun retkiseura lähti koettamaan kalaonneaan. Myöhemmin illalla tyyni järvi houkutteli vielä päivän toiselle pulahdukselle. En ole koskaan nähnyt missään niin kirkasta vettä. Vaikka vesi ulottui yli keskivartalon, näkyivät hienoa hiekkapohjaa vasten lepäävät varpaat vielä täysin selkeästi. Hossan vesi olikin yksi kansallispuiston hienouksista, tuolla vedellä täytti juomapullonkin ilomielin. Auringonlaskua siirryimme seuraamaan läheisen niemen kärkeen Iso-Valkeisen rannalle. Istuimme ison järveen kaatuneen männyn juurella, joka edelleen tyytyväisenä oli jatkanut kasvuaan. Tuo illan hetki oli mitä täydellisin.

Aamulla ennen poistumista Muikkupurolta hyödynsimme vielä metsän antimia ja keräsimme kipollisen mustikoita mahdollisen mökkimarjapiirakan täytteeksi. Viimeiselle Hossan päivälle olimme jättäneet vierailun sen ehkä suosituimmassa kohteessa, Julma-Ölkyssä. Ennen Ölkkyyn saapumista pysähdyimme kuitenkin luontokeskuksella munkkikahvilla. Mukaan tarttui myös useita esitteitä lähialueen luontokohteista sekä lakritsipussi, sillä irtokarkkipussin pohja oli alkanut jo näkyä. Väkeä luontokeskuksella oli yllättävän paljon huomioon ottaen, että päivä oli maanantai emmekä viikonlopun aikana olleet tavanneet suurissa määrin muita retkeilijöitä. Päästyämme perille Ölkyn parkkipaikalle melko huonokuntoista ja kivikkoista tietä pitkin väkeä oli kuitenkin vielä enemmän. Onneksi suurempikin ihmisjoukko kuitenkin hajaantuu nopeasti metsään, eikä reitin varrella ollut liiallista ruuhkaa.

Kolme kilometriä pitkä Julma-Ölkky on Suomen suurin kanjonijärvi ja järvestä kohoavat kalliot nousevat parhaimmillaan 50 metrin korkeuteen. Ölkkyä pääsee ihastelemaan järven puolelta venekyydityksellä, mutta me päätimme kiertää kymmenen kilometrin pituisen Ölökyn ähkäsyn järven ympäri. Teimme lenkin kahdeksikkona, jotta pääsimme hyödyntämään puoliväliin rakennettua riippusiltaa. Viime vuonna valmistunut silta mahdollistaa myös lyhyemmän viiden kilometrin rengasreitin, Ölökyn ylityksen taivaltamisen. Reitit ovat haastavuudeltaan vaativia, sillä ne sisältävät paljon nousuja ja laskuja. Kolmenkymmenen asteen helteessä niitä saattoi kuvailla jopa erittäin vaativiksi. Maisemat reitin varrelta kallioiden päältä ja riippusillalta olivat kuitenkin vaikuttavia. Lounastaukoa vietimme reitin puolivälissä sijaitsevalla Ölkynperän laavulla.

Ölökyn ähkäsyn jälkeen vierailu Hossassa tuli tältä erää päätökseensä. Heti alkumatkasta kaksi tien varressa lepäävää poroa ilahduttivat lähtöämme kansallispuiston alueelta. Suuntana oli seuraavaksi Kemijärvi ja muutaman päivän mökkeily ennen käsivarteen siirtymistä. Nähtävää Hossassa olisi ollut vielä parille päivälle, mutta aikataulun puitteissa jouduimme poistumaan paikalta. Tutkimatta jäivät vielä muun muassa Laukkujärven lenkin ja Hakokosken hujauksen maisemat sekä Lounatkoski. Hyvä syy palata Hossaan siis vielä uudestaan, vaikka jo nähdyt maisemat itsessään antoivat riittävät perusteet uudelleen vierailulle. Hossasta tuli seitsemästoista kansallispuisto jossa vierailin, ja se pääsi ehdottomasti listani kärkipaikalle. Ota Hossa siis vakavasti harkintaan, kun suunnittelet seuraavaa retkikohdetta!

Omat suosikit

Nähtävyydet