Blogissa on viimeksi retkeilty uuden vuoden merkeissä Riisitunturilla ja nyt juhannus odottaa jo nurkan takana. Vaikka blogiloma on päässyt venymään pitkäksi, mahtui vuoden ensimmäiseen puoliskoon silti paljon retkeilyä. Edellisvuoden kuukausittainen yöretkihaaste oli täynnä hienoja kokemuksia, mutta piti meidät samaan aikaan kovin kiireisinä, joten pieni tauko tiivistahtiseen yöretkeilyyn ja juttujen kirjoittamiseen oli paikallaan. Yöretkien tilalla on ollut useita päiväretkiä, pyörälenkkejä ja kiipeilyreissuja lähialueille. Retkikohteina on ollut muun muassa Siikaneva, Birgitan polku, Nokian saaristo ja Laipanmaa. Kaikki sellaisia paikkoja, jotka ehdottomasti ansaitsivat enemmän palstatilaa blogista, mutta se jääköön toiseen kertaan. Muutama kohta on saatu jo ruksittua retkihaastelistaltakin, sillä Siikanevalla paistettiin lättyjä pakkasillassa ja Laipanmaalla vietimme yön pelkän tarpin alla. Lähikalliolle tehty piknik voitaisiin kai laskea myös gourmet-retkeksi, sillä mukana oli kaikenlaisia herkkuja macarons-leivoksista mansikoihin ja Pommaciin. (Kyllä, Pommac on mielestäni ylellistä luksusta :D)
Kevään ehdoton hitti on ollut pyöräretket uudella pyörällä, joka on mahdollistanut lähialueen metsien tutkimisen täysin uudella tavalla. Erityisesti Lempäälän Birgitan polun alueelta on löytynyt useita hyviä pyöräretkikohteita. Pyöräilyn lisäksi myös ulkokiipeily on vienyt minut mukanaan täysin ja ulkokiipeilykertoja onkin kertynyt tälle vuodelle jo kahdeksan. Suurin osa kiipeilymetreistä on kertynyt Nokialla Melon Voimalaitoksen, Mustavuoren ja Ketaran kallioilla, mutta viimeisimpänä pääsin kiipeilemään Äänekosken Patamankalliolle. Samaisella reissulla vierailimme myös Laukaan Multamäen luontopolulla ja Hitonhaudan rotkolaaksossa. Tämä kiipeily- ja retkiviikonloppu saakin olla vuoden retkistä ensimmäinen, joka päätyy myös tekstiksi blogiin, sen verran kerrottavaa reissusta jäi.
Toukokuun ensimmäiset lämpöiset päivät herättivät innostuksen riippumattoilukauden aloittamiseen ja samalla innostuin ajatuksesta päästä kiipeilemään itselleni uudella kalliolla. Äänekosken Patamankallio vaikutti juuri sopivalta paikalta minulle, sillä omat ulkokiipeilytaitoni eivät ole vielä kummoiset ja Patamalta helppoja reittejä löytyi useita. Retkipaikan avulla löysin useita potentiaalisia retkikohteita ja yöpaikkoja kallion lähistöltä Laukaan alueelta, joten suunnitelma oli selvä. Lauantaiaamuna pakkasimme mukaan kiipeily- ja yöretkivarustuksen ja suuntasimme kohti Keski-Suomea. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta aamusta lähtien ja ilma oli lämmin. Tuona toukokuisena aamuna alkoi minun kesäni.
Patamankallio sijaitsee Äänekoskella muutaman kilometrin päässä Hirvaskankaan ABC:stä. Hitonhaudantien parkkipaikalta on matkaa kalliolle vain pari sataa metriä. Kalliolta löytyy yhteensä 24 köysikiipeilyreittiä, joista 16 on ns. sporttireittejä, eli kiivettävissä yläköydessä tai liidaten kallioon kiinnitettyjä pultteja hyödyntäen. Tämä vastaa kiipeilyhalleissa nähtävää köysikiipeilyä. Pataman viisi helpoimmasta päästä olevaa sporttireittiä tarjosivat minulle yläköydellä kiiveten juuri sopivaa haastetta ja tunteja kalliolla kului useita. Päivän viimeisenä haasteena lähdin Skeletor -nimiselle reitille, joka laittoi kiipeilytaitoni koetukselle. Muutamassa kohdassa olin jo varma, etten pääsisi eteenpäin, mutta hyvällä kannustuksella ja sisukkuudella ähisin ja puhkin itseni reitin loppuun asti. Tähän oli hyvä lopettaa päivä Patamalla. Reittejä jäi kiivettäväksi vielä seuraavallekin kerralle ja nyt kun liidikorttikin on roikkunut valjaissa jo viikon ajan, voi helpoimpia reittejä palata kiipeämään uudestaan alaköydessä. Vaikka kiipeilyä ei harrastaisikaan, voi pystysuoria kallioita (ja kiipeilyä) käydä ihailemassa toki muuten vain.
Kiipeilypäivä kulutti voimia sen verran, että emme kaivanneet illaksi enää pitkää kävelymatkaa yöpaikalle. Kriteereihin sopiva retkikohde löytyi Peurunkajärven maisemissa sijaitsevalta Multamäen luontopolulta Laukaasta. 2,2 kilometrin pituisen luontopolun varrelle mahtuu 21 infotaulua alueen luonnosta ja historiasta ja evästaukoa voi viettää Multamäen päällä sijaitsevalla kodalla tai Peurunkajärven rannalta löytyvällä laavulla. Me valitsimme yöpaikaksi laavun, sillä toivoimme rannan olevan sopiva virkistävälle pulahdukselle. Laavulle johtavan reilun kilometrin kävelymatkan aikana ihastuin alueeseen jo täysin, sillä harjuinen mäntymetsä oli ilta-auringossa niin kaunis. Matkan varrelle osui myös vuonna 1999 rakennettu ulkoilmateatteri, mutta tarina ei kertonut kuinka ahkerassa käytössä paikka vielä tänä päivänä on.
Luontopolulta lähti muutaman sadan metrin pituinen pisto rinnettä alas rantaan, jossa yöpaikkamme sijaitsi. Järvimaisema oli kaunis ja paikka juuri sellainen, mistä olin tälle viikonlopulle haaveillut. Matala hiekkaranta mahdollisti uinnin ja suuntasimmekin heti ensimmäiseksi järveen. Vesi tuntui vielä hyytävän kylmältä mutta hetkeä myöhemmin kehon valtasi lämpö. Järvenraikkaina valitsimme riippumatoille paikat parhaimmalta rantapaikalta, sillä sääennuste lupasi yöksi tyyntä keliä, eikä tarpillekaan ollut tarvetta.
Lyhyiden reissujen ehdoton etu on kevyt ja tyhjyyttä ammottava rinkka, jonka voi lastata täyteen herkkuja painosta välittämättä. Niinpä kaupasta oli valikoitunut mukaan pestoa, tankoparsaa ja gnoccheja, joista valmistui hetkessä herkullinen retki-illallinen. Varsinaisen ruoan lisäksi rinkasta löytyi toki vielä sipsiä, karkkia ja virvokkeita riippumatossa nautittavaksi. Auringonlaskua katsellessa ei voinut muuta kuin hymyillä. Samalla haaveilin siitä, kuinka tuleva kesäloma sisältäisi toivottavasti useita tämänkaltaisia päiviä. Kömmin makuupussiin ja vietin vielä hetken kirjan parissa, kunnes nukahdin Peurungan maisemia ihaillen.
Vuoden ensimmäinen riippumattoyö sujui makoisasti keskiyötä lukuunottamatta, jolloin veneseurue saapui rantaan aikomuksenaan viettää yötä laavulla nuotion ääressä. Huomaavaisesti he päättivät kuitenkin muuttaa suunnitelmiaan riippumatot huomattuaan ja jatkoivat matkaa toisaalle klapien kera. Aamulla pakkasimme tavarat ja siirryimme aamupalalle Multamäen päällä sijaitsevalle kodalle. Ennen sitä luvassa oli kunnon ylämäkitreeni, sillä nousumetrejä laavulta kodalle kertyi yli sata sisältäen reilun 300 askeleen portaat. Odotettavasti maisemat ylhäällä olivat myös sen arvoiset. Aamupalaa varten kannatti siirtyä tänne, sillä taukopaikka oli muutoinkin todella viihtyisä ja siisti. Kaiken kaikkiaan Multamäen luontopolku ympäristöineen ylitti odotuksemme täysin ja hienojen näköalojen lisäksi se tarjosi paljon mielenkiintoista luettavaa muinaisjärvistä Struven ketjuun, sillä Multamäen kodalla sijaitsee Struven ketjun mittauspiste numero 46.
Sunnuntaipäivän halusimme viettää vielä retkeillen ja niinpä päätimme vierailla Hitonhaudan rotkolaaksossa, joka sijaitsi vain 20 minuutin ajomatkan päässä Peurungalta. Visitlaukaa.fi kertoo laakson pituudeksi 800 metriä ja leveydeksi 30-40 metriä. Eteläpään parkkipaikalta matkaa nähtävyydelle on noin 1,5 kilometriä, ja polku kulkee suurimmaksi osaksi metsäautotietä pitkin.
Vaikka kesä oli jo aluillaan, oli Hitonhaudalla kevät vasta alkanut. Polku laaksossa oli suurelta osin vielä lumen ja jään peitossa, eikä kengät pysyneet kauaa kuivina. Mitä syvemmälle rotkoon pääsimme, sitä jylhemmiksi sen seinämät kävivät. Sulamisvesiä valui rotkon reunoja pitkin ja viileä ilma leijui laaksossa. Tutkimme kallion koloja ja löysimme pienen luolan. Sivuttaissuunnassa saimme mahdutettua itsemme kapeaan luolaan ja otsalampun valossa tähystimme sen syvyyksiin. Luola kapeni kuitenkin sen verran nopeasti, ettemme päässet kovin pitkälle. Hyvä niin, sillä pieni ahtaanpaikankammo alkoi jo hieman ilmoitella itsestään. Luolaa vastapäätä löytyi myös avarampi lippaluola, joten seikkailtavaa rotkossa riitti.
Tutustuessani etukäteen Hitonhautaan, löysin retkipaikasta jutun lähistöllä sijaitsevasta toisesta luolasta Piilolammilla. Reittiä tai polkua sinne ei ollut, joten lähdimme kartan kanssa suunnistamaan kohti lampea. Vajaan kilometrin seikkailun jälkeen saavuimme lammelle ja löysimme täältäkin rotkomaisen laakson. Laskeuduimme kivilohkareiden sekaan etsimään luolaa siinä kuitenkaan onnistumatta. Laajensimme etsintöjä rotkon ympäristöön, mutta lopulta jouduimme toteamaan, että tämä luola jääköön tällä kertaa tutkimatta. Luulimme palaavamme takaisin jo aikaisemmin koluttujen lohkareiden ja jyrkänteiden kautta, kunnes huomasimme olevamme rotkon alemmasta osasta hieman erillään sijaitsevassa yläosassa. Nyt luolaakaan ei voinut olla huomaamatta. Vinkkinä siis, kun päädyt luolaretkelle Piilolammille: Jos et löydä luolaa, et ole vain etsinyt vielä oikeasta paikasta. Jätimme reput luolan suulle ja ryömimme sisään. Tämä luola oli tähän astisista luolista ehdottomasti isoin, johon olin itseni änkenyt. Syvyyttä oli yli kymmenen metriä ja leveyttä parhaimmillaan 4 metriä. Korkeimmissa kohdissa mahtui melkein seisomaan. Tutkimme luolaa ja etenimme niin pitkälle kuin pystyimme. Välillä auringonsäteet heijastuivat kivilohkareiden välistä luolaan. Fiilistelimme tovin kolean kallion uumenissa. Luolien tunnelma on aina yhtä mystinen, mutta hetken niissä aikaa vietettyään iskee pieni pakokauhu ja on päästävä pois.
Etsimme Piilolammin kallioiden päältä sopivat riippumattopuut ja asetuimme viettämään evästaukoa. Omia polkuja kulkiessa ei reitti juuri risteä muiden retkeilijöiden kanssa eikä nytkään muita kulkijoita näkynyt pitkiin aikoihin. Loikoilimme riippumatossa vain muutamat perhoset seuranamme. Päivän nähtävyyksistä Hitonhauta oli ehdottomasti näyttävämpi, mutta luolabongarille Piilolammi tarjoaa varmasti enemmän. Kaiken kaikkiaan Laukaa vaikuttaisi olevan todellinen retkeilykohteiden aarreaitta, sillä Multamäen ja Hitonhaudan lisäksi lähialueella sijaitsee esimerkiksi Kuusaankoski, Kirkkoniemi, Kuhankoski ja Keski-Suomen Koliksikin kutsuttu Hyypäänvuori, joten tutkittavaa Laukaassa vielä riittää. Seuraavaksi suuntana on kuitenkin Itä-Suomi, sillä kesäloman ensimmäinen viikko on juuri alkamassa! Oma kesälomavinkkini tälle kesälle onkin Suomi-roadtrip. Suuntaat lomalla sitten Itämeren saaristoon, Saimaalle tai Lappiin, lupaan että nautit maisemista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti