SIIKANEVAN YÖRETKI

Rakastan talvea, lunta ja kenkien alla narskuvaa pakkasta. Voi sitä hymyn määrää, kun talven ensimmäinen lumi laskeutuu maahan, ei väliä, vaikka se ei yhtä iltaa pidempään tuolloin vielä pysyisikään. Tänä talvena ensimmäiset sankemmat lumisateet saapuivat jo marraskuun alkupuolella, ja se tarkoitti tietenkin yöretkeä. Syksyn retket ovat olleet melko spontaaneja ja lyhyellä varoitusajalla suunniteltuja, emmekä tätäkään retkeä ehtineet juuri etukäteen miettiä. Niinpä päätimme kohteeksi jo ennestään tutun Siikanevan soidensuojelualueen. Noin kymmenen kilometrin pituinen rengasreitti suolla vain tunnin ajomatkan päässä Tampereelta, oli juuri sopiva kohde yhden yön retkelle. Jaarikanmaan laavun ja parkkipaikan välinen etäisyys on noin kolme kilometriä, juuri sopiva matka pimeänä perjantai-iltana kuljettavaksi. Jo etukäteen oli tiedossa, että yön aikana lumisade tulisi vaihtumaan rännäksi ja loskaksi, mutta emme antaneet sen haitata. Halusimme ehdottomasti kokea marraskuisen pimeän illan lumen peittämällä suolla.

MELONTAA MELKUTTIMILLA

Mitä enemmän retkeilen, sitä enemmän innostukseni ja kiinnostukseni retkeilyä kohtaan kasvaa. Haluan viettää aikaa enemmän luonnossa eri lajien parissa ja yhdistää retkeilyyn uusia liikkumismuotoja. Tahdon toteuttaa hiihtovaelluksen, maastopyöräretken ja kiinnittää jalkaan lumikengät. Kavuta tunturille liukulumikengillä ja kiipeillä Repoveden Olhavalla. Ja meloa. 

Olin kokeillut melontaa kaksi kertaa aikaisemmin, kerran ala-asteella ja viime kesänä Lapissa. Kumpikaan kerroista ei tuolloin minua vielä riittävästi vakuuttanut innostumaan lajista suuremmin, mutta nyt aika tuntui olevan kypsä uudelle mahdollisuudelle. Lokakuun yöretki päätettiin toteuttaa siis melonnan parissa. Koska lainakanootti sijaitsi Hyvinkäällä, valitsimme retkikohteeksi Lopella sijaitsevat Melkuttimet, joiden poikkeuksellisen kirkkaasta vedestä olin lukenut jo aikaisemmin.

PORKKALANNIEMI

Jos pitäisi arvata, mikä paikka saisi kunnian olla Suomen seuraava kansallipuisto, olisi  Kirkkonummella sijaitseva Porkkalanniemi tässä varmasti kärkisijoilla. Vuonna 2017 Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi Suomeen perustettiin uusi kansallispuisto ja tuolloin Hossasta tuli meidän neljäskymmenes kansallispuisto. Viime kesänä siellä vierailleena voin todeta, että Hossa on kansallispuistostatuksensa ehdottomasti ansainnut. Julma-Ölkyn kanjoni, kalliomaalaukset, Muikkupuro ja kirkasvetiset järvet hiekkarantoineen tekivät vaikutuksen siinä määrin, että pidän Hossaa ehkäpä hienoimpana niistä Suomen kansallispuistoista, joissa olen jo retkeillyt. Kun uutta kansallispuistoa Suomelle valittiin, kansallispuistoksi pääsyä tavoitteli myös Porkkala. Vaikka Porkkala ei tätä kisaa voittanutkaan, päätettiin sinne kuitenkin perustaa luonnonsuojelualue. Odotukset olivat siis korkealla, kun lokakuisena lauantaina lähdin ystäväni kanssa päiväretkelle Porkkalan rantakallioille.

RUSKARETKI HELVETINKOLULLE

Toisinaan mietin, mistä oma ehkä tavallista voimakkaampi kiinnostukseni luontoa ja retkeilyä kohtaan on syntynyt. Jossain määrin se on ehkä mysteeri, mutta osittain ajattelen sen periytyneen isovanhemmiltani minulle. Lapsuudessani vietimme mummulassani paljon aikaa ulkona. Yksi lempipuuhani mummun kanssa oli oman pienoismallimetsän rakentaminen. Saimme siskojeni kanssa jokainen oman laatikon, jonka pohjalle kerättiin sammalta, kiviä, käpyjä ja oksia. Jos oikein luovalle päälle sattui, pienestä muovirasiasta saattoi tehdä metsän pohjalle myös järven. Saatoimme myös pyydystää käsin pienen sammakon hetkeksi aikaa elämään rakentamaamme metsään, kunnes päästimme sen takaisin luontoon. Tämä rakkaus ja ihmetys luontoa ja retkeilyä kohtaan ei juuri ole vuosien varrella vähentynyt ja edelleen innostun luonnon pienimmistäkin ihmeistä, eikä liikutukseenkaan tarvita välttämättä kuin yksi kauniisti punertunut ruskalehti. Viime aikoina retkeilyinnostukseni on alkanut hieman herättämään kiinnostusta myös vanhemmissani, etenkin äidissäni, jonka toiveena olisi päästä kokemaan retkeilyä yöretken muodossa. Tänä kesänä emme vielä ehtineet toivetta toteuttamaan, mutta sen sijaan ehdotin syksyistä päiväretkeä Helvetinkolulle. Kun sääennuste lopulta varmistui poutaiseksi, sain vanhemmiltani ja nuoremmalta pikkusiskoltani myöntävän vastauksen retkelle.

KESKI-NORJAN ROADTRIP - OSA 3: GALDHØPIGGEN, MATKA POHJOIS-EUROOPAN HUIPULLE

Olimme olleet reissussa jo viikon ja nähneet mitä upeimpia kohteita. Vaikka Via Ferratalla olin kokenut jo melkoista itseni ylittämistä, oli reissun todellinen haaste kuitenkin vielä edessä. Keski-Norjassa matkaillessa on vaikea kieltäytyä mahdollisuudesta seistä Pohjois-Euroopan korkeimmalla huipulla. Jotunheimenin kansallispuistossa sijaitseva Galdhøpiggen kohoaa 2469 metrin korkeuteen, eikä sen huiputtaminen vaadi sinnikkyyttä lukuunottamatta erityisiä varusteita tai taitoja. Maisemat huipulla ovat vertaansa vailla ja pelkästään Jotunheimenin alueelta löytyykin yli 200 yli 2000 metrin korkeuteen kohoavaa huippua. Loman jälkimmäinen puolisko ei siis missään nimessä jäänyt edeltäjänsä varjoon ja road-trip hengessä päädyimme vielä useisiin odottamattomiin retkikohteisiin Norjan vuorilta aina Tukholman laitamille.

KESKI-NORJAN ROADTRIP - OSA 2: TROLLSTIGEN JA LOENIN VIA FERRATA

Innerdalenista matka jatkui yhä syvemmälle Keski-Norjan vuorten keskelle. Reissua suunnitellessamme olimme päättäneet, että haluaisimme ehdottomasti kiivetä jonkun vuoren huipulle Via Ferrata -tyyliin. Näitä vaijeriavusteisia kiipeilyreittejä löytyy Norjasta useampia, joista me olimme kiinnittäneet huomiomme Åndalsnesista löytyvään Romsdalstigenin Via Ferrataan. Matkassa on kuitenkin aina muutamia muuttujia, ja lopulta löysimme itsemme Loenin Via Ferratalta. Sitä ennen saimme seuraavien päivien aikana kokea kuitenkin Trollstigenin serpentiinitien, Gudbrandsjuvetin kuohut ja Jostedalsbreenin jäätikön.

KESKI-NORJAN ROADTRIP - OSA 1: ÅRESTA INNERDALENIIN, NORJAN KAUNEIMPAAN LAAKSOON

Kuukausi sitten herätyskellomme soittivat neljältä heinäkuisena lauantaiaamuna. Oli kahden viikon kesäloman ensimmäinen päivä ja aika aloittaa roadtrip kohti Keski-Norjan vuonoja. Olohuone oli täynnä valmiiksi pakattuja laukkuja: vaatteita, retkeilytarvikkeita ja ruokaa. Kaikki mitä seuraavan kahden viikon aikana tulisimme tarvitsemaan. Parin edeltävän kuukauden ajan olimme ottaneet selvää mahdollisista päiväretkikohteista Keski-Norjan ja etenkin Jotunheimenin kansallispuiston alueella, mutta lopullinen reitti varmistuisi vasta matkan kuluessa. Varmaa oli vain se, että vuorien ja vuonojen keskelle halusimme päästä. Tätä oli odotettu todennäköisesti siitä asti, kun edellisenä kesänä lähdimme Senjan saarelta kotia kohti. Nyt se päivä oli vihdoin täällä ja aamu-usvassa ja -auringossa käynnistimme auton ja aloitimme kesälomareissun, joka tulisi pitämään sisällään jylhiä maisemia, sinisenä pauhaavia koskia, itsensä ylittämistä, eläinkohtaamisia  ja monta pekaanipähkinäviineriä.

RETKILUKSUSTA KAUHANEVA-POHJANKANKAAN JA LAUHANVUOREN KANSALLISPUISTOISSA

Kesäloman toinen osa häämöttää edessä ja lauantaina automme on jo matkalla kohti keski-Norjan vuoria. Tätä ennen oli kuitenkin vielä aikaa viettää kesäinen viikonloppu Suomessa retkeillen kahden pariskunnan voimin. Tärkeimpinä kriteereinä retkikohteen valinnalle olivat kohtuullinen etäisyys Tampereelta, hienot maisemat ja lyhyet kävelymatkat, sillä viikonlopun tarkoituksena oli myös tutustuttaa turkkilainen ystävämme retkeilyyn ja teltassa yöpymiseen. Viikonlopun teemaksi nousivatkin luonnosta nauttiminen, herkullinen retkiruoka ja kiireetön oleskelu. Tähän kaikkeen sopi mielestämme parhaiten kahden kansallispuiston kombo Etelä-Pohjanmaalla: Kauhaneva-Pohjankankaan ja Lauhanvuoren kansallispuistot, jotka sijaitsevat vain puolen tunnin ajomatkan päässä toisistaan. Olin retkeillyt ystäväni kanssa molemmissa kaksi vuotta sitten, joten tiesimme, ettei retken onnistuminen jäisi ainakaan maisemista kiinni. Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuisto tarjoaa ehkä jopa hienoimmat suomaisemat, jotka olen ikinä nähnyt ja Lauhanvuoren kansallispuiston kivijata tekee vaikutuksen massiivisuudellaan.

KARHUNKIERROS

Olen harrastanut retkeilyä jo useita vuosia, mutta jostain syystä Suomen kuuluisin vaellusreitti oli vielä kokematta. Edellisenä kesänä olimme olleet ystäväni kanssa vaeltamassa Hetta-Pallaksella, joten tämän kesän vaelluskohteen suhteen ei ollut valinnan vaikeuksia. Lähtisimme Oulangan kansallispuistosta löytyvälle Karhunkierrokselle. Kyseessä on reilun 80 kilometrin pituinen yhdensuuntainen vaellusreitti Kuusamossa, jonka varrella olisi luvassa upeita näköaloja kallioilta ja vaaroilta, sekä useita mahtavia koskia. Pohjoispäästä aloittaessa lähtöpaikaksi voi valita joko Hautajärven tai Ristikallion, joista jälkimmäinen tekee vaelluksesta noin kymmenen kilometriä lyhyemmän. Valitsimme lähtöpaikaksi Ristikallion, sillä Ristikallion näköalapaikka houkutteli meitä, ja toisaalta pystyisimme kuitenkin päiväretkellä vierailemaan Oulangan kanjonilla, joka sijaitsi Hautajärven haaran suunnassa. Samalla kilometrejä kertyisi meillekin lopulta kahdeksankymmentä. Vaellusajankohtana kesäkuun puoliväli oli vielä sesongin ulkopuolella, joten pahinta ruuhkaa emme joutuisi kokemaan. Edellinen pidempi vaellukseni oli ollut syksyllä Kolilla, joten tätä irtiottoa arjesta odotin kovasti. Luvassa oli niin monia ilon ja naurun hetkiä, ettei tämän parempaa vaellusta olisi voinut toivoa.

PÄÄSIÄISRETKI KURJENRAHKAN KANSALLISPUISTOON

Pääsiäiseksi olimme ajatelleet pidempää neljän päivän vaellusta Salamajärven kansallispuistoon. Ajankohdan lähestyessä oli kuitenkin todettava, että olosuhteet Salamajärvellä muistuttivat vielä enemmän talvi- kuin kesävaellusta, joten reissu siirtyi tulevaisuuteen ja kohdetta oli etsittävä eteläisemmästä Suomesta. Kurjenrahkan kansallispuisto Varsinais-Suomessa oli molemmille entuudestaan tuntematon kohde, jossa tarjolla oli kolmenkymmenen kilometrin pituinen Vajosuon vaellus -rengasreitti. Lumitilannekin vaikutti täällä olevan jo lähes olematon, joten päätimme vierailla pääsiäisenä muutaman päivän ajan Kurjenrahkassa.

TEIJON KANSALLISPUISTO: RETKIHELMI SALOSSA

Suomen lounaisrannikon tuntumassa sijaitseva Teijon kansallispuisto sai kunnian olla vuoden ensimmäinen kansallispuistokohde. Vuonna 2015 perustettu kansallispuisto löytyy Salosta, Teijon ja Mathildedalin ruukkikylän kupeesta. Edellisestä vierailusta täällä oli kulunut jo muutama vuosi, jolloin mieleen jäivät erityisesti kansallispuiston useat viihtyisät ja kauniit laavupaikat. Instagramista on muodostunut itselleni kätevin tietolähde retkeilypaikkojen ajantasaisimpien olosuhteiden selvittämisessä, etenkin lumitilanteen osalta.  Kuvamateriaalin perusteella lumien sulaminen oli Teijossa lähialueen retkeilypaikoista pisimmällä, joten päätimme lähteä seuraamaan kansallispuiston kevään etenemistä. Kokonsa puolesta paikka sopi hyvin yhden yön retkikohteeksi, mutta koko viikonlopuksikin tutkittavaa olisi riittänyt. Tälläkin retkellä oli omat erityiset hetkensä, kun ensimmäisen päivän vieno auringonpaiste vaihtui jälkimmäisen päivän sankkaan lumisateeseen ja takatalvi valtasi kansallispuiston.

HELMIKUUN RETKIYÖ LUMILAAVUSSA

Tammikuussa kalenteri täyttyi suurissa määrin muuttopuuhista ja ulkoilu ja retkeily jäivät harmillisen vähälle. Helmikuun alun jälkeen kiire saatiin kuitenkin vihdoin selätettyä ja aikaa oli jälleen retkeilyllekin. Lumisimmat viikot tuli vietettyä hieman huonolla omalla tunnolla sisätiloissa siivoamisen ja pakkaamisen parissa, mutta onneksi ehdin edes muutaman kerran ladulle haukkaamaan happea. Kuukausittainen nuku yö ulkona -haaste meinasi saada heikon aloituksen, kun tammikuulta ei löytynyt vapaata viikonloppua retkeilylle. Onneksi saimme kuitenkin uuden asunnon avaimet muutamaa päivää ennen tammikuun päättymistä, ja heti toisena yönä päätimme testata uuden parvekkeen yöpymismahdollisuudet. Tyhjällä parvekkeella pääsi samalla hetkeksi karkuun sisällä vallitsevaa kaaosta. Ulkona pakkasta oli noin kahdeksan astetta ja lasitetun parvekkeen suojissa hieman vähemmän. Uni maittoi suht mukavasti, eikä liikenteen ääniä kantautunut häiritsevissä määrin korviimme. Parvekeyö herätti myös toiveet mahdollisesta riippumattoviritelmästä parvekkeelle myöhemmin kevään aikana. Olen aina haaveillut parvekkeellisesta kodista erityisesti sen tarjoaman vaihtoehtoisen yöpaikan vuoksi, joten meidän kodissamme parvekkeelle takuulla tulee käyttöä. Retkeilyöitä se ei tule korvaamaan, mutta lisää toivottavasti vuoden aikana ulkona nukuttuja öitä.

RIISITUNTURIN KANSALLISPUISTO: TYKKYLUMEN SATUMAA

Hektisen syksyn päätteeksi joululoma oli vihdoin saapunut ja edessä oli puolentoista viikon ansaittu loma. Loman ensimmäiset päivät kuluivatkin perheen kesken joulua viettäessä herkullisen ruoan ja lautapelien parissa. Olen todellinen joulun rakastaja, iloitsen jouluaatosta edelleen yhtä paljon kuin kuusivuotiaanakin. En tiedä saako tuota innostusta mikään koskaan laantumaan. Joulupäivänä oli kuitenkin aika suunnata Lappiin Kemijärvelle mökin rauhaan. Lähteminen oli vaikeaa, lautapelit houkuttelivat huomattavasti enemmän kuin kahdentoista tunnin ajomatka, vaikka tiesimme, mitkä maisemat perillä odottivat. Kun Play-kaupan tietokilpailut oli koluttu läpi, muutama levyraati pidetty ja kello lähestyi yöllä kahta, olimme vihdoin perillä. Mökki odotti lämpöisenä ja kävimme pikimmiten nukkumaan. Seuraavat päivät saisimme nauttia Lapin luonnosta ja hiljaisuudesta.

VALKMUSAN KANSALLISPUISTO JA KUKULIN KIERROS RUOTSINPYHTÄÄLLÄ

Blogin kirjoittaminen on jäänyt hieman taka-alalle muun kiireen keskellä. Jos jossain välissä aikaa kirjoittamiseen olisi ollut, on tuntunut, että energia ja luovuus ei siihen kuitenkaan olisi riittänyt. Nyt nuo kaikki kolme tuntuvat kuitenkin olevan sopivasti tasapainossa ja marraskuun ensimmäinen viikonloppu Loviisassa pääsee vihdoin tekstiksi blogin sivuille. Vierailin tuolloin ystäväni luona Loviisassa, ja olimme jo kauan aikaa sitten sopineet, että viikonloppu pitäisi ehdottomasti sisällään retkeilyä. Tähän tarkoitukseen sopi erinomaisesti Valkmusan kansallispuisto, joka oli meille molemmille ennestään tuntematon. Noin puolen tunnin ajomatkan päässä Loviisasta sijaitseva paikka on soita rakastavalle retkeilijälle oikea paikka. Se on kuitenkin etenkin sulan maan aikana päiväretkeilyyn kovin pieni, sillä kahden ja puolen kilometrin rengasreitti on nopeasti kierretty. Niinpä etsimme Retkipaikkaa hyödyntäen myös toisen kohteen päivälle, ja päädyimme lopulta Kukulin kierrokselle Ruotsinpyhtäälle. Päivästä tuli parempi kuin osasimmekaan odottaa, päättyen kekrijuhlaan Strömforsin ruukilla.