10.7.2020

POHJOIS-KARJALA - OSA 1: PETKELJÄRVEN KANSALLISPUISTO

Huh, kuinka upeita maisemia Pohjois-Karjala juhannusviikolla tarjoilikaan! Kolilla jo kaksi kertaa vierailleena tiesin, että pala Suomen kauneinta luontoa löytyy Kolin vaarojen laelta ja odotukset olivat siten korkealla myös lähialueen retkikohteiden osalta. Retket Petkeljärven harjuilla, Patvinsuon hiekkarannoiilla, Ruunaan koskimaisemissa ja jälleen kerran Kolilla vetivät kuitenkin sanattomaksi. En voinut uskoa, miten näin lyhyen etäisyyden päässä toisistaan voi sijaita niin erilaisia kohteita, joista kaikki lumoavat omilla erityispiirteillään. Koko viikon ajan saimme nauttia näiden hieman syrjäisempien retkikohteiden rauhasta ja seesteisyydestä auringonpaisteessa ja viettää useita kiireettömiä hetkiä riippumatossa. Voinee sanoa, että loma teki tehtävänsä, kun ajankulusta ja viikonpäivistä ei ollut loman aikana tietoakaan. Retkeilyn lisäksi pari päivää vietettiin kiipeillen, sillä myös kiipeilykallioita löytyi alueelta useita. Loman ensimmäisenä kohteena olikin Vuorivaaran kallio, josta siirryimme Petkeljärven kansallispuistoon.

Ensimmäinen lomapäivä kului pitkälti ajellessa kohti Pohjois-Karjalaa ja tässä kohtaa on annettava isot suositukset päivän ravintolapysähdykselle, joka kohdentui tällä kertaa konttiravintola Mortoniin. Burgerherkuttelu on mahdollista Jyväskylässä, Pieksämäellä, Kuopiossa, Varkaudessa ja Joensuussa, ja meidän vierailumme osui Varkauteen. Tarjolla oli maukasta ruokaa pikku twistillä. 


Aikataulu venyi ensimmäisenä päivänä sen verran myöhäiseksi, että etsin yöpaikan Vuorivaaran läheisyydestä. Joensuussa sijaitseva 3,5 kilometrin pituinen Kalliojärven kierros oli vain parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä kiipeilykalliosta, joten suuntasimme sinne yöksi. Pitkän ajopäivän jälkeen kaipasimme hieman liikuntaa, joten iltakymmeneltä päätimme kävellä laavupaikalle järven pidemmän puoliskon kautta. Reitti kulki samannimisen rotkojärven ympäri rantaa mukailevia pitkospuita pitkin, poiketen välillä syvemmälle metsään. Illan hämärässä kuulimme hirven ääntelyä vastarannalta ja Tatu vastasi kutsuhuutoon. Matkiminen oli ilmeisen onnistunutta, sillä hetken päästä saimme vastarannalta vastauksen, mutta tämän pidemmälle emme keskustelua enää vieneet.



Tunnin kävelyn jälkeen saavuimme laavulle ja virittelimme riippumatot. Paikan valinnassa kriteerinä oli näkymä järvelle, eikä tarppiakaan tarvittu. Tyyni, hämärtyvä kesäilta riippumatossa makoillessa oli omiaan pistämään hymyn huulille, sillä meillä oli viikko lomailua edessä. Tästä alkoi myös lomaviikon jokapäiväinen rituaali kirjan parissa, sillä joka ilta ja aamu otimme tavaksi viettää pitkän lukuhetken riippumatossa. Suosittelen lämmöllä!



Aamulla emme pitäneet lainkaan kiirettä matkan jatkamisen suhteen vaan aamupalapöydässäkin vierähti pitkä tovi kirjaa lukiessa. Metsän hiljaisuudessa uppouduimme täysin kirjojen maailmaan. Istuimme pöydän ääressä niin rauhallisina, että hetken kuluttua muutama lintukin uskaltautui lähemmäksi tarkkailemaan. Loma oli alkanut juuri sellaisena, millaista siitä toivoinkin. Ei aikatauluja, ei tarkkoja suunnitelmia eikä stressiä liiasta suorittamisesta. 


Laavulta palasimme takaisin autolle, kiertäen Kalliojärven kierroksen loppuosan. Polku nousi rotkojärveä raajavien kallioiden päälle, jossa reittiä oli turvattu vaijeriaidoin kallion reunalla. Kapea järvi lepäsi alhaalla auringonpaisteessa lähes peilityynenä. Olimme löytäneet oikein passelin pienen retkikohteen ensimmäiselle yölle. 



Sunnuntaina oli vuorossa loman ensimmäinen kiipeilypäivä, kun puolen päivän aikaan pääsimme Vuorivaaralle. Suomen ulkokiipeilypaikat tuppaavat usein olemaan sen verran metsän keskellä, että hyttysetkin niissä takuulla viihtyvät. Ensimmäiset viisitoista minuuttia huidoinkin tehokkaasti hyttysiä, kunnes karkottimet alkoivat tehoamaan. Virittelimme yläköydet ja lähdin Nössöksi nimetylle vitosen reitille. Nössö se ei missään nimessä minulle ollut ja vaati juuri sopivasti ponnisteluja ja kekseliäisyyttä. Sain kuitenkin kiivettyä reitin heti ensimmäisellä kerralla. Pulttivälit olivat sen verran pitkät, että liidausta en edes harkinnut tällä reitillä. Lounaan jälkeen lähdin vielä Mopolla tähtiin -nimiselle reitille yläköydessä. Reitti oli mukavan kahvakas ylös asti, mutta viimeiset muuvit olivat tällä kertaa liikaa, eikä voimat riittäneet loppuun asti. Yritys oli kuitenkin hyvä ja kiipeily mukavaa. Päivän kiipeilyt jäivät tällä kertaa vähälle, sillä kuten tavallista, ensimmäinen retkiyö ei ollut ollut tälläkään kertaa kovin sikeäuninen ja energiat olivat vähissä. Pääasia, että pääsi kuitenkin kiipeämään ja kerryttämään kokemusta.




Kiipeilypäivän päätteeksi lähdimme kohti Petkeljärven kansallispuistoa. Ilomantsissa sijaitseva kansallispuisto on Suomen pienin ja itäisin, Venäjän rajalle matkaa on vain muutamia kilometrejä. Olin aivan myyty jo automatkalla, kun ajoimme läpi hiekkaharjuisten mäntykankaiden. Pysäköimme auton Petraniemeen, jossa sijaitsee Petkeljärven kansallispuiston retkeilykeskus. Petkeljärvellä yöpyminen on sallittu ainoastaan retkeilykeskuksen telttapaikalla pientä maksua vastaan, mutta hintaan sisältyvät wc:n, suihkujen ja leirikeittiön käyttö. Myös sisämajoitusta on tarjolla ja retkeilykeskuksen alueelta löytyy myös keittokatos, lasten leikkipaikka ja rantasauna ja vuokrattavana on kajakkeja, kanootteja ja soutuveneitä. Retkeilykeskuksen ympäristö oli kaikkinensa erittäin viihtyisä ja rauhallinen ja palvelut viimeisen päälle. Mielelläni olenkin tällaisesta valmis hieman maksamaan. 



Teimme riippumattopedit valmiiksi ja lähdimme etsimään hyvää uimapaikkaa. Varsinaista uimarantaa täällä ei ollut, mutta laivalaiturilta pääsi helposti pulahtamaan veteen. Vesi oli vielä ihanan raikasta ja viileää, mutta tarpeeksi lämmintä, jotta pystyin ensimmäistä kertaa tänä vuonna oikeasti uimaankin muutaman vedon. Tällaiset paikat jäävät aina erityisesti mieleen, joissa uimaan pääsee suht helposti, eikä tarvitse liukastella terävien kivien päällä tai upottaa jalkoja pohjamutaan. 

Illan päätteeksi lähdimme vielä tutustumaan retkeilykeskuksen alueella sijaitsevaan entisöityyn juoksuhautaan ja korsuun, jotka ovat peräisin toisen maailmansodan ajalta. Luontoon.fi -sivuston mukaan puiston alueella ei kuitenkaan käyty taisteluita, vaan ne sijoittuivat läheiselle Oinassalmelle.



Perusteellisempi tutustuminen kansallispuistoon jäi seuraavalle päivälle. Pienen kokonsa vuoksi (6 km2) retkeilyreittejä oli Petkeljärvellä vain noin kymmenen kilometrin verran, joten päätimme kokeilla uutta lähestymistapaa retkeilyyn ja lähteä matkaan juosten. 26 asteen lämpötilassa riitti hyvin kevyt varustus ja paksu kerros aurinkorasvaa. Mukaan pakkasimme vain välttämättömimmät: vettä ja pientä evästä vyölaukkuun, joka ei missään tapauksessa ole juoksulenkille se paras valinta, mutta ainut mitä tähän hätään oli saatavilla. Sain lenkin aikana kuulla muutamankin kommentin siitä, että pähkinät ja lakritsipatukat olivat hieman ylimitoitettu eväsvarustus kymmenen kilometrin juoksulenkille, mutta hei, pitäähän retkellä aina eväät olla!



En ole itse kovinkaan innokas lenkkeilijä, mutta metsässä juoksu kulkee aina paremmin kuin kaupungin pyöräteillä. Olen huomannut polkujuoksun sopivan paremmin myös jaloilleni, sillä metsässä jokainen juoksuaskel on aina hieman erilainen kiviä ja kantoja väistellessä, verrattuna tasaisella lenkkipolulla juoksemiseen. Kun tähän yhdistää vielä upeat maisemat, joista on vähän väliä pakko pysähtyä ottamaan kuvia, pysyy sykkeet kohtalaisina ja lenkki sopivan kevyenä. Petkeljärvi sopi maaston puolesta erittäin hyvin juoksulenkille, sillä korkeuseroja ei ollut juurikaan ja polut olivat suurimmaksi osin tasaisia hiekkapolkuja. Vain harjuilla, joissa polku oli kulunut enemmän, vauhtia hidastivat esiin tulleet juuret ja kivet. Kuikan kierros -niminen reitti kulki läpi vihreiden mäntykankaiden, nousten välillä hiekkaharjuille ja mahtuipa reitille pitkospuita ja suomaisemaakin. Bongasimme myös Petkeljärven tunnuseläimen kuikan. 



Petkeljärven kansallispuiston tunnusomaisimpaan maisemaan kuuluu viime jääkauden jäljiltä muodostuneet harjut. Yksi vaikuttavimmista lienee kapea kahden kilometrin pituinen Korkeasärkkä, jonka kärkeen mekin suuntasimme. Etenkin juoksumaastona reitti oli erittäin haastava, sillä kiviä ja kantoja oli paljon. Suurimman osan matkasta oma juoksuni taisikin muistuttaa enemmän kävelyä. Sykemittari näytti melkein kymmentä kilometriä, kun pääsimme niemen kärkeen. Viimeisten kymmenien metrien ajan harju hiljalleen madaltui ja kapeni kadoten lopulta veden pinnan alle. Korkeasärkän erotti vastakkaisesta niemestä vain parinkymmenen metrin levyinen salmi. Tässä kohtaa oli hyvä nauttia maisemista hieman pidempään ja pitää evästauko.



Kuuman ja hikisen päivän jälkeen viihdyimme pitkän tovin viileässä järvessä. Totesimme juoksulenkin olleen erittäin hyvää vaihtelua perinteisempien päiväretkien sijaan. Etenkin tällaisilla roadtrip-lomilla huomaan välillä kaipaavani sykettä nostattavampaa liikuntaa, joten siihen polkujuoksulenkki sopi mainiosti. Vuorokausi Petkeljärvellä oli ollut mitä parhain. Meidän retkemme kansallispuistossa oli tältä erää ohi, sillä halusimme nähdä lisää ja Ruunaan kosket jo houkuttelivat. Matkustan mielelläni Suomessa, kun tällaisia pieniä timantteja on kätketty sen jokaiseen kolkkaan. Oli hienoa nähdä, kuinka hyvät palvelut näinkin pienessä kansallispuistossa oli saatavilla, suositaan siis niitä!




Pohjois-Karjalan loman retkikohteet:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti