Olen retkeillyt jo useamman
vuoden ajan, mutta ennen viime viikonloppua en ollut vielä koskaan yöpynyt
ulkona talvella. Tänä talvena kuitenkin päätin, että sitäkin on päästävä
kokeilemaan. Ensimmäinen yön yli kestävä talviretki saikin kohteekseen
Isojärven kansallispuiston. Matkaan lähdin hyvän ystäväni kanssa. Isojärvellä
olin käynyt muutaman kerran aikaisemmin ja kansallispuisto tarjosikin siten
tutun turvallisen ympäristön talviretkeilyyn tutustumiseen. Ennakkofiilikset retkestä olivat hieman
jännittyneet, mitä jos lämmikettä ei kuitenkaan ole tarpeeksi, vaikka olimmekin
mielestämme hyvin varautuneet. Pakkasta
viikonlopulle oli luvattu kylmimmillään 11 astetta. Viimeistään automatkalla,
kun sininen taivas astui esiin ja aurinko valaisi lumista maisemaa, olin
vakuuttunut, että reissusta tulisi ainakin maisemiltaan huikea.
Aloitimme retken Heretyn parkkipaikalta. Tämä on talvisin ainoa kansallispuiston parkkipaikoista, joka on aurattu. Ajoitimme saapumisen iltapäivään, sillä käveltävää yöpaikalle Kuorejärven laavulle ei ollut kuin muutama kilometri, emmekä halunneet liikaa ylimääräistä aikaa laavulla istuskeluun. Kuorejärven laavu oli hyvä valinta yöpaikaksi etäisyytensä vuoksi, sillä olimme päättäneet pärjätä maastossa vaelluskengillä, lumikenkiin ja suksiin tutustuminen sai jäädä toiseen kertaan. Perillä Heretyssä olimme hieman ennen kolmea, josta aloitimme talvisen vaelluksen Latokuusikon kautta kohti Kuorejärveä. Noin puolet matkasta saimme seurata muutaman päivän vanhoja metsäsuksien painamia uria, mutta hieman ennen Hevosjärveä jäljet erkanivat merkityltä polulta toisaalle. Tässä vaiheessa meillä oli edessämme samaisen viikon sankan lumipyryn jäljiltä täysin koskematon talven ihmemaa.
Maisemat olivat huikeat ja eteneminen tunnelmallista, kun polkua ja reittimerkintöjä sai välillä hieman etsiskellä. Muutaman kerran jalka upposi polvea myöten lumeen, mutta liian rankkaa eteneminen ei missään vaiheessa ollut. Hetkellisesti matka koki niinkin extremen vaiheen, että päädyimme heittelemään rinkkoja, kun edessä solisi puro ja paksu lumikerros peitti vakaimman kulkuväylän. Ilman rinkkaa oli varmempaa säilyttää kengät kuivina ja löytää parhain ylityskohta. Kuorejärven rannalle päästyämme metsäsuksien jäljet näyttäytyivät jälleen ja jatkoivat matkaa kohti Kuorejärven laavua jäätä pitkin. Tässä vaiheessa päätimme taas seurata uria perille. Matkaa Heretystä Latokuusikon kautta kertyi noin neljä kilometriä ja aikaa kului pari tuntia lukuisat kuvaus- ja maisemien ihasteluhetket mukaan luettuna.
Perille Kuorejärven laavulle
päästyämme meitä odotti valmis nuotio ja saimme yllätykseksemme todeta, ettemme
olleet ainoat, jotka olivat päättäneet nauttia talviyöstä luonnon keskellä.
Paria tuntia aikaisemmin paikalle oli saapunut luonnon rauhaa arvostava mies ja
leiriytynyt laavulle telttansa kanssa. Vaihdoimme kuulumiset ja siirryimme
puuhommiin. Kuorejärvellä liiteri ammotti tyhjyyttään lukuun ottamatta miehen
juuri tekemiä halkoja, mutta ulkopuolella odotti isot puupinot sahaamista ja
hakkaamista. Tämä sopi meille, huomioon ottaen kylmät olosuhteet, ja illan
mittaan kävimmekin jokainen vuorollaan lämmittelemässä puutöiden parissa. Illan
päätteeksi puita olikin kertynyt jo muutaman seuraavankin retkeilijän
tarpeisiin. Allekirjoittaneen sahaustaidotkin alkavat näemmä olemaan jo hieman
kehittyneet edellisiin vuosiin verrattuna, kun saha kulki puun läpi kohtisuorassa!
Illalla metsän pimeys ja kirkas
taivas toivat esiin mielettömän tähtitaivaan, jossa Linnunratakin oli
nähtävissä. Ilta kului nuotion ääressä rennosti jutustellen ja nuotioruoasta
nauttien. Talviolosuhteet eivät houkutelleet mitään monimutkaista ruokaa
valmistamaan, vaikka siihen tykkäänkin usein panostaa. Nuotiomakkara, sekä
leivät sulatejuustolla ja meetvurstilla olivat yksinkertaisuudestaan huolimatta
kuitenkin herkullisia ja pitivät nälän helposti poissa. Lämmin vesi porisi koko
ajan trangian kattilassa nuotiolla kaakaota ja teetä varten. Omaa vettä mukana
oli yhteensä noin kolme litraa, jonka lisäksi sulatimme välillä vielä puuterina
olevaa luntakin. Nuotiolla veteen tarttui yllättäen hyvin savun katkuinen maku,
liekö syy ollut kosteissa savuttavissa puissa vai lumessa, sekin kuulemma voi
palaa pohjaan! Aina oppii uutta.
Aamu valkeni aurinkoisena ja
luvassa oli toinen erittäin kaunis päivä. Aamupalaksi olimme varanneet puuroa,
mutta kylmät olosuhteet eivät innostaneet sen valmistamiseen. Koska leipiä oli
edelleen jäljellä, sekä Lämmin kuppi kanakeittoa, pärjäsimme hyvin niilläkin.
Jatkossa aionkin pitää talviretkiruokailun mahdollisimman simppelinä, koska
etenkään kattiloiden ja pannujen tiskaaminen kirpeällä pakkassäällä ei
houkuttele.
Aamupuuhien jälkeen lähdimme
suuntaamaan kohti Herettyä Kannuslahden kautta. Edellisenä päivänä
Kuorejärvelle saapunut mies oli tullut tätä kautta suksilla ja päätimme seurata
hänen jälkiään Kuorejärven jään poikki. Lumen alla aiemmin jään pinnalle
päässyt vesi oli hieman jäätynyt ja tuo pinta rikkoutui jokaisella askeleella.
Tämä sai oman sydämeni hakkaamaan vimmatusti jäihin putoamisen pelossa, vaikka
todellista vaaraa ei ollutkaan. Helpotus oli kuitenkin suuri, kun vihdoin
rantauduimme. Loppumatka kului edelleen
täysin pakahtuneena talvisen luonnon kauneudesta. Kannuslahden sillalla maisemat
vaativat pientä pysähdystä ja kaakaohetkeä. Yhteensä reilun tunnin kävelyn
jälkeen olimme jälleen Heretyssä. Matkaa kertyi reilu kaksi kilometriä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti