HERAJÄRVEN KIERROS KOLILLA

Viime syksynä sain vihdoin toteutettua pitkäaikaisen haaveeni, kun pääsin Kolille vaeltamaan. Reissu sijoittui syyskuun lopulle ja aikaa olimme varanneet neljä vuorokautta, tavoitteena kiertää mahdollisesti koko Herajärven kierros, mutta lopulta päädyimme kiertämään tällä kertaa vain pohjoispään. Halusimme varata aikaa kunnolla myös luonnosta nauttimiselle ja fiilistelylle nuotion äärellä ja pitkillä lounastauoilla, joten osa päivämatkoista jäi tarkoituksella lyhyemmiksi. Vaikka sumu oli seuranamme koko vaelluksen ajan ja jätti upeimmat näköalat odottamaan seuraavaa kertaa, oli vaellus ehdottomasti yksi tähän mennessä mieleenpainuvimmista reissuista. 

Jo menomatkalla saimme iloksemme todeta, että onnistuimme ajoittamaan reissun hienoon ruska-aikaan, sillä luonnon väriloisto parani, mitä lähemmäs Kolia pääsimme. Aloitimme vaelluksen Seppälän parkkipaikalta illan jo hämärtyessä ja sumun vallitessa. Ensimmäisen yön olimme päättäneet viettää Ylä-Murhissa, jonne matkaa kertyi vajaa kolme kilometriä. Eteneminen oli melko rauhallista, sillä polut olivat mutaisia ja pimeässä suunnistaminen vaati huolellisuutta, kun näkyvyys oli sumun vuoksi vain muutaman metrin ja reittiopastuksia joutui välillä etsimään tovin. Pysyimme kuitenkin oikeilla poluilla ja pääsimme perille Ylä-Murhiin. Tämä oli reissun ainoa yöpaikka, jossa seuranamme ei ollut muita.

Ylä-Murhi on pieni aho, jossa on vaeltajien käytettävissä oleva vuokratupa. Meidän majoitteenamme toimi kuitenkin tällä kertaa teltta löydettyämme pihapiiristä riittävän kuivan paikan pystyttämiselle. Iltapalaksi riitti nuotiomakkarat, sillä olimme tankanneet matkalla energiat ylimmilleen Kuopion Raxissa. Lyhyen ensimmäisen vaelluspäivän päätteeksi kävimme nukkumaan odottavaisin mielin, mitä Kolilla olisi meille seuraavina päivinä tarjottavanaan.

Vettä ei yön aikana ollut satanut, mutta ilma oli aamulla edelleen sumuinen ja erittäin kostea ja heräsimmekin sen ympäröimänä. Koko teltta oli sisäpintoja myöden vesipisaroiden peitossa, osansa tästä olivat saaneet luonnollisesti myös makuupussit. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun jo useita vuosia käytössä ollut telttani keräsi kosteutta sisälle. Tilanne oli samanlainen jokaisena aamuna, mutta perusteellisella pyyhkeillä kuivaamisella teltta saatiin kuitenkin pakattua aina melko kuivana, eivätkä makuupussitkaan ottaneet kosteudesta itseensä ja takasivat joka yö hyvät yöunet.

Ylä-Murhista lähdimme suuntaamaan kohti Ukko-Kolia, mielessämme ne upeat maisemat Pieliselle, joita kuvista oli etukäteen nähnyt. Matkalla ohitimme monta vanhaa ahoa: Havukanaho, Ikolanaho, Purolanaho ja Mäkränaho. Ahoilla ajatus siirtyy väistämättä aina pohtimaan, millaista siellä on ollut joskus asua ja hetkessä voi kuvitella pihamaalla asukkaat arjen askareissaan.

Mitä lähemmäs ja ylemmäs kohti Ukko-Kolia pääsimme, sitä sankemmaksi sumu muodostui ja kävi selväksi, että Pielistä emme tulisi ainakaan Kolin huipulta näkemään. Ukko-Kolille päästyämme sumun tunsi jo kasvoilla ja sumupilvien näki liikkuvan ympärillämme. Vaikka ehkä huikeimmat maisemat jäivät tällä kertaa näkemättä, oli sumussa kuitenkin jotain maagista ja mieleenpainuvaa tunnelmaa. Ukko-Kolilta laskeuduimme luontokeskuksen nuotiopaikalle lounastamaan ja täydentämään vesivarastot. Matkaa kertyi alkupäivälle vajaa kymmenen kilometriä.

Luontokeskukselta jatkoimme matkaa vielä viisi kilometirä kohti seuraavaa yöpaikkaa Myllypuroa. Muita retkeilijöitä ei vieläkään juurikaan näkynyt, luultavasti koska elettiin vasta torstaita. Myllypuro oli nimensä mukaisesti puron vieressä sijaitseva viihtyisä telttailualue. Hieman meidän jälkeemme paikalle saapui myös kaksi naista koiriensa kanssa. Ilta sujui leppoisasti nuotion äärellä jutustellen ja luonnon hiljaisuudesta nauttien.

Aamulla heräsimme jälleen usvaisiin maisemiin ja siirryimme aamupalan tekoon. Luonnon rauhan rikkoivat metsässä työpäivänsä aloittaneet metsurit ja aamupuuroa nauttiessa sai seurata kuinka puita kaatui toisensa jälkeen. Myllypurolta lähdimme taivaltamaan kohti Ryläystä tietoisina siitä, että luvassa olisi hyvin rankkoja nousuja. Sitä ne olivatkin, mutta me otimme sen tehokkaana treeninä. Sumu sankkeni jälleen korkeuden lisääntyessä, eikä täältäkään ollut luvassa pitkälle siintäviä maisemia. Ryläyksen kiviputous oli kuitenkin vaikuttava näky.

Ryläyksen jälkeen pysähdyimme lounastauolle kallioiselle paikalle. Aikaisemmilla vaelluksilla olen yleensä pitänyt ruokatauot nuotiopaikoilla, mutta jatkossa aion ehdottomasti pysähtyä useammin lounastamaan täysin luonnon keskelle. Se tuo mukanaan vielä pienen lisämausteen ja tunnelman lounashetkeen. Lounaan jälkeen matka jatkui kohti Kiviniemeä. Päivämatka oli reissun rankin, noin 15 kilometriä jyrkkine nousuineen, mutta matkan tekoa motivoi Kiviniemessä odottava sauna. Matkan aikana maisemat vaihtelivat vaaroista sankkaan kuusimetsään, jonka sumun vallitessa nimesimme peikkometsäksi. Metsä synnytti myös syvällisen keskustelun rölleistä ja siitä, miksi Röllin nimi on vain Rölli, kun on olemassa kuitenkin myös esimerkiksi Suuri Rölli. Onko Rölli siis etunimi, sukunimi vai kenties laji. Jäi vielä arvoitukseksi se.

Kiviniemeen saavuimme ensimmäisenä, vaikka päivän aikana oli jo näkynyt muihin päiviin verrattuna huomattavasti enemmän muitakin retkeilijöitä. Aloitimme heti puutyöt ja saunan lämmityksen, sillä saunaa olimme odottaneet. Lopulta pääsimme Kiviniemen löylyihin rentoutumaan. Viileä ilma ja vesi eivät meitä pidätelleet, vaan pulahdimme saunomisen yhteydessä myös useampaan otteeseen Herajärvessä. Kiviniemeen yötä oli saapunut viettämään useita retkeilyporukoita, mutta koska kaikki aikoivat yöpyä teltoissaan, päätimme me viettää yömme laavussa. Olo oli onnellinen ja raukea, kun kylläisinä ja saunanraikkaina lepuutimme jalkoja laavun kattoa vasten nuotion lämmössä ja fiilistelimme päivän kokemuksia. Yöllä uni maittoi.

Lauantaiaamuna täytimme vesivarastot ja aloitimme matkanteon pienessä tihkusateessa kohti Rykiniemeä. Heti Kiviniemen jälkeen pääsimme ylittämään Herajärven Sikosalmen kohdalla vetolautalla. Lakkalassa pysähdyimme evästauolle ja törmäsimme myös kahteen suloiseen lehmään, joita oltiin juuri siirtämässä pois Lakkalan laitumilta. Lounaspaikan määritti jälleen maisemat ja tällä kertaa ne löytyivät Vesivaaralta, vähän Seppälän jälkeen. Sumu oli hieman hellittänyt aikaisemmilta päiviltä ja näkymät Vesivaaralta Herajärvelle olivat upeat. Jos sumun peitossa ollut Ukko-Koli oli jättänyt vähäistäkään harmitusta väliin jääneistä maisemista, unohtui se viimeistään tässä vaiheessa. Lounashetki oli mitä täydellisin.

Ennen Rykiniemeen pääsemistä edessä oli vielä Herajoen ylitys kahluuvaijerin avulla. Ylitys aiheutti etukäteen pientä jännitystä, sillä emme tienneet, mitä odottaa. Päiväkin kun oli tähänastisista viilein ja vesi kylmää. Lopulta ylitys oli kuitenkin hieno kokemus. 15 metrin ylityksen aikana vesi ulottui parhaimmillaan hieman yli polven ja kylmyys pisteli jalkoja. Mutta kuten avantouinninkin jälkeen, lämmön tunne valtasi jalat ja kylmyydestä ei ollut enää tietoakaan. Herajoelta matkaa Rykiniemeen oli enää vajaa kilometri, kaikkiaan päivälle kertyi kilometrejä noin kymmenen.

Vaelluksen aikana olimme kokeneet jo uskomattoman hienoja maisemia ja ajatelleet, että tämän paremmiksi ne eivät voi enää muuttua. Saavuttuamme Rykiniemeen huomasimme kuitenkin olevamme väärässä. Pitkä hiekkaranta ja peilityyni Pielinen keskellä luonnon syvää hiljaisuutta sai meidät sanattomiksi. Vaikka emme sitä vielä aamulla tienneet, tämä oli selkeästi se syy, miksi olimme päättäneet jättää eteläpään kierroksen väliin ja suunnata Kiviniemestä suoraan Rykiniemeen nauttimaan viimeisestä illasta. Tuntui kuin aika olisi pysähtynyt hetkeksi, kun rinkat selässä ihastelimme vain maisemia. Lopulta totesimme yksimielisesti puitteiden olevan sellaiset, että uimaan on päästävä. Siitäkin huolimatta, että saunaa ei ollut lähettyvilläkään ja lämpötila vain +7. Se oli ehdottomasti kuitenkin sen arvoista.

Alkuillasta paikalle saapui yötä viettämään myös pariskunta, mutta hieman yllätykseksemme enempää retkeilijöitä emme seuraamme saaneet. Leiripaikkaa ympäröi hyvät mustikka- ja puolukka-apajat, josta saimme mukavan saaliin illan jälkiruoan lisukkeeksi. Viimeisenä iltana nautimmekin maukkaan illallisen ja iloitsimme kaikin puolin onnistuneesta vaelluksesta. Olo oli myös hyvin lämmin koko illan ajan, uintihetkellä oli varmasti osuutta asiaan.

Viimeisenä päivänä edessä oli enää uusinta Herajoen kahluusta ja muutaman kilometrin matka takaisin autolle Seppälään. Aikaisemmilla reissuilla kotiinpaluu on ollut aina mukavaa siitäkin huolimatta, kuinka rentouttavaa retkeily luonnossa on ollut, mutta tällä kertaa lähtö Rykiniemestä ja Kolilta oli haikeaa, sillä olisimme olleet valmiita jäämään pidemmäksikin aikaa. Vaellus oli ikimuistoinen ja maisemat mykistäviä. Myös retkiruoat pääsivät uudelle tasolle, mutta niistä lisää myöhemmin. Kolille palaan ehdottomasti, ehkä silloin Pielinenkin näyttäytyy Ukko-Kolilta.