JOUTSIJÄRVEN RETKEILYREITTI: AUTIOTUPIA JA LUONNONRAUHAA SATAKUNNASSA

Jos tiedossa on vapaa viikonloppu, pilvetön taivas ja hyvä retkiseura, on ainut oikea ratkaisu suunnata metsään. Jostain mieleeni oli jäänyt Joutsijärven retkeilyalueen nimi ja lyhyen tiedonhaun jälkeen oli selvää, että tänne on päästävä. Satakunnassa sijaitseva lähes kolmenkymmenen kilometrin rengasreitti kulkee Joutsijärven ympäri rantoja myötäillen ja matkan varrelta löytyy autiotupia, laavuja, soita ja losseja. Kaikki tämä vain reilun tunnin ajomatkan päässä Tampereelta. Odotukset olivat korkealla ja ne myös täyttyivät, sillä retkeilyreitti todella oli upea. Paikka ei selkeästi ole päässyt vielä kovin suuren joukon tietoisuuteen, sen verran omissa oloissamme saimme kesäistä viikonloppua viettää. Jotta tällaiset paikat kuitenkin säilyvät, suosittelen lämpimästi valitsemaan Joutsijärven seuraavan retken kohteeksi.

Alunperin tarkoituksenamme oli tehdä yhden yön reissu, mutta sääennuste koko viikonlopulle luvatusta kesäkelistä sai meidät pidentämään suunnitelmia kahdelle yölle. Jos aikataulut ja ruoat olisivat sen sallineet, olisimme todennäköisesti kiertäneet reitin vielä toiseen suuntaan, sillä mikään kiire arkeen ei metsän hiljaisuudesta ollut. Aloitimme kierroksen perjantai-iltana Tammen leirikeskukselta, josta suuntasimme kohti ensimmäistä yöpaikkaa, Hiivaniemeä. Ensimmäisten kilometrien aikana sai jo ihailla pariakin suota ja Ahmauksenojan ylittävää isoa siltaa. Reitti kulki myös avohakkuualueen läpi ja ensimmäiset korvasienetkin bongasimme polulta.

Levähdystaukoa pysähdyimme viettämään Rekitaipaleenjärvelle. Tämän pienen lammen rannalle oli tehty laituri ja nuotiopaikan vieressä sijaitsi pieni laavu. Kulhantieltä paikalle on esteetön pääsy. Tien vieressä sijaitsi myös kaivo, jota karttaan ei ollut merkitty. Vesi oli todettu syksyllä hyväksi talousvedeksi ja sitä se oli edelleen. Loppureissun ajan täydensimme vesivarastoja Joutsijärvestä vedenpuhdistustabletteja hyödyntäen.

Rekitaipaleenjärveltä matka jatkui Joutsijärven rantaviivaa myötäillen. Muutaman kerran täytyi maisemia pysähtyä ihailemaan, etenkin kun järvi vähitellen hiljeni peilityyneksi. Hiivaniemen laavu sijaitsi kilometrin piston päässä retkeilyreitistä niemen päässä. Tätäkin paikkaa, kuten yllätykseksemme kaikkia muitakin retkeilyalueen nuotiopaikkoja, täydensi pieni laituri. Nuotiopaikkoja Hiivaniemessä oli kaksi, toinen laavulla ja toinen järven rannassa. Ensimmäisenä vuorossa oli nuotion sytytys, makkaranälkä kun oli kasvanut jo sen verran suureksi. Ensimmäistä kertaa sitten partioaikojen pääsin harjoittelemaan tulusten käyttöä. Pienellä avustuksella niillä saikin tulen aikaan ja lopulta nuotionkin.

Lyhyemmillä retkillä rinkan painoa ei tarvitse miettiä niin tarkkaan, mikä johtaa nopeasti kunnon retkiruokaherkutteluun. Ensimmäiselle illalle olimme varanneet makkaroiden lisäksi lättyjä ja lisukkeeksi tietenkin mansikkahilloa. Trangiapannulla lätyt paistuivat mainiosti voissa tiristen. Molempien iltojen ruokajuomatkin mahtuivat rinkkaan hyvin mukaan.

Odotukset viikonlopun reissusta olivat korkealla paitsi lupaavalta vaikuttavien puitteiden suhteen, mutta myös elämäni ensimmäisen riippumattoyön vuoksi. Koko viikonlopun läpi jatkuva pilvetön sää tarjosi pehmeän laskun riippumattoilun aloittamiseen. Kurnivien vatsojen vuoksi ripustaminen jäi toteutettavaksi yön pimeinä tunteina otsalampun valossa. Ei välttämättä paras ratkaisu ainakaan omille hermoilleni, kun kyseessä on täysin uusi asia, josta ei aiempaa kokemusta ole. Pienellä kärsivällisyydellä ja avulla peti oli kuitenkin hetken päästä nukkujaansa vaille valmis.

Asettautuminen riippumattoon oli toki vielä oma prosessinsa. Kun makuupussissa on saanut olonsa mukavaksi, täytyy sijoittautumista riippumatossa korjata. Tässä vaiheessa makuualusta on jo jossain muualla kuin kehon alla ja pienen korjauksen jälkeen lopulta asento taas makuupussissa huono. Muutaman kierroksen kuluttua tilanne alkaa lopulta olemaan jo kaikin puolin optimaalinen. Hyvään asentoon pääseminen on kuitenkin sen verran urheilullista, että merinovillakerrastosta on päästävä eroon. Vaatteiden poistaminen ja lisääminen makuupussin sisässä teltassa tai laavussa on  jo melko haastavaa, puhumattakaan riippumatosta. Operaation jälkeen on arvattavissa, että paikka riippumatossa on jälleen päässyt muuttumaan ja asettautuminen täytyy aloittaa alusta. Muutaman ehkä hieman epätoivoisenkin hetken jälkeen voi lopulta kuitenkin todeta asennon olevan mukava, sulkea silmänsä ja kuunnella hetken luonnon hiljaisuutta ennen uneen vaipumista.

Vaikka riippumattoon pääseminen makuupusseineen onkin oma prosessinsa, tuntui se aamulla kaiken sen vaivan arvoiselta. Silmät avatessa yläpuolella näkyi mäntyjen latvojen takaa sininen taivas ja sivulle katsoessa tyyni järvi aamunkajossa. Mikään kiire pois makuupussin lämmöstä ja hitaasti keinuvasta riippumatosta ei ollut. Unet olivat olleet yhtä makoisat kuin minä tahansa teltta- tai laavuyönä, eikä täydellisen asennon löytäminen niissäkään aina helppoa ole.

Ensimmäisenä aamuna luvassa oli melkoinen brunssi, kun lättytaikinaa oli jäänyt vielä edelliseltä illalta. Puuro myslillä ja omenakiisselillä, juusto-meetvurstileivät ja lätyt mansikkahillolla takasivat hyvät energiat päivän ensimmäiselle pidemmälle etapille. Liikkeelle pääsimme jo yhdeksältä aamulta, normaalisti ryhdyn tässä vaiheessa retkillä vasta keittämään puuroa.

Oman tervehdyksensä aamuun toivat yön aikana ahkerasti seittejään polun yli luoneet hämähäkit. Verkko toisensa jälkeen seitit tarttuivat ihoon ja kutittelivat käsissä ja kasvoissa. Ensimmäistä taukoa pysähdyimme viettämään Kulhan laavulle. Paikalla aamuaan aloittivat partiolaiset, joten me siirryimme laiturille ihastelemaan maisemia karkkipussin kera. Kulhasta löytyi myös pieni suloinen maakellari ja kaiken kaikkiaan paikka olisi erittäin otollinen yöpymiskohde. 

Kulhasta matka jatkui Kronikiston nuotiopaikan ja Kakkurin laavun kautta Sisälmystenlahden autiotuvalle, jossa luvassa oli pidempi lounastauko. Matkaa päivän ensimmäiselle osuudelle kertyi yksitoista kilometriä. Lounas valmistui kivikkoisen rannan nuotiopaikalla, josta löytyi myös kaksi laituria. Itse autiotupa sijaitsi hieman ylempänä pienen rinteen päällä. Tuo lounashetki oli ehkä yksi retkieni parhaimmista. Kun saa kokata täydessä auringon paisteessa luonnon keskellä, nauttia ruoan laiturilla jalkoja järvessä huljutellen ja sen jälkeen torkahtaa tunniksi riippumattoon päiväunille, on elämä melko täydellistä siinä hetkessä.

Levänneinä ja kylläisinä pääsimme lopulta jatkamaan matkaa, vaikka mielellämme olisimme paikalle jääneetkin. Ylhäällä pysähdyimme vielä kurkistamaan sisään autiotupaan ja pidimme nopean tikanheittokisan. Käteni oli todennäköisesti hieman puutunut riippumatossa vietettyjen päiväunien aikana, muutoin olisin varmasti tikkakisan voittanut...

Lounaan jälkeen edessä oli vielä vajaan viiden kilometrin matka Tuurunkankaan autiotuvalle. Tässä vaiheessa askel alkoi jo hieman painaa, merkittävimpänä tekijänä varmasti hellelukemia lähentelevä lämpötila. Riittävillä juomatauoilla ja rusakon ilahduttavalla kohtaamisella saavuimme vihdoin perille. Reissun aikana bongauksen kohteeksi pääsi muun muassa myös haikara, tiiroja, joutsenia ja palokärki, käkikin ilmoitti läsnäolostaan. Ilman hieman sivistyneempää retkiseuraa suurin osa linnuista olisi todennäköisesti jäänyt huomaamatta puhumattakaan tunnistamisesta. Lintukirja mukana yritin kuitenkin parhaani mukaan oppia itsekin.

Alunperin tarkoituksenamme oli viettää toinen yö Tuurunkankaalla, mutta tilanne paikalle päästyämme vaikutti siltä, että illasta ja yöstä ei välttämättä tulisi rauhallisin mahdollinen. Niinpä päädyimme pitämään paikalla vain illallistauon ja jatkamaan matkaa hyvän yöpaikan löytämisen toivossa. Matkaa ei onneksi tarvinnut jatkaa kovin pitkään, kun reitin varrella sijaitsevien venelossin ja sillan yhdistämiltä saarilta löytyi täydellinen paikka loppuillasta nauttimiseen. Tässä kohtaa riippumatto oli juuri oikea valinta majoitteeksi, hyvään yöpaikkaan kun riittää kaksi puuta sopivalla etäisyydellä toisistaan. Lauantainen kesäilta eteni jälkiruoan jälkeen peilityyntä järveä ihastellen illan hämärässä.

Sikeiden yöunien jälkeen pääsimme jälleen liikkeelle varhain aamulla. Heti ensimmäisenä vuorossa oli toinen lossiylitys, tällä kertaa lautalla. Viiden kilometrin jälkeen pysähdyimme vielä viimeiselle karkkitauolle Pitkäniemeen. Tällä nuotiopaikalla oli myös laavu, jota karttaan ei ollut merkitty. Loppureitti kulki osin luontopolkua pitkin Tammen leirikeskuksen ja käytöstä poistetun Mallileirin ohitse.

Joutsijärvi teki vaikutuksen monipuolisella luonnollaan, järvimaisemilla ja ulkoisilla puitteillaan. Matkan varrelle mahtui useita soita, kankaita ja vaihtelevaa metsää. Lossit ovat aina oma pieni elämyksensä, eikä autiotupiakaan juuri löydy näin eteläisestä Suomesta. Taukopaikoista mieleen jäivät erityisesti Hiivaniemen ja Kulhan laavut, sekä Sisälmystenlahden autiotupa. Kun näin hienosta paikasta saa vielä nauttia hyvässä seurassa herkullisin eväin ja täydellisen tyynessä kesäsäässä, on arkeen palaaminen vaikeaa. Ehdottomasti yksi hienoimmista retkeilyviikonlopuistani.