LÄHIRETKEILYÄ PUKALAN VIRKISTYSMETSÄSSÄ

Suomen retkeilykohteista suurimmassa suosiossa ovat kansallispuistomme, mutta muitakin kauniita, huollettuja ja vierailun arvoisia retkipaikkoja on rutkasti. Yksi niistä on Pukalan virkistysmetsä Orivedellä, jossa vierailin nyt jo kolmatta kertaa, ensimmäistä kertaa tosin yön yli. Paikan kaksi noin kuuden kilometrin rengasreittiä sopivat hyvin päiväretkeilyyn tai viikonlopun leppoisaan yöretkeen. Molemmilta reiteiltä löytyy laavut järvimaisemilla, Roninmaan laavu on saavutettavissa nopeasti reilun puolen kilometrin päässä sijaitsevalta  parkkipaikalta. Eteläisemmän kierroksen maisemaa kuvittavat Pukalajärven kallioiset rannat ja mäkinen metsämaasto. Pohjoinen kierros Valkeajärven laavun kautta sisältää myös jonkin verran korkeuseroja kulkien samalla lampien ja järvien rantoja myötäillen vaihtelevissa metsämaisemissa. Korkeuserot ja paikka paikoin huonommassa kunnossa olevat pitkospuut tekevät maastosta välillä hieman haastavampaa, mutta paikka soveltuu silti aloittelevallekin retkeilijälle. Reitti on merkitty hyvin eivätkä välimatkat ylitä kolmea kilometriä.

Me aloitimme retkemme Siitinjärven parkkipaikalta, josta on pääsy kätevästi molemmille rengasreiteille. Loppukevään aurinkoiset ja poikkeuksellisen lämpimät päivät ilahduttivat tätäkin retkeä. Sää tosin oli (onneksi) hieman tuulinen, jonka vuoksi päätimme yöpyä pienemmän Valkeajärven rannan laavulla Pukalajärven sijasta. Päivän aluksi kiersimme kuitenkin ensin eteläisen kierroksen Roninmaan laavun kautta. Koska lopullinen reitti Valkeajärvelle kulkisi joka tapauksessa uudestaan auton ohitse, jätimme rinkat vielä autoon ja mukaan lähti vain kevyt varustus eväineen päivärepussa. Myötäpäivään kierrettäessä reitti kulkee varjoisissa metsissä kohti Pukalajärven rantaa. Kun järvi lopulta ilmestyi näkyviin ja polku siirtyi sen laidalle mäntyisille rinteille, muistin, miksi pidän Pukalaa niin hienona paikkana.

Roninmaan laavupaikalla oman pienen lisämausteensa tuo  edessä sijaitsevaan saareen tehty nuotiopaikka, jonne on pääsy siltaa pitkin. Tuulen vilvoittamina pidimme evästaukoa saaren kärjessä. Juuri ennen laavua ja evästaukoa olimme pysähtyneet vielä ihastelemaan järveen kaatunutta komeaa keloa.  Ennen matkan jatkamista jätimme puumerkkimme laavun vieraskirjaan ja ihastelimme samalla edellisviikonlopulta tehtyä kirjoitusta eräolympialaisten hengessä vietetyistä kolmekymppisistä. Kuinka loistava idea! Perheelle ja ystäville ei pitäisi tulla yllätyksenä, jos jonain päivänä itsekin saan idean juhlistaa jotain merkkipäivääni luonnon keskellä, se olisi ainakin minun näköistäni. 

Paluumatka takaisin autolle kulki Iililammen ja Iso-Musturin pienien järvilampien kautta. Vähä-Musturin nuotiopaikalla pysähdyimme vielä lyhyelle tauolle. Autolla reppu vaihtui rinkkaan ja edessä oli kolmen kilometrin kävely iltahämärässä Valkeajärven laavulle. Koko päivänä emme olleet törmänneet muihin retkeilijöihin tai autoihin parkkipaikoilla, joten yllätyimme kovasti kun perillä odotti useaksi päiväksi paikalle leiriytyneet miehet labradorinnoutajansa kanssa. Iso musta koira ei ole ensimmäinen asia, jonka koirapelkoinen retkeilijä toivoo näkevänsä yöpaikalla. Kyseessä oli onnekseni kuitenkin ehkä kiltein tapaamani koira ja yhteiselomme sujui mainiosti loppureissun ajan.

Tyyntyneen Valkeajärven kallioisella rannalla valmistimme illallisen ja rentouduimme rauhallisessa kesäillassa, kaverini pulahti uimaankin. Riippumattoilusta innostuneena valitsin riippumaton majoitteeksi tällekin retkelle. Tällä kertaa otin testiin kaverini Ticket to the moonin double-mallin, sillä Joutsijärven reissulla omassa single-mallissani tila oli ollut melko rajoitettua. Makuupussiin päästyäni kiittelin itseäni siitä, että olin aikaisemmin päivällä ennen retkelle lähtöä käynyt ostamassa lisävarusteeksi samaisen merkin riippumatoille tarkoitetun hyttysverkon, sen verran monta hyttystä inisi verkon toisella puolella halukkaana päästä seuraani. Ennen nukahtamista selasin vielä hetken lintukirjaa, vaikkei päivälle erikoisia lintubongauksia osunutkaan.

Aamulla herätessäni hymyilin onnellisena, sillä takana oli parhaimmat yöunet, mitä metsässä olen koskaan viettänyt. Ensimmäisen kerran heräsin vasta kuudelta aamulla pienen viileyden iskiessä, mutta vaatteiden lisäämisen jälkeen nukuin sikeästi vielä muutaman tunnin. Isompi riippumatto mahdollisti huomattavasti sujuvamman ja huolettomamman liikkumisen, eikä pukeutuminenkaan tuottanut suurempia ongelmia. Pystyin nukkumaan riippumatossa välillä jopa kyljelläni, eikä kertaakaan tarvinnut havahtua siihen, että jalat olisivat nousseet yli laidan. Oma riippumattoni päivittyykin todennäköisesti double-malliin, paino- ja hintaeroa singleen kun ei juurikaan ole.

Kömmittyäni levänneenä vihdoin pedistä pois, totesin olevani porukan aamuvirkku. Muiden vielä nukkuessa kokkailin kalliolla kaikessa rauhassa aamupalan seuranani vain tuo omissa leikeissään temmeltävä koira, välillä sain naureskella sen innokkaille hännän jahtaamishetkille. Erityisen ylpeä olin itsestäni siinä vaiheessa, kun koira tuli tervehtimään minua ja nuuhkaisemaan salamileipiäni, eikä lapsuudessa koirista traumatisoitunut mieleni aiheuttanut minulle minkäänlaisia sykkeen nousuja tai pelkotiloja. Aamupalan syötyäni päätin virkistäytyä aamu-uinnilla, jonka jälkeen päädyin vielä hetkeksi takaisin riippumattoon loikoilemaan muiden vasta heräillessä. Koska matkaa autolle ei ollut kuin muutama kilometri eivätkä aikataulut painaneet päälle, otimme hitaasta aamusta kaiken ilon irti. Kalliolla loikoillen nautimme auringosta ja luonnon hiljaisuudesta ennen paluuta takaisin arkeen.