RETKEILYJUHANNUS: REPOVEDEN KANSALLISPUISTO

Repoveden kansallispuiston jylhät kalliomaisemat ovat olleet jo pitkään to do -listallani ja juhannuksena pääsin vihdoin ne kokemaan. Juhannussuunnitelmani eivät parin vuoden takaista festarikesää lukuun ottamatta ole juurikaan poikenneet rauhallisesta kesämökkiviikonlopusta, joten tänä vuonna keskikesän juhlan viettäminen retkeilyn parissa oli tervetullutta vaihtelua. Kouvolassa sijaitseva Repovesi on yksi Suomen suosituimmista kansallispuistosta ja ymmärrän todella miksi. Pystysuorat kallioseinämät, upeat näköalat, riippusilta ja lossi kutsuvat yhtä jos toistakin retkeilijää. Kallioiden puolesta Repovesi on suosittu etenkin kiipeilijöiden keskuudessa ja vesistöt tarjoavat myös hyvät mahdollisuudet melontaan. Meidän juhannusretkemme keskittyi tällä kertaa vain patikointiin, mutta ehkäpä jonain päivänä palaan Repovedelle vielä muissakin merkeissä, uuden vierailun arvoinen se ehdottomasti on.

Varasimme vaellukselle koko juhannuksen torstai-illasta sunnuntaiaamuun, joten aikaa kansallispuistoon tutustumiseen oli rutkasti ja päivämatkat pysyivät hyvin maltillisina 26 kilometrin Kaakkurin kierroksella. Pitkän aurinkoisen jakson jälkeen sää vaihtui aatonaattona juhannukselle perinteiseen tyyliin sateiseksi, mutta se ei meitä lannistanut, tärkeintä oli päästä retkeilemään. Harmaansävyisessä juhannusruuhkassa matkaamista siivittivät kesäiset eväät mansikoiden ja herneiden muodossa suomirockin klassikoiden soidessa taustalla, toisinaan matkalaisten yhtyessä itsekin mukaan lauluun. Ennen Repovedelle pääsyä edessä oli vielä ruokailutauko kauppakeskus Tuulosessa ja retkieväiden shoppailu Kouvolassa. Illalla pääsimme vihdoin perille kansallispuistoon Saarijärven parkkipaikalle, jossa paikalla oli jo muutamia muitakin juhannuksen viettoon luonnon keskelle lähteneiden retkeilijöiden autoja. Retkieväiden pakkaamista rinkkaan häiritsivät kymmenet ympärillä kiehnäävät pikkuitikat, joihin eivät edes myrkyt tehonneet. Myöhemmin saimme tietää niiden olevan polttiaisia ja noiden pikku pirulaisten seurasta saimme nauttia viimeisenäkin retkipäivänä.

Pienessä tihkusateessa aloitimme matkan kohti muutaman kilometrin päässä sijaitsevaa Kirnukankaan nuotiopaikkaa. Luottavaisin mielin etenimme mielestämme oikeaan suuntaan isointa polkua ilman kartan apuja, kunnes jo muutaman sadan metrin päässä vastaan tuli puomi ja ilmoitus hengenvaarasta. Repoveden kansallispuisto sijaitsee Pahkajärven ampuma-alueen vieressä, eikä tuolle alueelle ole luonnollisestikaan mitään asiaa astua. Jouduimme siis kaivamaan kartan esiin ja palaamaan sen avulla oikealle polulle. Lopulta pääsimme perille Kirnukankaan pienen lammen vieressä sijaitsevalle laavulle, jossa olivat jo leiriytyneenä ensimmäiset juhannusretkeilijät. Oman leiriytymisen ohessa kuulumiset vaihtuivat ja ensimmäinen retki-illallinen valmistui tietenkin nuotiomakkaran muodossa. Yöksi oli luvattu reilusti sadetta ja onneksemme pääsimme nuotiolta teltan suojiin juuri ennen sateen alkua. Ensimmäinen vaellusyö sujui omalta osaltani perinteiseen tapaan hieman katkonaisesti, mutta onneksi sateen ropinaa telttaa vasten oli rauhoittavaa kuunnella.

Juhannusaatto valkeni hyvin tuulisissa merkeissä eikä elohopeakaan montaa astetta kymmenen yläpuolelle kohonnut. Aamupalan jälkeen päätimme jatkaa lepoa vielä hetken aikaa teltan suojissa ennen päivän taipaleen aloittamista. Hauklammenvuoren näköalojen kautta siirryimme parin kilometrin päässä sijaitsevalle Lojukoskelle pitämään jo ensimmäistä evästaukoa. Vaahtopäät pauhasivat ja tavaroista oli syytä pitää huolta, kun puuskittainen tuuli yltyi kerta toisensa jälkeen melkoiseksi.  Matka Lojukoskelta Talakselle eteni reippaaseen tahtiin, sillä se ei juurikaan sisältynyt erikoisempia maisemia. Oman mausteensa matkantekoon toivat tuulen voimasta puista putoilevat kävyt ja oksanpätkät. Talaksella vuorossa oli lounastauko, joka vaati hieman omia virityksiä myrskyisässä tuulessa. Makuualusta toimi kuitenkin hyvänä tuulensuojana ja ruoka valmistui ongelmitta. Lounasta nautittiin lopulta kuoritakin suojissa sadekuuron yllättäessä, joka onneksi jäi kuitenkin melko lyhyeksi.

Talakselta matka jatkui kohti Määkijää, jonka oli tarkoitus olla seuraava yöpaikkamme. Paikka olisi ollut oikein sopiva leiriytymiselle puitteiden puolesta, avara alue järven rannalla ja paljon hyviä telttapaikkoja. Kello oli kuitenkin vielä sen verran vähän ja sää melko sateinen, että päätimme jatkaa matkaa vielä eteenpäin. Pidän sateesta ja patikoidessa maltillinen sade ei juurikaan haittaa, mutta nuotiolla istuminen ei tuossa säässä juurikaan houkuttele, eikä koko iltaa halua teltassakaan viettää. Suuntasimme siis  Ketunlenkille, jossa odottivat ensimmäiset Repoveden nähtävyyksistä. Ensin vuorossa oli vesistön ylitys käsivoimin toimivalla Ketunlossilla. Kahden ihmisenkin voimin lossin vetäminen voimakkaassa sivutuulessa tuntui käsissä. Aikaisemmilla reissuilla losseja on tullut vastaan Joutsijärven retkeilyreitillä sekä Kolin kansallispuistossa ja joka kerta ne tuovat oman ainutlaatuisen lisänsä retkeen. Hetkeä myöhemmin edessä odotti jo monen retkeilykuviin ikuistettu Lapinsalmen riippusilta, joka oli ensimmäinen laatuaan minun vaelluksillani. Ennen ylitystä pidimme kuitenkin pienen herkkutauon Lapinsalmen maisemia ihaillen. Seuraamme liittyi myös ilahduttavasti lokki, joka päätti tervehtiä meitä ja etenkin rinkkaani valkeilla jätöksillään. Pienen siivoustauon jälkeen olimme vihdoin valmiita ylittämään Lapinsalmen.

Seuraavan yön majapaikaksi kohteenamme oli nyt Katajajärven nuotiopaikka. Lapinsalmella pohdimme, vieläkö jaksaisimme kiertää Katajavuoren kautta. Lisäkilometrejä siitä ei kuitenkaan juurikaan tullut ja kartan lupaamat näköalat houkuttelivat sen verran, että päätimme tuon pienen lisälenkin vielä tehdä. Se oli ehdottomasti sen arvoista, erittäin pitkien ja jyrkkien portaiden yläpäässä Repoveden yli ulottuvat maisemat olivat huikeat ja kansallispuiston parhaimmistoa. Vaikka näkyä olisi voinut jäädä ihastelemaan loppuillaksi, oli tuulenkin puolesta lopulta aika siirtyä vielä viimeinen etappi yöpaikalle. 

Katajavuoren nuotiopaikka ei harmiksemme ollut tuona kolkkona juhannusaattona yhtään sen enempää tuulensuojassa kuin mikään  muukaan aikaisemmista taukopaikoista, joten kaikki mukana olevat vaatekerrokset oli hyvinkin pian puettava päälle. Retkiruokien joukosta olisi löytynyt lettuainekset, mutta vaakatasossa tuleva sade ja kohmeessa olevat sormet eivät juurikaan houkutelleet moiseen operaatioon. Nöyrästi jouduin myös myöntämään, että ennen retkeä pakkauksen lomassa esiin tullut ehdotus sormikkaiden mukaan pakkaamisesta ei olisikaan ollut niin tolkutonta, joksi sen kuitenkin silloin tuomitsin. Sään pakottamana siirryimme juhlistamaan juhannusaaton viettoa teltan lämpöön karkkien, sipsien ja virvokkeiden pariin laivanupotusta pelaamaan. Jonka minä voitin, tietenkin. Mukaan pakkaamani sipsipussi aiheutti hieman ihmetystä ja kommentointia matkaseuran puolelta, mutta minähän kannan sipsit metsään, jos niin haluan. Ja hyvin ne näyttivät maistuvan. Yötä vasten korvatulpat olivat tarpeen, sen verran kovasti tuuli ujelsi. Omasta puolestani tuulenpuuskat aiheuttivat myös hieman jännitystä siitä, kuinka hyvin ympärillä olevat puut pysyvät pystyssä. Onneksemme saimme kuitenkin herätä aamulla hyvin elinvoimaisina ja erittäin makoisat yöunet nukkuneina.

Aamupalan aikana kulkijoita yöpaikkamme ohi riitti jo runsaasti ja oli selvää, että ihan ainoita emme olleet, jotka olivat ottaneet Repoveden suunnakseen juhannuksena. Tilaa luonnossa onneksi riittää, vaikka viikonloppu erittäin ruuhkainen olikin. Ohikulkijoiden joukkoon mahtui myös perhe, jonka mukana kulki retkikissa isännän kantamassa repussa. Juomatauon aikana kissakin pääsi hetkeksi tutustumaan nuotiopaikkaan hihnan päässä, kuinka suloista! Katajajärveltä ehdimme edetä vain kilometrin verran Kuutinkanavalle, kun ensimmäinen sadekuuro jo iski. Koska kiirettä ei ollut ja paikalla sijaitsi iso keittokatos, päätimme pitää ensimmäisen evästauon jo tässä. Kahvin valmistuessa ja  leipien lämmetessä nuotiotulessa penkit täyttyivät nopeasti, kun paikalle saapui useampikin retkiseurue. Lähtiessämme ihastelimme vielä hetken Kuutinkanavan puista uittoränniä ja täytimme juomapullot kaivovedellä. Vesihuolto Repovedellä oli erittäin vaivatonta, sillä kaivoja kansallispuistossa oli useampia ja jokaisesta vedenlaatu oli juuri hiljattain todettu hyväksi talousvedeksi. Seuraavana edessä oli jälleen korkeuseroja ja kapuamista, kun suuntana oli parin kilometrin päässä sijaitseva Mustanlamminvuoren näkötorni. Maisemien suhteen ei tarvinnut täälläkään pettyä, kun näkötorni nousi korkealle Repoveden pinnan yläpuolelle.

Lounastaukoa siirryimme viettämään Olhavalle, tuohon kiipeilijöiden pyhättöön. Olhavanlammesta pystysuorana kymmenien metrien korkeuteen nousevat kallioseinämät ovat kiipeilijöiden suosiossa varmasti syystäkin, sen verran komeana ne näyttäytyvät tavallisellekin retkeilijälle. Myös juhannuksena kallio oli houkutellut paikalle kiipeilijöitä sankoin joukoin ja telttoja Olhavan ympäristössä olikin toistakymmentä. Nautimme lounaamme hieman sivummalla sijaitsevalle laavulla, jonka jälkeen kävimme ihastelemassa kiipeilyä kallion juurella. Seuraavana oli meidän vuoromme kiivetä ylös Olhavanvuorelle, tällä kertaa kuitenkin polkuja pitkin. Olhavanvuoren laelta maisemat eivät aivan vetäneet vertojaan kansallispuiston aikaisemmille näköalapaikoille, vaikka hienot ne olivat täältäkin. Olhavalla näkemisen arvoista ovat siis ennen kaikkea nuo jylhät seinämät kallion juurelta.

Viimeiseksi yöpaikaksi valitsimme Sukeltajaniemen, sillä Kaakkurin kierroksen 26 kilometriä oli jo melkein taivallettu. Tässä vaiheessa sääkin alkoi jo tyyntyä ja aurinko pääsi paistamaan lähes pilvettömältä taivaalta. Sukeltajaniemi oli erittäin kaunis, nimensä mukaisesti niemen kärjessä sijaitseva kallioinen paikka. Pystytimmekin teltan aivan järven rantaan. Mukaan matkaan olimme pakanneet onkilaitteet ja viimeisenä iltana päätimme koettaa kalaonneamme ja teimme onget. Matoja ei näin kallioiselta paikalta ollut mahdollista löytää, mutta onneksi retkieväisiin kuului lettutaikina-ainekset, joita hyödyntäen tein pienen taikinapallon. Nuo antimet kelpasivat järven pikku ahvenille ja hetken päästä ensimmäinen kala oli jo koukussa kiinni. Ruokakaloiksi kelpaavia saaliita emme kuitenkaan kovasta yrityksestä huolimatta onnistuneet tällä kertaa saamaan. Onginta oli kuitenkin mukavaa ajanvietettä kesäillan auringossa, joskin tässä vaiheessa nuo inhottavat pienet polttiaiset liittyivät jälleen seuraamme. Huonomman kalaonnen myötä illalliseksi valmistui falafel-pihvejä perunamuusilla, jotka saivat myös hieman ennakkoluuloiselta retkiseuralta hyväksynnän maukkaasta retkiruoasta. Lätyt jäivät tänäkin iltana paistamatta, kun polttiaiset ottivat etenkin matkaseurani piinaavan härnäyksen kohteeksi ja  kesäillan vietto jatkui siten teltan suojissa karkkia syöden.

Viimeiselle päivälle käveltävää ei enää juurikaan jäänyt, sillä parkkipaikka sijaitsi vajaan kilometrin päässä. Repoveden juhannussuosio osoittautui todeksi vielä parkkipaikalla, kun autojen määrä tuona aamuna oli jo yli kolmekymmentä pelkästään yhdellä parkkialueella. Maisemat nähtyäni ymmärrän kuitenkin täysin, miksi Repovesi kuuluu Lapin ulkopuolisten kansallispuistojen parhaimmistoon. Kallioiden laet, riippusilta ja erittäin viihtyisät ja siistit nuotiopaikat tarjoavat täydellisen ympäristön parin päivän vaellusretkelle. Paluumatkalla tankkasimme energiaa Lahden Burger Mafia -grillillä, jotta voimia oli kotona vielä rinkan purkamiseen. Nyt rinkka on kuitenkin jo uudestaan pakattu suuntana Hetta-Pallas ja elämäni ensimmäinen kerta Lapissa lumettomaan aikaan!