Blogin kirjoittaminen on jäänyt hieman taka-alalle muun kiireen keskellä. Jos jossain välissä aikaa kirjoittamiseen olisi ollut, on tuntunut, että energia ja luovuus ei siihen kuitenkaan olisi riittänyt. Nyt nuo kaikki kolme tuntuvat kuitenkin olevan sopivasti tasapainossa ja marraskuun ensimmäinen viikonloppu Loviisassa pääsee vihdoin tekstiksi blogin sivuille. Vierailin tuolloin ystäväni luona Loviisassa, ja olimme jo kauan aikaa sitten sopineet, että viikonloppu pitäisi ehdottomasti sisällään retkeilyä. Tähän tarkoitukseen sopi erinomaisesti Valkmusan kansallispuisto, joka oli meille molemmille ennestään tuntematon. Noin puolen tunnin ajomatkan päässä Loviisasta sijaitseva paikka on soita rakastavalle retkeilijälle oikea paikka. Se on kuitenkin etenkin sulan maan aikana päiväretkeilyyn kovin pieni, sillä kahden ja puolen kilometrin rengasreitti on nopeasti kierretty. Niinpä etsimme Retkipaikkaa hyödyntäen myös toisen kohteen päivälle, ja päädyimme lopulta Kukulin kierrokselle Ruotsinpyhtäälle. Päivästä tuli parempi kuin osasimmekaan odottaa, päättyen kekrijuhlaan Strömforsin ruukilla.
Kun reput oli täytetty irtokarkeilla ja makkaralla, otimme suunnaksemme Valkmusan kansallispuiston. Merkittyjä reittejä kansallispuistosta löytyy kaksi, Simonsaaren reilun kahden kilometrin rengasreitti, sekä puiston itäosasta löytyvä kahden kilometrin pituinen polku Moronvuoren päivätuvalle. Talvisin lumitilanteen salliessa liikkumaan pääsee suksilla koko kansallispuiston alueella mahdollisesti jopa ajettuja latuja pitkin. Talvesta ei kuitenkaan tuolloin ollut vielä tietoakaan ja meidän reitiksemme valikoitui Simonsaari. Lyhyelle kierrokselle lähdimme ilman reppuja, edes muutamaa irtokarkkia emme huomanneet napata taskuun evääksi. Tosin emmepä tainneet niitä tuolloin juuri kaivatakaan, sillä suota ihaillessa kaikki muu unohtuu. Parkkipaikalta lähdettyämme polku kulki pienen männikön lävitse ja pian olimmekin jo suolla. Kullanruskeana hohtava suo ja siellä täällä nököttävät vihreät männyt olivat harmaana syyspäivänäkin upea näky. Nautimme molemmat suon tunnelmasta ja maisemista. En koskaan kyllästy tuohon suon tarjoamaan rauhaan ja hiljaisuuteen. Reitin puolivälissä suota ja sen lintuja pääsi tarkkailemaan Simonsaaren lintutornista, mutta tällä kertaa suo vietti hiljaiseloa, eikä lintuja meidän näköpiiriimme osunut. Lintutornilta jatkoimme matkaa takaisin autolle ja vaikka päivä oli vasta alussa, olimme yhtä mieltä siitä, ettei päivää voisi paremmin viettää.
Seuraava kohteemme oli kymmenen kilometrin pituinen Kukulin kierros Ruotsinpyhtäällä. Matkan varrella reitillä näkyi tasaisin väliajoin kylttejä Pyhtään keskiaikaisesta kivikirkosta. Koska se osui reitillemme, päätimme tehdä lyhyen pysähdyksen kirkolla. Noin 1460-luvulla rakennettu valkoinen kirkko oli ulkomuodoltaan hieno, sisätiloihin emme tällä kertaa päässeet tutustumaan. Kirkolta jatkoimme matkaa autolla Strömforsin ruukille, jonka pihapiiristä pääsi kätevästi Kukulin kierrokselle. Emme olleet etukäteen osanneet odottaa, millaiseen miljööseen päätyisimme. Ruukin alue oli kuin pieni historiallinen puutalokylä, jonka pihapiiriin kuului muun muassa kirkko ja pieni lampi. Hämmästyneenä ihastelimme paikan idyllistä tunnelmaa. Alueella sijaitsee myös Strömfors Outdoor Factory, joka tarjoaa retkeilyyn ja ulkoiluun keskittyneitä välineitä ja kursseja. Suuntasimme tänne, sillä olimme lukeneet että tarjolla olisi mahdollisesti myös karttoja retkeilyreitistä. Paikalla oli erittäin mukava mies, jolta kyselimme kiinnostuneina lisätietoja muun muassa melontaretkistä. Varsinaista retkikarttaa meille ei tällä kertaa löytynyt, mutta sen sijaan saimme mukaamme alueen suunnistuskartan ja hyviä vinkkejä reitistä, mukaan lukien ohjeet Brannin luolan löytämiseksi. Vaikka Outdoor Factorylta ei karttaa käsiin saisikaan, pärjää reitillä ilmankin, sillä se on hyvin merkattu ja lähtiessä voi napata kuvan ruukin alueelta löytyvistä infotauluista ja niiden kartoista. Patikointireitin lisäksi alueelta löytyy esimerkiksi melontareittejä ja Huuhkajavuoren kiipeilykallio.
Iloisin mielin suuntasimme ruukin alueelta Kukulin kierrokselle. Reitin alkuosa kulki asutuksen ja teiden läheisyydessä, eikä maisemat huimanneet päätä. Parin kilometrin jälkeen autotien hälinä alkoi kuitenkin jäädä taakse ja saavutimme metsän rauhan. Polku kulki vaihtelevasti metsiköistä kallioiden päälle ja pienen suon läpi. Reitin varrelta löytyy kaksi nuotiopaikkaa, joista ensimmäisen ohitimme jo alkumatkasta. Erikoisin osuus oli nousu erään kallion päälle, jossa apuna sai käyttää kallion ylä- ja alapäässä puihin kiinnitettyä paksua köyttä. Vastaavalla tavalla saimme laskeutua myös pois kalliolta. Lopulta polku saapui Kukuljärven rannalle ja eteni siitä rantaviivaa myötäillen järven toisessa päässä sijaitsevalle nuotiopaikalle ja laavulle. Taukopaikka oli todella hieno, järven rannalta nousevan rinteen päälle rakennettu. Nuotion sytytys oli tällä kertaa oikea tulikoe, sillä mukana olleessa tulitikkuaskissa olikin enää vain muutama tulitikku jäljellä. Olosuhteet olivat kuitenkin onneksi otolliset, ja nuotio syttyi suht helposti. Nuotion loimussa nautiskelimme makkarat ja eväsleivät kaakaon kera, unohtamatta tietenkään irtokarkkeja. Liian pitkäksi aikaa emme kuitenkaan voineet laavulle jäädä, sillä hämärä teki tuloaan ja halusimme vielä poiketa Brannin luolalle ennen matkaa takaisin ruukille.
Polku luolalle haarautui laavulta ja matkaa sinne oli reilu kilometri. Hetkeä myöhemmin laskeuduimme komeiden kallioiden juurelle ja yritimme löytää luolaa. Etsintä ei tuottanut tulosta ja lopuksi huomasimmekin viittoja, jotka ohjeistivat jatkamaan matkaa vielä hetken aikaa kallioiden juurella ja vihdoin löysimme perille luolaan. Kyseessä oli kivenlohkareiden alle muodostunut pienen huoneen kokoinen luola, jossa mahtui helposti seisomaan, mutta sisäänkäynti vaati kyykkyaskelia. Suojaisaksi yöpaikaksikin se olisi käynyt. Vielä viikkoa aikaisemmin en ollut käynyt Suomessa yhdessäkään luolassa, ja yhtäkkiä luolakokemuksia oli jo kaksi, kun edellisenä viikonloppuna olin päässyt käymään Kolin Pirunkirkon luolassa. Luolalta palasimme takaisin laavulle ja kohti ruukkia. Reitin varrella kävimme vielä katsastamassa Huuhkajavuoren kiipeilykallion, joka vaikutti hyvinkin pätevältä paikalta ulkokiipeilyyn. Loppumatkasta saimme olla tarkkoina reitin suhteen, sillä ilta oli hämärtynyt jo huomattavasti ja polun merkkejä oli vaikea huomata. Emme myöskään olleet tajunneet varautua päivään otsalampuilla, joten reittiä ei sopinut hukata. Pimeys toimi kuitenkin hyvänä suunnistusharjoituksena ja pidin koko ajan huolen siitä, että tiesin sijaintimme ja osaisimme palata takaisin edelliselle hiekkatielle, jos polusta olisi epäselvyyksiä. Tässä kohtaa olimme kiitollisia siitä, että olimme saaneet matkaan mukaan suunnistuskartan. Valoisalla ongelmaa ei varmasti olisi ollut.
Kun ilta oli jo pimentynyt täysin, saavuimme takaisin Strömforsin ruukille. Vielä päivällä kovin hiljainen ruukki oli muuntunut ulkotulien ja ihmisvilinän täyteiseksi kekrijuhlaksi. Ruukin käsityöläispuodit olivat avoinna, vasarapajassa oli taontanäytöksiä, tallin vintiltä löytyi baari ja kekrimyyjäiset. Emme olisi voineet osua paikalle juuri parempana päivänä. Kiertelimme ruukin rakennuksia ja myyjäisiä ja saimme osamme kekritunnelmasta. Monet olivat myös pukeutuneet teeman mukaisesti ja onnistuipa yksi haamu jopa säikäyttämään ystäväni toden teolla. Meidän retkeilypäivämme huipentui illan lopuksi kekripukin polttoon, jota pääsimme seuraamaan ruukin keskellä sijaitsevan lammen rannalta. Päivä oli ollut kaikin puolin erittäin onnistunut ja illalla uni maittoi paremmin kuin pitkiin aikoihin. Molemmat päivän retkikohteet olivat olleet osuvia valintoja, joissa voisi vierailla toistekin. Joululahjaksi saadut kiipeilyvaljaat tarkoittavat mahdollisesti sitä, että ainakin Huuhkajavuoren maisemiin päädyn vielä toistekin.
Omat suosikit
- Valkmusa
- Strömforsin ruukki
- Brannin luola
- Kukuljärven laavu
- Huuhkajavuoren kiipeilykallio
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti