HELMIKUUN RETKIYÖ LUMILAAVUSSA

Tammikuussa kalenteri täyttyi suurissa määrin muuttopuuhista ja ulkoilu ja retkeily jäivät harmillisen vähälle. Helmikuun alun jälkeen kiire saatiin kuitenkin vihdoin selätettyä ja aikaa oli jälleen retkeilyllekin. Lumisimmat viikot tuli vietettyä hieman huonolla omalla tunnolla sisätiloissa siivoamisen ja pakkaamisen parissa, mutta onneksi ehdin edes muutaman kerran ladulle haukkaamaan happea. Kuukausittainen nuku yö ulkona -haaste meinasi saada heikon aloituksen, kun tammikuulta ei löytynyt vapaata viikonloppua retkeilylle. Onneksi saimme kuitenkin uuden asunnon avaimet muutamaa päivää ennen tammikuun päättymistä, ja heti toisena yönä päätimme testata uuden parvekkeen yöpymismahdollisuudet. Tyhjällä parvekkeella pääsi samalla hetkeksi karkuun sisällä vallitsevaa kaaosta. Ulkona pakkasta oli noin kahdeksan astetta ja lasitetun parvekkeen suojissa hieman vähemmän. Uni maittoi suht mukavasti, eikä liikenteen ääniä kantautunut häiritsevissä määrin korviimme. Parvekeyö herätti myös toiveet mahdollisesta riippumattoviritelmästä parvekkeelle myöhemmin kevään aikana. Olen aina haaveillut parvekkeellisesta kodista erityisesti sen tarjoaman vaihtoehtoisen yöpaikan vuoksi, joten meidän kodissamme parvekkeelle takuulla tulee käyttöä. Retkeilyöitä se ei tule korvaamaan, mutta lisää toivottavasti vuoden aikana ulkona nukuttuja öitä.

Helmikuun puolivälissä oli vihdoin aika seuraavalle metsäyölle, edellisestä kun oli kulunut jo useampi kuukausi. Yllättävän voimakkaan sään lauhtumisen vuoksi minulle tuli jo hieman kiire metsään, sillä halusin ehdottomasti päästä viettämään vielä tänä talvena yön lumen keskellä. Onneksi paksuimmat hanget eivät kuitenkaan aivan hetkessä häviä ja toive oli vielä toteutettavissa. Viikon aikana pyörittelimme vaihtoehtoja mahdollisesta kohteesta Tampereen lähialueilla, tärkeimpinä kriteereinä laavu ja kohtuullinen kävelymatka autolta, sillä kuljettua polkua ei välttämättä olisi ja kävely tapahtuisi pimeällä. Pääseminen kohteeseen autolla mietitytti myös, sillä loskasta jäähän vaihtelevat olosuhteet eivät olleet otollisimmat useiden retkikohteiden pienille metsäteille. Sopivaa kohdetta ei tuntunut löytyvän, kunnes eräänä iltana keksimme, että voisimme yöpyä omatekoisessa majoitteessa. Tähän sopisi hyvin sijainniksi perheemme mökin ympäristö Vesilahdella. Perjantai-iltana suuntasimme siis mökille, mielessämme selkeä visio osittain lumesta tehdystä laavumajoitteesta. Normaalin yövarustuksen lisäksi pakkasimme mukaan tarpin ja lapiot. Kilometrin kävelymatkalla olosuhteet olivat hyvin vaihtelevat. Osan matkasta luistelimme vetisen jäisellä tiellä, jonka jälkeen tarvoimme parisataa metriä polveen asti upottavassa hangessa. Mökkiä lähestyessämme hanki madaltui nopeasti, ja mökin ympäristössä sitä ei ollut enää lainkaan. Lähdimme etsimään isompia kinoksia ja sopivaa yöpaikkaa. Aivan rannan tuntumassa aukeammalla paikalla lunta oli jälleen puolen metrin verran ja paikka oli kaikin puolin sopiva yöpaikaksi. Kuun ja hangen heijastamassa valossa ryhdyimme kaivamaan yöpaikkaamme, taskulampulle ei juurikaan ollut tarvetta. Suunnitelmana oli tehdä laavua muistuttava majoite, jonka seinät olisi tehty lumesta ja kattona toimisi tarppi. Koska yöksi ei ollut luvassa sadetta eikä juuri tuultakaan, uskalsimme suunnata laavun avoimen sivun kohti järveä, jotta voisimme makuupussin suojista ihailla tähtitaivasta ja aamun sarastusta.

Laavu edistyi nopeasti ja seinät olivat pian valmiit. Korkeimmillaan seinät olivat etureunassa noin seitsemänkymmentä senttiä ja madaltuivat siitä hiukan takareunaa kohti. Tarppi kiinnitettiin etureunasta läheisiin puihin ja takareunasta kiilojen avulla hankeen. Voilà, majoitteemme oli valmis! Se houkutteli nukkumaan ja olin iloinen, että olimme päätyneet juuri tällaiselle yöretkelle. Ennen nukkumaanmenoa nautimme vielä makkarat nuotion lämmössä. Juuri ennen makuupusseihin kömpimistä pelästyimme toden teolla, kun jää paukahti oikein kunnolla. Kuulosti siltä kuin se olisi haljennut koko järven pituudelta. Tämän enempää järvi ei onneksi mekastanut ja saimme nukkua yömme rauhassa. Iltakymmeneltä kävimmekin nukkumaan ja vielä hetken ajan tuijottelin kahden makuupussin lämmöstä tähtitaivasta. Aina ei tarvitse lähteä kauaksikaan kerätäkseen tällaisia retkeilykokemuksia. Lämpötila pysytteli koko retken ajan nollan paikkeilla ja yö sujui omalta osaltani lämpimästi. Viime hetkillä toisen makuupussin kotiin jättänyttä poikaystävääni alkoi aamuyöllä järveltä käynyt pieni tuuli kuitenkin paleltaa. Ketterinä makuupussitoukkina vaihdoimme puolia ja jatkoimme vielä muutaman tunnin yöunia. Ensikasteensa saaneet uudet Expedin makuualustat osoittautuivat ainakin yhden yön perusteella nappiostokseksi eristävyytensä ja mukavuutensa puolesta. Aamu valkeni lähes pilvettömältä taivaalta pienen tuulen kera. Auringon säteet hivuttautuivat hiljalleen kapean salmen takaa valaisemaan vastarantaa. Kaikessa rauhassa nautimme aamupalan: kaakaota, sirkkanäkkäriä (toimii!) ja vähän irtokarkkejakin. Tämä oli ollut oikein onnistunut yöretki ja lunasti odotuksensa pikaisena irtiottona arjesta metsän siimeksessä.

Saman viikonlopun aikana pääsimme nauttimaan ainutlaatuisista hankikannoista suksien päällä. Olimme pakanneet sukset mukaan tarkoituksena mennä hiihtämään Kaupin laduille. Matkalla Kangasalla sijaitsevaan idyllisen ihastuttavaan Treelinen retkeily- ja ulkoilumyymälään katselimme vieressä näkyviä peltoja ja aloimme pohtia, riittäisikö hankikanto kantamaan meitä. Yöpakkaset ja päivien plussakelit olivat ainakin olleet otolliset kantavan hangen syntymiselle. Treelinella vierailtuamme etsimme kartasta sopivan kohdan, josta peltoja pitkin pääsisi olosuhteiden niin salliessa mahdollisimman pitkälle. Keli ei ainakaan olisi juurikaan voinut olla hienompi, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Pysäköimme auton tien sivuun, vaihdoimme monot jalkaan ja lähdimme koettamaan onneamme. Pieni lasku tien pientareelta pellolle sujui toisilta paremmin ja toisilta vähemmän paremmin. Uusi yritys, ja tällä kertaa pysyimme molemmat pystyssä. Laskettelimme loivaa mäkeä pitkin pidemmälle pelloille, hanki kantoi mainiosti.

Hiihto ei tuntunut juuri urheilulta, sukset liitivät auringon valossa kimaltelevan hangen päällä. Toisinaan suksi eksyi hieman hauraammalle hangelle, upposi ja vei hiihtäjän mennessään tekemään tarkempaa tuttavuutta lumen kanssa. Jossain vaiheessa tätä alkoi yleistyä jo siinä määrin, että päätimme kääntyä takaisin kantavampien hankien suuntaan. Nyt huomasimme myös miksi hiihto oli tuntunut niin kovin kevyeltä. Pieni huomaamaton tuuli oli vienyt meitä hangilla kevyesti eteenpäin, mutta toiseen suuntaan töitä piti jo hieman tehdäkin. Se ei onneksi mielialaan vaikuttanut, sen verran ainutkertaiset hiihto-olosuhteet meillä oli. Hetken aikaa hiihdettyämme huomasimme, että keskipäivän aurinko alkoi vaikuttamaan hangen kantavuuteen enenevissä määrin joissain paikoissa. Pellolta löytyi onneksi moottorikelkan uria, joissa lumi oli hieman tiiviimmin tamppaantunut ja kantoi jälleen hienosti. Tasapainon horjahtaessa kaatumiseen asti hankikanto oli jo liiankin hyvä ja tuntui takapuolessa. Hiihdimme kelkan uria pitkin pellolta toiselle muutaman tien ylityksen kautta. Nautin joka hetkestä, jopa niistä kivuliaammista pyllähdyksistäkin. Saimme tehtyä noin kahdeksan kilometrin pituisen hiihtoreissun, paremmin kuin uskalsimme edes odottaa. Mikä tuuri, että olimme päätyneet juuri tänne, ehdottomasti yksi ikimuistoisimmista hiihtokerroistani.