KARHUNKIERROS

Olen harrastanut retkeilyä jo useita vuosia, mutta jostain syystä Suomen kuuluisin vaellusreitti oli vielä kokematta. Edellisenä kesänä olimme olleet ystäväni kanssa vaeltamassa Hetta-Pallaksella, joten tämän kesän vaelluskohteen suhteen ei ollut valinnan vaikeuksia. Lähtisimme Oulangan kansallispuistosta löytyvälle Karhunkierrokselle. Kyseessä on reilun 80 kilometrin pituinen yhdensuuntainen vaellusreitti Kuusamossa, jonka varrella olisi luvassa upeita näköaloja kallioilta ja vaaroilta, sekä useita mahtavia koskia. Pohjoispäästä aloittaessa lähtöpaikaksi voi valita joko Hautajärven tai Ristikallion, joista jälkimmäinen tekee vaelluksesta noin kymmenen kilometriä lyhyemmän. Valitsimme lähtöpaikaksi Ristikallion, sillä Ristikallion näköalapaikka houkutteli meitä, ja toisaalta pystyisimme kuitenkin päiväretkellä vierailemaan Oulangan kanjonilla, joka sijaitsi Hautajärven haaran suunnassa. Samalla kilometrejä kertyisi meillekin lopulta kahdeksankymmentä. Vaellusajankohtana kesäkuun puoliväli oli vielä sesongin ulkopuolella, joten pahinta ruuhkaa emme joutuisi kokemaan. Edellinen pidempi vaellukseni oli ollut syksyllä Kolilla, joten tätä irtiottoa arjesta odotin kovasti. Luvassa oli niin monia ilon ja naurun hetkiä, ettei tämän parempaa vaellusta olisi voinut toivoa.

Julkiset yhteydet eteläisestä Suomesta Kuusamoon ovat sen verran hyvät, ettei oman auton käyttöä ollut tarpeen edes harkita. Junalla pääsee kätevästi Ouluun ja bussiyhteyksiä Oulusta Kuusamoon on päivän aikana useampia. Kuusamo-Ruka välillä kulkee Karhunkierros-bussi muutaman kerran päivässä, jonka kyydissä pääsee haluamaansa Karhunkierroksen aloituspisteeseen, mutta mikäli aikataulut eivät osu yhteen, jää vaihtoehdoksi vielä Karhunkierroksen kimppataksi. Taksin voi varata etukäteen ilmoittamalla milloin ja mistä haluaisi siirtyä Karhunkierrokselle. Me hyödynsimme menomatkalla tätä kimppataksia, sillä saavuimme Kuusamoon lauantaina illalla, eikä bussiyhteyksiä Karhunkierrokselle enää ollut kyseiselle päivälle. Ruka-Kuusamo välin kulkuyhteyksien aikataulut ja yhteystiedot ovat saatavilla Rukan sivuilla. Matka Tampereelta Rukalle taittui leppoisasti, vaikka oman jännityksensä matkantekoon toi veturirikko, joka lopulta haihdutti Ouluun varatun kolmen tunnin vaihto- ja ruokailuajan olemattomiin, ja joiduimme lopulta juoksemaan bussiin. Matka jatkui tästä kuitenkin yhtä kokemusta rikkaampana, sillä myöhästymisen vuoksi olin saanut vierailla elämäni ensimmäistä kertaa junan ravintolavaunussa.

Bussin lähestyessä Kuusamoa kengänpohjia alkoi jo polttelemaan päästä polulle, sen verran houkuttelevalta ohikiitävät metsät ja suot näyttivät, ja olin tätä reissua kovasti jo odottanutkin. Kuusamossa vaihdoimme bussin paikalla odottaneeseen taksiin ja siirryimme Rukan kautta Ristikallion lähtöpaikalle. Taksikuski toivotti meille hyvää matkaa, jonka jälkeen teimme viimeiset järjestelyt rinkkoihin. Heti ensimmäisenä rinkasta sai kaivaa esiin hyttysmyrkyn, sen verran suuri parvi hyökkäsi heti kimppuumme. Puoli kahdeksan aikaan illalla olimme valmiita aloittamaan viiden päivän vaelluksemme kohti Rukaa. Ilma oli aurinkoinen, mutta äärimmäisen hiostava. Heti alkumatkasta oli luvassa ensimmäinen eläinkohtaamisemme, kun bongasimme tikan. Jo ensimmäiselle illalle saimme myös upeita maisemia, kun viiden kilometrin kävelyn jälkeen saavuimme Ristikallion näköalapaikalle. Ylhäältä kalliolta avautuivat vaikuttavat näköalat alas Aventojoelle. Tässä kohtaa oli myös hyvä aika avata ensimmäistä kertaa retkikarkkipussi ja pitää kunnon maisemien ihastelutauko. Auringon laskusta ja illan pimenemisestä ei ollut pelkoa, joten meillä ei ollut kiire mihinkään. Herkkuhetken jälkeen jatkoimme matkaa Ristikallion autiotuvalle, jossa tarkoituksena oli pitää vihdoin ruokatauko nuotiomakkaran parissa, ruokailu kun oli päivän aikana jäänyt melkon heikoksi veturirikon vuoksi. Autiotuvalla oltiin kuitenkin siirrytty jo nukkumaan ja päätimme ettemme jäisi paikalle metelöimään. Jatkoimme siis matkaa vielä kahden kilometrin päässä sijaitsevalle Puikkokämpän päivätuvalle, jonka pihapiirissä aioimme myös yöpyä teltassa. Matkalla saimme vielä ihastella Maaninkajoen kuohuja, jotka tekivät meihin suuren vaikutuksen, vaikka ne kokoluokassaan jäivätkin myöhemmin vastaantulevien Taivalkönkään ja Kiutakönkään varjoon.

Olimme ainoat retkeilijät Puikkokämpän päivätuvalla, joten telttapaikoista oli varaa valita. Paikka sijaitsi lammen rannalla, ympäristö oli todella tasaista mäntymetsää. Ilta-aurinko valaisi kauniisti lammen vastarantaa. Teltan pystyttämisen jälkeen aloitin sytyttämään nuotiota, samalla kun ystäväni päätti kokeilla lammen uintimahdollisuuksia. Uinti jäi kuitenkin yritykseksi, sillä minkäänlaista laituria ei ollut ja lammen pohja oli niin pehmeää, että jalka upposi heti polvea myöten. Hämärtyvässä illassa paistoimme makkarat ja fiilistelimme edessä olevaa matkaamme yhteen asti yöllä, kunnes oli aika siirtyä nukkumaan ja viettää ensimmäinen yö Karhunkierroksen maisemissa.

Heräsimme aamukymmeneltä sateen ropistessa teltan kattoon. Olin nukkunut todella sikeästi, mikä hieman yllätti, sillä yleensä ensimmäinen retkiyö on katkonainen. Pienessä tihkusateessa pakkasimme tavarat ja valmistimme aamupuuron. Kaurapuuro granolalla, omena-kanelikiisselillä ja kuivatuilla vadelmilla sai osakseen kehuja. Retkiaamupalalle onkin tärkeää, että se varmasti maistuu. Puuron valmistuessa siistimme myös hieman tuvan ympäristöä, sillä halkoja oli jätetty suuret määrät nuotiopaikan ja puuvaraston ympäristöön. Puikkokämpältä aloitimme päivän matkan kohti Oulangan luontokeskusta, ensimmäisenä etappina Taivalkönkään autiotupa vajaan parin kilometrin päässä. Tuvalle laskeuduttiin pitkiä portaita pitkin Oulankajoen rantaan, jossa tupa sijaitsi aivan könkään kuohujen vieressä. Tuomet kukkivat tuvan ympärillä ja tuoksu oli kesäinen. Kaksikerroksinen tupa oli tyhjänä, me kun emme olleet retkillä innokkaimpia aamuvirkkuja, joten yöpyjät olivat varmasti jo jatkaneet matkaansa. Jätimme rinkat tupaan ja lähdimme päiväretkivarustuksella Oulangan kanjonille, joka sijaitsi Karhunkierroksen Hautajärven haaran varrella, reilun neljän kilometrin päässä Taivalkönkäästä.

Tuvalta nousimme takaisin pitkät portaat ylös harjun päälle, jossa sijaitsi myös tuvan telttailualue. Näihin maisemiin olisi ilomielin pystyttänyt teltan. Kuuman kostea sää ja edellispäivän hieman heikoksi jäänyt ravitsemus tuntuivat kropassa, ja etenkin kanjonin päässä pienetkin nousut olivat raskaita. Lisäenergiaa saimme menomatkalla kuitenkin päivän eläinbongauksesta, kun huomasimme pienen peuranvasan juoksentelevan metsässä muutamien kymmenien metrien päässä meistä. Näky oli suloinen, mutta samalla myös sydäntä särkevä, kun vasa hieman hätääntyneenä äänteli ja kutsui emoaan. Ehkäpä emo oli kuitenkin jossain näköetäisyydellä ja odotti vain meidän poistumista paikalta, näin ainakin toivoimme. Oulangan kanjonin näköalapaikalla oli aika pitää jälleen tankkaustauko ja ihastella samalla alhaalla kanjonissa virtaavaa jokea. Kanjonilla vierailun myötä vaelluksemme ulottui myös virallisesti Lappiin asti, sillä matkan varrella ylitimme Oulun ja Lapin läänin rajan. Autiotuvalle palattuamme valmistimme lounaan ja vaihdoimme samalla kuulumisia tuvalla majailleen saksalaispojan kanssa. Hyttyset olivat päässeet yllättämään hänet täysin, joten ohjeistimme häntä etsimään tulevalta luontokeskukselta käsiinsä hyttysmyrkkyä.

Taivalkönkäältä matka jatkui Oulangan luontokeskukselle. Kilometrin verran käveltyämme ukkonen alkoi jyristä uhkaavasti, ja vaikka ukkosesta lähtökohtaisesti pidänkin, en välttämättä tahdo olla metsässä sen jyllätessä. Tiivistimme siis tahtia ja kohta jo ensimmäiset vesipisarat tippuivat päällemme. Sade pysyi kuitenkin vielä maltillisena ja yltyi kiivaammaksi juuri, kun saavuimme Runsulammen nuotiopaikalle. Sadesuojaa tarjosi vain 3x4 metrinen puukatos ja sen räystäät, mutta se oli enemmän kuin tarpeeksi. Sopu sijaa antaa ja parhaimmillaan puukatoksen suojissa piti sadetta kahdeksan vaeltajaa. Täällä oli hyvä lepuuttaa jalkoja ja napostella retkikarkkeja. Kun sade hieman hellitti, jatkoimme matkaa kohti luontokeskusta. Matkaa jouduttivat syvälliset keskustelut ilmastonmuutoksesta, lentohäpeästä ja kasvisruoasta, josta myös tämän vaelluksen ruoat muodostuivat ensimmäisen illan makkaroita lukuunottamatta. Mukaan oli pakattu esimerkiksi kuivattua nyhtökauraa ja tofua.

Hieman ennen luontokeskusta saavuimme Oulangan kansallispuiston leirintäalueelle. Tiedustelimme heidän majoitusmahdollisuuksistaan, mutta hyvien neuvojen johdosta päädyimme jatkamaan vielä luontokeskukselle ja sen läheisyydessä sijaitsevalle Kiutakönkään telttailualueelle. Päivän viimeisellä kilometrillä saimme vielä vaikuttua Karhunkierroksen yhdestä hienoimmasta nähtävyydestä, kun saavuimme Kiutakönkäälle. Kyseessä on pitkä Oulankajoen koskien sarja, jossa vesi putoaa yhteensä 14 metriä reilun kolmensadan metrin matkalla. Ensimmäinen näistä koskista oli ehdottomasti vaikuttavin. Kosken pauhu oli korvia huumaava, ja seisoessamme kahden metrin korkeudella koskesta kallion päällä alkoi jo hieman pelottaa, sillä veden jylläävä voima tuntui niin massiiviselta. Tätä kohdetta ei voi olla suosittelematta. Kiutakönkäältä jatkoimme vielä muutaman sadan metrin matkan isolle keittokatokselle. Nappasimme rinkasta teltan mukaan ja laskeuduimme pitkät rappuset alas Oulankajoen rantaan, jossa telttailualue sijaitsi. Viimeiset Kiutakönkään kosket näkyivät tänne asti ja yön ajan saisi kuunnella kosken etäistä pauhua. Tältä yöpaikalta onnistui myös kastautuminen, tosin virran kanssa sai olla varovainen.

Ennen nukkumaan menoa luvassa oli kuitenkin vielä rauhallinen ilta retkikokkailun parissa. Illalliseksi valmistimme tofuwokkia, josta tuli ehdottomasti yksi retkiruokasuosikkini, vaikkakin tofun kuivaamisessa jäi vielä parantamisen varaa. Iltaruokaa nauttiessamme luvassa oli myös yhdet retken makeimmista nauruista, kun jossain vaiheessa huomasin ystäväni sotkeneen kasvonsa mustaksi trangian nokisella pannulla. Näky oli kunnon sotamaalaus. Vatsalihaksiin sattui ja ruokakin oli jo ehtinyt jäähtyä, kun lopulta saimme kerättyä itsemme hillittömästä naurunpuuskasta. Jälkiruoaksi leivoimme maukkaita aprikoosisämpylöitä, jotka myös pääsivät ehdottomasti jatkoon retkiruokalistalla, sillä maun lisäksi resepti oli erittäin helppo ja toimiva. Kokkailun aikana pilvinen ja sateinen ilta vaihtui myöhäisillan auringonpaisteeseen ja venyttelyn lomassa pohdimme yövaeltamista, jota olisi hienoa kokeilla joskus yöttömän yön Lapissa. Tällä kertaa olimme kuitenkin liian väsyneitä siihen, joten pakkasimme tavarat ja ryhdyimme hampaiden pesuun. Väsymys oli konkreettisesti nähtävissä. Ystäväni katseli vierestä ihmeissään, mitä oikein teen, ja samaa ihmettelin minäkin, kun huomasin puristaneeni hammasharjaan nokareen kylmägeeliä. En suosittele pakkamaan Ice Poweria ja Colgate-tuubia samaan pussukkaan, väsyneenä erehtymisen mahdollisuus on suuri. Hammaspesun jälkeen laskeuduimme rinkkojen kanssa alas teltalle ja samalle huomasimme poron yöpalalla joen rannassa. Kävimme toivottamassa herra Porolle hyvät yöt, ja siirryimme itsekin nukkumaan.

Aamulla uni maittoi kymmeneen asti. Päivä oli edeltäviään viileämpi ja ilma ehdottomasti raikkaampi, joten tämä kelpasi meille. Aamupalan jälkeen lähdimme käymään ilman rinkkoja luontokeskuksella, jossa tutustuimme Oulangan luonnosta kertovaan näyttelyyn. Tiesitkö, että Oulangan kansallispuistossa on vuosittain satoja ihmisen ja karhun kohtaamisia, tosin hyvin harvoin ihminen itse on näistä tietoinen. Tässä välissä oli hyvä hetki herkutella luontokeskuksen antimilla, joten jäimme vielä syömään jäätelöt terassille. Take-awayna mukaan tarttui myös berliininmunkit, sillä pitihän lounaalle jälkiruoka saada. Paluumatkalla kävimme vielä uudelleen ihastelemassa Kiutaköngästä ja kiersimme sen viertä kulkevan lyhyen maisemalenkin. Täällä olisimme voineet seikkailla koko päivän. Reitiltä löytyi myös kaunis pieni vesiputous, joka varmasti monella jäi suuremman kosken varjoon ja siten huomaamatta. Lopulta palasimme takaisin rinkkojen luo, nappasimme ne mukaamme ja lähdimme kohti vajaan seitsemän kilometrin päässä sijaitsevaa Ansakämppää.

Perille pääseminen oli helpotus, sillä koko matkan jalkapohjia oli jomottanut todella paljon ja jostain syystä kulkeminen tuntui muutenkin raskaalta. Heti perille päästyämme annoin jaloille jääkylmän kylvyn Oulankajoessa. Ansakämppä itsessään oli todella viihtyisä ja iso autiotupa. Myös ympäristön puolesta täällä olisi voinut viettää enemmänkin aikaa, paikka tarjosi leiriytymispaikan useammalle teltalle ja uimapaikka hiekkarantoineen oli todennäköisesti reitin paras, tosin tälläkin paikalla sai joen virran kanssa olla varovainen. Tuvan pihalla meitä odotti myös uusi saksalaisystävämme, jonka seurassa lounastauko kului kuin siivillä. Vaihdoimme kuulumisia ja kokemuksiamme matkailusta Euroopassa, sekä vaeltamisesta Suomessa ja Saksassa. Viimeiset lisäenergiat päivän seuraaville etapille saimme jälkiruokamunkeista, jotka olivat kulkeneet mukana lähes vahingoittumatta. Minun munkkini osoittautui kuitenkin kaikkien aikojen huijaukseksi, sillä se ei sisältänyt lainkaan hilloa!

Seitsemän kilometrin matka Ansakämpältä Jussinkämpälle oli puuduttavan pitkä. Jalkapohjia jomotti edelleen, vaikka vaihdoin kengät kevyempiin. Reitti erkani pois joen varresta, eikä erityistä nähtävää reitin varrella juurikaan ollut, lukuunottamatta yhtä erittäin symmetristä pallolatvamäntyä. Ilta synkkeni uhkaavasti ja pääsimme perille juuri ennen sadetta ja tuulen yltymistä navakaksi. Sää ei houkutellut teltan pystyttämiseen, joten päätimme yöpyä tämän yön tuvassa, jossa tilaa riitti vielä mukavasti. Siirryimme kokkaamaan iltaruokaa kotaan, luvassa oli bbq-nyhtökauraa perunamuusilla. Jälkiruoaksi testissä oli suklaavanukas, jonka toimivuus ja maukkaus yllätti meidät. Illallisresepti meni siis ehdottomasti jatkoon. Hiljaa hiipien siirryimme mekin lopulta nukkumaan, kaikki muut tuvassa olivat jo untenmailla. Edessä oli ehdottomasti reissun huonosti nukutuin yö, vaikka metelöintiä tuvassa ei yön ja aamun aikana ollutkaan.

Koiranunta kertyi lopulta kuitenkin yhteensä kymmenen tuntia, ja aamulla herätessämme suurin osa oli jo jatkanut matkaansa. Sää oli jatkanut yön aikana viilenemistään ja nyt tuvan mittari näytti enää neljää astetta ja järveltä käyvä tuuli oli edelleen kova. Reitti jatkui tuvalta metsän siimekseen ja tuuli helpotti heti. Myös aurinko alkoi pilkottaa pilvien raosta, ja jo kahden kilometrin jälkeen löysimme nätin paikan, jossa oli hyvä pitää ensimmäinen tauko. Kun jatkoimme matkaa, pysähdyimme hetkeä myöhemmin kuuntelemaan kahden linnun keskustelua. Toinen äänistä tuli selvästi jostain polun läheisyydestä, ja kävelimme vielä hieman eteenpäin paikallistaaksemme linnun. Ääni tuntui kuuluvan kolmen metrin päässä sijaitsevasta kuusesta. Hetken lintua etsittyämme ystäväni huomasi kuusen alaoksalla, noin metrin korkeudella maasta, pienen untuvikkoisen pöllön poikasen. Se jatkoi ääntelyään ja katseli meitä. Olimme jo sen verran lähellä, ettemme halunneet pelästyttää poikasta enempää, joten kiersimme pöllön muutamien metrien päästä metsän kautta. Tämä oli ehkä hellyyttävin eläinkohtaamiseni ikinä ja se piti hymyn huulilla koko loppupäivän ajan, ja edelleenkin. Vaelluksen jälkeen perusteellisen tutkinnan tuloksena päättelimme, että kyseessä olisi ollut helmipöllö.

Viisi kilometriä metsässä käveltyämme saavuimme taas joen varteen Pähkänänvaaran juurelle.  Oulankajoen maisemat vaihtuivat täällä Kitkajokeen, joka myöhemmin yhtyy kuitenkin Oulankajokeen. Tässä kohdassa Kitkajoen varrella sijaisti kaksi laavua ja kota noin kilometrin välein toisistaan. Etenkin kaksi ensimmäistä paikkaa luontokeskuksen suunnasta olivat todella viihtyisiä. Ensimmäisenä saavuimme kodalle, joka sijaitsi joen suvantokohdassa. Siirryimme istuskelemaan veden ääreen. Hetki ja paikka oli täydellinen tauolle. Aurinko paistoi lämpimästi, pikkukalat uiskentelivat joessa, jonka yläpuolella kymmenkunta pääskystä kirmaili ympäriinsä ja  poropariskunta lepäili vehreällä tulvatasangolla. Lopulta matka jatkui Pienelle Karhunkierrokselle, joka on noin kahdentoista kilometrin pituinen rengasreitti, ja sopii siis hyvin myös päiväretkikohteeksi. Me päätimme jättää rinkat hetkeksi aikaa korpikuusen alle säilöön ja lähteä käymään Kallioportin näköalapaikalla, joka sijaitsi vastakkaisessa suunnassa reittiimme nähden. Matkaa paikkaan oli alle kilometri, mutta portaita yli 250. Maisemat ylhäältä olivat vierailun arvoisia, vaikka ne lopulta jäivätkin monen muun Karhunkierroksen maisemapaikan varjoon.

Seuraavan yön majapaikkamme sijaitsi Pienen Karhunkierroksen eteläpuolella Siilastuvalla, jonka terassilta oli mahdollista katsella Kitkajoen yhdeksänmetristä Jyrävän putousta. Kymmenen hengen autiotupa oli jo täynnä meidän saapuessamme, joten pystytimme teltan. Tuvan pihapiiriin oli rakennettu uusi iso keittokatos, jonne siirryimme valmistamaan illallista. Jälkiruoaksi herkuttelimme luottoretkijälkkäriksi muodostuneella omena-kaurapaistoksella vaniljakastikkeen kera. Tämän parempaa retkiherkkua ei ehkä olekaan. Iltaamme viihdyttivät myös vaelluksemme klassikoksi muodostuneet eläinpiirrokset. Keksimme idean piirtää jokainen retken aikana nähty eläin päiväkirjaamme siten, että molemmat piirtävät oman versionsa katsomatta mallia mistään. Me molemmat olemme ehkä matemaattisesti lahjakkaita, mutta tämä kaikki on selvästi verottanut piirustustaitojamme. Nauroimme useana iltana vatsalihakset kipeinä aikaansannoksiamme. On käsittämätöntä, miten päässä niin selkeänä visiona näkyvä kuva voi paperilla näyttää joltain aivan muulta. Ainakin meillä oli hauskaa ja toivottavasti sinullakin, kun tutustut seuraaviin taiteilija-duo J&H:n parhaimpiin luomuksiin:

Seuraavana päivänä oli aika jättää Oulangan kansallispuisto, sillä loput reilut kaksikymmentä kilometriä reitistä kulkivat kansallispuiston ulkopuolella. Ensimmäiset kahdeksan kilometriä Siilastuvalta Porontimajoelle matka kulki todella joutuisasti, sillä maasto oli helppoa ja myös viihtyisää, vaikka olimmekin jo poistuneet kansallispuistosta. Porontimajoen autiotuvalla pidimme lounastauon. Pieniä muutaman hengen autiotupia oli Porontimalla yhteensä kaksi, ne sijaitsivat vastakkain ja toinen näistä joen päällä. Siellä olisi ollut ihana nukkua ja kuunnella samalla joen kohinaa. Lounaan jälkeen matka jatkui edelleen reippaasti, askel ja rinkka ei painanut lainkaan. Tiesimme, että edessä olisi pitkiä nousuja, mutta vaarojen päällä odottavat maisemat olivat samalla myös syy motivaatioomme. Lisäksi halusimme haastaa itsemme kunnon porras- ja ylämäkitreenillä. Tankkasimme lisäenergiaa vielä hetken ajan Ison Kuikkalammen rannalla, jonka jälkeen loopumatkalle olisi edessä pelkkää nousua ja laskua.

Ensimmäisenä nousimme Iso Kumpuvaaran rinteille, joka antoi jo pientä esimakua siitä, millaisia näköaloja olisi luvassa edessä siintäviltä Konttaiselta ja Valtavaaralta. Matka Konttaiselle ei tietenkään ollut suoraviivaisesti tasaista nousua, vaan vähän väliä nousimme rinteen ylös ja laskeuduimme taas hieman alas, voidaksemme kohta nousta taas vähän lisää. Karhunkierroksen osuus Iso Kuikkalammelta Rukalle (n. 10km) onkin korkeuserojensa vuoksi melko haastava, ja tämä on hyvä pitää mielessä reittisuunnitelmaa laatiessa. Yhden nousun aikana teimme jälleen yhden luontobongauksen, kun vihdoin onnistuimme näkemään Oulangan yleisiin lintuihin kuuluvan järripeipon livenä. Olimme kuulleet sen ääntelyä ensimmäisestä vaelluspäivästä lähtien toistuvasti, ja toisena vaelluspäivänä opimme eräältä kanssavaeltajalta, mikä lintu on kyseessä. Voit käydä kuuntelemassa koko vaelluksen ajan matkaamme säestäneen järripeipon visermän täältä.

Nousu Konttaiselle oli yksi reissun rankimmista, mutta maisemat jokaisen jalannoston arvoiset. Leiriydyimme hetkeksi vaaran laelle nauttimaan hetkestä. Kello oli seitsemän illalla ja ilta-aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Kuuntelimme hiljaisuutta ja katselimme kaukana siintäviä Lapin tuntureita. Meinasin muutamaan otteeseen ehdottaa, että pitäisikö meidän jatkaa kuitenkin jo matkaa, kunnes totesin, ettei meillä ole mihinkään kiire. Tauko venyikin lopulta tunnin mittaiseksi, kunnes jatkoimme matkaa. Ennen saapumista Rukalle meillä oli aikaa viettää vielä yksi yö Karhunkierroksella, ja kohteeksi valitsimme Suolammen laavun. Matkaa laavulle oli Konttaiselta laskeutumisen jälkeen vain kilometri, mutta pelkkää ylämäkeä, joka tuntui ettei se loppuisi koskaan. Suolammella hyvät telttapaikat olivat vähissä, vaikka paikalla oli vasta yksi telttaseurue. Kohtuullinen paikka löytyi kuitenkin, tosin toisesta sisäänkäynnistä jouduimme täksi yöksi luopumaan. Suolammen rannalla valmistimme vaelluksen viimeiseksi illalliseksi kikhernecurrya ja valkosuklaamoussea, ja fiilistelimme seuraavan päivän Valtavaaran huiputusta. Seuraamme liittyi myös  punakylkirastas, joka uteliaana hyppelehti laavun vieressä.

Viimeinen vaelluspäivä alkoi jälleen verkkaisesti, aamupalan aikana kymmenkunta aamuvirkkua vaeltajaa kulki laavun ohitse, tämä ei varsinaisesti yllättänyt meitä. Olimme tottuneet siihen, että olimme yleensä päivän viimeisten vaeltajien joukossa. Lepo Suolammella oli tehnyt hyvää, sillä matka Valtavaaran huipulle ei tuntunut edellispäivän Konttaiseen verrattuna juuri missään. Nousu oli loivempaa ja rinkka entistä kevyempi. Näytti siltä, että viimeiselle päivällä olimme jättäneet melko leppoisan päivämatkan. Tai näin me vielä tässä vaiheessa luulimme. Jätimme rinkat huipulla sijaitsevalle päivätuvalle ja lähdimme katsomaan hieman alempana rinteessä sijaitsevaa kotaa. Paikan päällä juttelimme vanhemman miehen kanssa vaelluksestamme ja samalla totuus paljastui meille. Edessä olisi vielä viimeinen nousu Rukatunturille, ehkä pahin kaikista. Pitihän se arvata, ettei tämä vielä ollut tässä, emme vain olleet vielä kertaakaan malttaneet aukaista tuota viimeisen kilometrin osuutta kartasta. Palasimme takaisin päivätuvalle ja leiriydyimme jälleen rinteeseen pitämään viimeistä evästaukoa upeissa maisemissa. Valtavaaran huipulta oli mahdollista nähdä esimerkiksi Riisitunturille ja Venäjälle.

Valtavaaran huipulta Karhunkierrosta oli jäljellä enää reilut kaksi kilometria. Matkalla sijaitsi vielä yksi laavu lammen rannalla, mutta tähän emme enää pysähtyneet tauolle. Viimeiset metrit etenivät leppoisasti vaaralta alas laskeutuen, mutta sitten oli edessä se viimeinen rutistus. Nousu oli pitkä ja jyrkkä, mutta matka lopussa, joten päätimme ottaa tässä vielä kunnon loppurutistuksen. Nousimme rinteen ylös ilman taukoja ja sykemittari näytti parhaimmillaan 174. Vielä rinne alas ja kello kolme iltapäivällä saavuimme Karhunkierroksen portille Rukalla. Portin penkillä meidät vastaanotti jo seitsemänkymmenen vuoden iän ylittänyt herrasmies, joka samaan aikaan niin iloisena, mutta surullisena vastaanotti meidät Rukalle. Hän oli todella onnellinen meidän puolestamme matkastamme ja hymyistämme, mutta toisaalta kovin harmissaan omasta vaelluksestaan. Hänen pitkään odottamansa vaellus oli päättynyt jo alkumatkasta jalan kipuiluun, ja hän oli joutunut palaamaan takaisin. Nyt hän koitti kuntouttaa jalkaansa Rukalla ja toivoi pääsevänsä vielä viikonlopun aikana edes Pienelle Karhunkierrokselle. Toivomme, että tämä toive toteutui, ja että hän vielä jonain päivänä pääsisi kokemaan Karhunkierroksen koko komeudessaan.

Rukalla meitä odotti hotellihuoneessa sauna ja pehmeä peti, sekä illallinen ravintola Rukan Kuksassa. Ruokailua ennen kävimme toki hakemassa välipalaa Kotipizzasta, olimme sen ansainneet. Tämä oli loistava tapa kruunata vaellusviikko. Illan aikana kävimme lävitse vaelluksen tapahtumia helmipöllöstä berliininmunkkiin. Viihdytimme itseämme vielä muutamilla eläinpiirroksilla, sekä koitimme tunnistaa vaelluksen aikana näkemiämme lintuja. Tunnistamiseen tarvittiin kuvien lisäksi tietenkin myös äänimateriaalia, joka johdattikin meidät lopulta Youtuben pöllökaraoken pariin. Etenkin ystäväni innostui kokeilemaan muutamien eri lintujen ääntelyä ja tästä saimmekin jälleen yhdet vatsalihaksia kipeyttäneet naurut. Iloisin mielin siirryimme nukkumaan, vaikkakin viiden ulkona nukutun yön jälkeen uni ei juurikaan maittanut sisätiloissa.

Meidän viiden yön aikataulumme Karhunkierroksella oli ollut erittäin rento ja mahdollistanut rauhalliset aamut ja pitkät maisemien ihastelutauot karkkipusseineen, eikä koskaan ollut kiire mihinkään. Päivämatkamme olivat yleensä viidentoista kilometrin molemmin puolin, lukuunottamatta puolet lyhyempiä aloitus- ja lopetuspäiviä. Karhunkierroksesta on kuitenkin moneen, ja tapasimme matkan varrella eräänkin miehen, joka oli aamulla lähtenyt samasta paikasta, josta me jo kaksi päivää aikaisemmin. Hänen tavoitteenaan oli viettää kierroksella kaksi yötä. Extreme-suoritusta tavoitellessaan kierroksen voi kulkea jopa kahdeksassa tunnissa, jos katsoo tämän vuoden NUTS Karhunkierros -polkujuoksutapahtuman tuloslistaa. Reitistä on mahdollista vaeltaa myös useita pienempiä osuuksia aloittamalla matkan esimerkiksi Oulangan luontokeskukselta tai Juumasta, joten valitse omasi ja lähde Karhunkierrokselle! Reitti sisältää upeita luonnonnähtävyyksiä alusta loppuun, kärkisijat listallamme veivät ehdottomasti Kiutaköngäs, Ristikallio ja Rukan vaarat. Tähän kun lisätään vielä erämainen luonto ja erinomaiset taukopaikat kohtuullisin välimatkoin, ei ole epäilystäkään miksi Karhunkierros on Suomen vaellusreittien parhaimmistoa ja suosituin kaikista.


Omat suosikit

• Ristikallio
• Taivalköngäs
• Kiutaköngäs
• Konttainen
• Valtavaara