Kesäloman toinen osa häämöttää edessä ja lauantaina automme on jo matkalla kohti keski-Norjan vuoria. Tätä ennen oli kuitenkin vielä aikaa viettää kesäinen viikonloppu Suomessa retkeillen kahden pariskunnan voimin. Tärkeimpinä kriteereinä retkikohteen valinnalle olivat kohtuullinen etäisyys Tampereelta, hienot maisemat ja lyhyet kävelymatkat, sillä viikonlopun tarkoituksena oli myös tutustuttaa turkkilainen ystävämme retkeilyyn ja teltassa yöpymiseen. Viikonlopun teemaksi nousivatkin luonnosta nauttiminen, herkullinen retkiruoka ja kiireetön oleskelu. Tähän kaikkeen sopi mielestämme parhaiten kahden kansallispuiston kombo Etelä-Pohjanmaalla: Kauhaneva-Pohjankankaan ja Lauhanvuoren kansallispuistot, jotka sijaitsevat vain puolen tunnin ajomatkan päässä toisistaan. Olin retkeillyt ystäväni kanssa molemmissa kaksi vuotta sitten, joten tiesimme, ettei retken onnistuminen jäisi ainakaan maisemista kiinni. Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuisto tarjoaa ehkä jopa hienoimmat suomaisemat, jotka olen ikinä nähnyt ja Lauhanvuoren kansallispuiston kivijata tekee vaikutuksen massiivisuudellaan.
Päätimme aloittaa retkeilyn perjantai-iltana Kauhaneva-Pohjankankankaan kansallispuistosta. Metsähallituksen tilastojen mukaan tämä on yksi Suomen rauhallisimmista kansallispuistoista kävijämäärältään ja melko omissa oloissa saimme olla tälläkin kertaa. Vaikka kooltaan kansallispuisto kuuluu Suomen mittakaavassa keskikastiin, pienet kävijämäärät saattavat johtua puiston melko suppeasta reittitarjonnasta, jotka rajoittuvat Kauhalammin kolmen kilometrin rengasreittiin, sekä pohjois-osasta löytyvään Katikan kanjonin kahden kilometrin rengasreittiiin. Kuten aikaisemmin kuitenkin mainitsin, suomaisemat Kauhalammin kierroksella ovat upeat ja riittävä syy täällä retkeilyyn. Olin iloinen, että vihdoin pääsin Kauhanevalle uudestaan.
Parkkipaikalla järjestelimme tavaroita ja ruokia rinkkoihin, sillä olimme ottaneet mukaan muutamia lainavarusteita ystäväpariskunnalle, mukaan lukien teltan ja makuualustat. Aikaisemmin matkalla olimme jutelleet avomieheni kanssa siitä, kuinka jonain päivänä vielä unohdamme matkasta jotain tärkeää, kuten teltan, makuupussin tai makuualustan. Olimme täysin tietämättömiä siitä, että se päivä oli juuri tänään. Parkkipaikalla vihdoin huomasimme, että meitä oli neljä, makuualustoja kolme. Yksi alusta nojasi edelleen seinään olohuoneemme nurkassa. Asian olisi toki naamioida retkikasteeksi turkkilaiselle ystävällemme, ensimmäisellä retkellä ei makuualustaa käytetä! Halusimme kuitenkin tarjota mahdollisimman mukavan retkeilykokemuksen ja lupauduimme pärjäämään itse yhdellä alustalla. Onneksi kesäinen sää ja mäntykankaan tasainen jäkälämättäiden peittämä maa tarjosivat parhaat mahdolliset olosuhteet unohdukselle, eikä asia sen kummemmin enää harmittanut.
Parkkipaikalla järjestelimme tavaroita ja ruokia rinkkoihin, sillä olimme ottaneet mukaan muutamia lainavarusteita ystäväpariskunnalle, mukaan lukien teltan ja makuualustat. Aikaisemmin matkalla olimme jutelleet avomieheni kanssa siitä, kuinka jonain päivänä vielä unohdamme matkasta jotain tärkeää, kuten teltan, makuupussin tai makuualustan. Olimme täysin tietämättömiä siitä, että se päivä oli juuri tänään. Parkkipaikalla vihdoin huomasimme, että meitä oli neljä, makuualustoja kolme. Yksi alusta nojasi edelleen seinään olohuoneemme nurkassa. Asian olisi toki naamioida retkikasteeksi turkkilaiselle ystävällemme, ensimmäisellä retkellä ei makuualustaa käytetä! Halusimme kuitenkin tarjota mahdollisimman mukavan retkeilykokemuksen ja lupauduimme pärjäämään itse yhdellä alustalla. Onneksi kesäinen sää ja mäntykankaan tasainen jäkälämättäiden peittämä maa tarjosivat parhaat mahdolliset olosuhteet unohdukselle, eikä asia sen kummemmin enää harmittanut.
Salomaan parkkipaikalta siirryimme parin sadan metrin päässä sijaitsevalle telttapaikalle. Tumman siniset pallukat koristivat metsää polun molemmin puolin, sillä varvut olivat täynnä mustikoita. Aamupuuro kruunattaisiin niillä komeasti. Kun hyvät telttapaikat olivat löytyneet, siirtyivät pojat pystyttämään telttoja, kun me jäimme ystäväni kanssa valmistamaan illallista. Luvassa oli hyvinkin kesäinen illallinen trangialla valmistettuna: keitettyjä uusia perunoita, paistettua halloumia, paprikaa, kesäkurpitsaa, kevätsipulia ja lohta. Täydellistä retkigourmeeta, kun rinkan painoa ei tarvitse miettiä. Jälkiruoaksi vielä mansikoita ja muutama irtokarkki.
Kansallispuiston telttapaikka sijaitsee mäntykankaan ja suon rajamaastossa, josta lähtee noin kolmen kilometrin pituinen rengasreitti Kauhalammille. Lähes koko matkalta pitkostettu lenkki kiertää suolla lammen ympäri. Ruoan jälkeen lähdimmekin vielä katsomaan auringonlaskua suolle. Oranssina hehkuva aurinko laskeutui hiljalleen puiden taakse maalaten samalla taivaanrannan hennon persikkaiseksi. Suo oli rauhallinen, vain muutamat linnut rikkoivat toisinaan hiljaisuuden. Näky ihastutti myös retkeilyseurueemme noviisin, jolle vierailu suolla oli elämän ensimmäinen. Kun heinäkuisessa illassa sormia alkoi paleltaa, oli hyvä siirtyä nukkumaan. Puuttuvasta makuualustasta huolimatta yö sujui mukavasti ja uni maittoi poikkeuksellisen pitkään. Koska olimme lainanneet oman telttamme käyttöön ystävillemme, nukuimme itse siskoltani lainatussa erittäin kompaktissa tunnelikaksiossa, johon meidän molemmat ilmatäytteiset patjamme eivät olisi edes mahtuneet.
Nousin ensimmäisenä teltasta kesäaamuun ja lähdin poimimaan mustikoita. Hiljalleen muutkin heräilivät, ja sain seuraa mustikkametsälle. Tällaisista retkiaamuista pidän. Aamupalan jälkeen oli aikaa purkaa leiri, mutta ennen lähtöämme kiersimme Kauhalammin lenkin kuitenkin vielä kokonaisuudessaan. Matkaa ilahduttivat useat sinisiipiset perhoset, jotka lentelivät ympärillämme ja viihtyivät etenkin kanervien seassa. Aurinkoinen, mutta tuulinen sää karkotti haaveemme uintiretkestä, johon lammen reunalta löytyvä laituri olisi tarjonnut hyvän mahdollisuuden. Pysähdyimme laiturille kuitenkin pitkäksi toviksi istuskelemaan. Loppukierroksen ajan matka eteni pätkittäin, kun maistelimme lakkoja ja juolukoita ja tutustuimme alueen luonnosta kertoviin opastauluihin. Hilla ja suomuurain olivat minulle ennestään tuttuja nimityksiä lakalle, mutta tiesitkö, että tuota soiden aarretta myös valokiksi kutsutaan?
Nousin ensimmäisenä teltasta kesäaamuun ja lähdin poimimaan mustikoita. Hiljalleen muutkin heräilivät, ja sain seuraa mustikkametsälle. Tällaisista retkiaamuista pidän. Aamupalan jälkeen oli aikaa purkaa leiri, mutta ennen lähtöämme kiersimme Kauhalammin lenkin kuitenkin vielä kokonaisuudessaan. Matkaa ilahduttivat useat sinisiipiset perhoset, jotka lentelivät ympärillämme ja viihtyivät etenkin kanervien seassa. Aurinkoinen, mutta tuulinen sää karkotti haaveemme uintiretkestä, johon lammen reunalta löytyvä laituri olisi tarjonnut hyvän mahdollisuuden. Pysähdyimme laiturille kuitenkin pitkäksi toviksi istuskelemaan. Loppukierroksen ajan matka eteni pätkittäin, kun maistelimme lakkoja ja juolukoita ja tutustuimme alueen luonnosta kertoviin opastauluihin. Hilla ja suomuurain olivat minulle ennestään tuttuja nimityksiä lakalle, mutta tiesitkö, että tuota soiden aarretta myös valokiksi kutsutaan?
Kauhalammilta siirryimme noin viidentoista minuutin matkan autolla puiston pohjoisosassa sijaitsevalle Katikankanjonille. Kanjonin laavu ja reittimerkinnät on tehty vasta viime vuosien aikana ja kohde oli minullekin täysin uusi. Laavu sijaitsi reitin alkupäässä rinteen harjalla ja alapuolella solisi puro. Valmistimme laavulla lounaaksi porkkana-sipuli-nuudeli-feta-hässäkkää, jonka kehitimme ystäväni kanssa useita vuosia sitten ensimmäiselle retkellemme retkiruoaksi. Ateria ei ole kevyimmästä päästä, mutta sitäkin maukkaampi ja toimii hyvin esimerkiksi vaelluksen ensimmäiselle päivälle. Ruoan jälkeen lähdimme Katikan kierrokselle. Maasto oli täysi vastakohta kansallispuiston eteläosalle. Jyrkkiä nousuja, tiheää metsää ja vehreyden ympäröimä puro kanjonin pohjalla. Laavun vierellä puro virtasi iloisesti, mutta muualla näytti paikoin siltä kuin vesi ei olisi liikkunut juuri lainkaan, lepäsi vain rauhallisena. Reitin merkittävimmäksi nähtävyydeksi on merkattu Kolmentuulenlakki, jyrkkäseinäinen harjanne. Katikankanjoni onkin hieno lisä Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuiston tarjontaan.
Kun Kauhanevan reitit oli kävelty, oli aika vaihtaa Lauhanvuoren kansallispuiston maisemiin. Lauhanvuori ja Kauhaneva ovat yhdessä täydellinen yhdistelmä viikonloppuretkelle, sillä esimerkiksi Katikankanjonilta siirtyy Lauhanvuorelle reilussa vartissa. Me pysäköimme Lauhanvuoren näkötornille, josta oli noin kahden kilometrin matka Spitaalijärven telttapaikalle. Polku kulki Kauhanevalta tutuissa maisemissa, tasaista mäntykangasta ja jäkälien ja varpujen peittämää maata joka suunnassa. Spitaalijärvellä oli rauhallista ja saimme vapaasti valita telttapaikat, joista tosin Kauhanevan tavoin ei täälläkään olisi pulaa, vaikka paikalla olisi paljonkin porukkaa. Telttapaikan yhteydessä on myös pöytäryhmä, nuotiopaikka ja laituri. Parin sadan metrin kävelymatkan päässä vastarannalla löytyy taas keittokatos, useampia nuotiopaikkoja ja esteetön pääsy läheiseltä parkkipaikalta, mutta telttailu täällä ei ole sallitttua. Koska retken tärkeimpänä teemana oli vain rento luonnossa oleskelu, istahdimme pöydän ääreen ja otimme retkiherkut esiin. Pulahdimme uimaan Spitaalijärveen, jolla on tarinoiden mukaan parantava vaikutus johtuen veden poikkeuksellisen alhaisesta pH-arvosta (4,7). Samalla mieheni harjoitteli majoitteen pystytystä tarpista kiiloja, naruja ja vaellussauvoja apuna käyttäen. Lopputulos oli erittäin vakuuttava ja tilava, eikä pystyttämiseen mennyt montaakaan minuutia. Tätä kevytmajoitetta on ehdottomasti testattava jollain retkellä.
Iltaruoan valmistus vaati osakseen nuotiota ja koska metsäpalovaroitus oli voimassa, siirryimme kokkailemaan vastarannan keittokatokselle. Metsäpalovaroituksen aikana tulenteko on sallittua vain tällaisilla katetuilla hormillisilla tulipaikoilla ja silloinkin varovaisuutta noudattaen. Viime kesän kaltaisien erittäin kuivien jaksojen aikana tämäkin voidaan kuitenkin kieltää, joten tarkkailethan aina voimassa olevia varoituksia. Vastuu on aina tulen sytyttäjällä.
Gourmet-illalliseksi olimme valinneet hodarit. Sämpylät täytettiin nuotiolla grillatuilla soija-chorizo -makkaroilla, tuoreella kevätsipulilla, suolakurkulla ja majoneesilla. Yksinkertaista, mutta herkullista retkiruokaa. Illallisen jälkeen pojat lähtivät mustikkametsälle, jotta lättyjen päälle saataisiin parhaat mahdolliset täytteet. Retkilättyjen paistaminen on trangian pannulla aikaisemmilla kerroilla onnistunut yleensä hyvin, joskus leivinpaperin kanssa, joskus ilman. Tällä kertaa lopputulos vaikutti olevan kuitenkin melkoinen pannukakku, kun lätty toisensa jälkeen tarttui kiinni pannun pohjaan. Tulisijan alla lepäili houkuttelevasti kaksi valurautaista lättypannua, joiden arvelimme kuuluvan paikalla olevalle perheelle. Lopulta rohkaistuin kysymään, saisimmeko lainata toista pannua, jotta lättykesteistämme tulisi onnistuneet. Lopputuloksena meillä oli vihdoin iso kasa täydellisiä lättyjä, jotka katosivat nopeasti mansikkahillon ja tuoreiden mustikoiden kera.
Gourmet-illalliseksi olimme valinneet hodarit. Sämpylät täytettiin nuotiolla grillatuilla soija-chorizo -makkaroilla, tuoreella kevätsipulilla, suolakurkulla ja majoneesilla. Yksinkertaista, mutta herkullista retkiruokaa. Illallisen jälkeen pojat lähtivät mustikkametsälle, jotta lättyjen päälle saataisiin parhaat mahdolliset täytteet. Retkilättyjen paistaminen on trangian pannulla aikaisemmilla kerroilla onnistunut yleensä hyvin, joskus leivinpaperin kanssa, joskus ilman. Tällä kertaa lopputulos vaikutti olevan kuitenkin melkoinen pannukakku, kun lätty toisensa jälkeen tarttui kiinni pannun pohjaan. Tulisijan alla lepäili houkuttelevasti kaksi valurautaista lättypannua, joiden arvelimme kuuluvan paikalla olevalle perheelle. Lopulta rohkaistuin kysymään, saisimmeko lainata toista pannua, jotta lättykesteistämme tulisi onnistuneet. Lopputuloksena meillä oli vihdoin iso kasa täydellisiä lättyjä, jotka katosivat nopeasti mansikkahillon ja tuoreiden mustikoiden kera.
Kylläisinä palasimme takaisin vastarannalle. Paluumatka oli kuin sadusta, kun ilta-aurinko maalasi männyn rungot kultaisiksi säteillään. Pitkospuita pitkin sukelsimme tämän taikametsän lävitse. Koska ilta oli niin kaunis, päätimme mennä vielä hetkeksi yhdessä laiturille viettämään iltaa. Takanani rannan kivellä istuva ystäväni tarjosi meille suklaata, joten ojensin käteni ja rohkaisin häntä heittämään levyn minulle. Tässä vaiheessa vieressä istuva mieheni, useaan kertaan vakuuttunut surkeista heitto- ja koppaustaidoistani, näki todennäköisesti jo verkkokalvoillaan mitä kohta tulisi tapahtumaan. Kiljaisuni kaikui ympäri järven, kun puoliksi folioon kääritty suklaalevy lipesi käsistäni ja vajosi kohti Spitaalijärven pohjaa. Salamannopeasti iskin käteni järveen ja noukin suklaan vedestä. Uskoisin, että tässäkin pätee klassinen viiden sekunnin sääntö, joten tyytyväisenä ja äärimmäisen huvittuneena lohkaisin palan suklaata ja heitin suuhuni. Järven parantava vesi teki suklaasta vain entistä herkullisempaa.
Mustikkasadosta on tänä kesänä ennustettu kovin huonoa, joten Lauhanvuoren runsaasta sadosta oli otettava kaikki ilo irti. Sunnuntaiaamun paluumatkalla pysähdyimmekin toviksi poimimaan puurokulhon täyteen mustikoita. Niistä riitti kotona reilusti täytettä mustikkapiirakkaan ja vielä puurolisukkeet usealle aamulle. Autolle päästyämme kapusimme vielä Lauhanvuoren näkötorniin, jonka huipulla seistään 240 metriä meren pinnan yläpuolella. Tornista avautuivat maisemat kymmenien kilometrien päähän. Ylhäältä ihmettelimme lukuisia ympärillä seisovia keloja, kunnes infotaulusta meille selvisi puiden vahingoittuneen edellisen tornin tulipalon yhteydessä vuonna 2002.
Ennen kotiinlähtöä halusimme vielä vierailla kansallispuiston ehkä vaikuttavimmalla luonnonnähtävyydellä, Kivijadalla. Kyseessä on 800 metrin pituinen muinaisranta eli pirunpelto. Kivijadalla seikkailu ei ole sallittu, mutta pitkospuita pitkin pirunpeltoa pääsee ihastelemaan sen keskelle. Paikka teki vaikutuksen koko porukkaan, vaikka osalle vierailu oli jo toinen.
Tavoitteemme rennosta ja mukavasta retkiviikonlopusta toteutuivat kaikin puolin ja oli virkistävää panostaa vaihteeksi retkiluksukseen pitkien kilometrien sijasta. Myös turkkilainen ystävämme nautti retkestämme omien sanojensa mukaan joka sekunti, joten viikonloppu oli erittäin onnnistunut. Erityisesti häntä ilahdutti Kauhanevan suo, enkä lainkaan ihmettele. Paikka on vain yksinkertaisesti niin kovin kaunis. Lähdemme varmasti retkeilemään toistekin samalla porukalla. Lauhanvuoren kansallispuisto oli minulle jo vuoden viides kansallispuistokohde Suomessa, joten seuraavaksi on aika vaihtaa maisemat viereisiin Pohjoismaihin. Koti on tällä hetkellä pakkauskaaoksen vallassa, mutta lauantaina kiire helpottaa, kun suuntaamme kohti Ruotsia ja Keski-Norjan vuoria. Kesäloma on vihdoin täällä, tähän reissuun on laskettu päiviä ainakin jo kuukauden ajan!
Omat suosikit
- Kauhalammin kierros (K-P)
- Spitaalijärvi (LV)
- Kivijata (LV)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti