KESÄLOMA-ROADTRIP OSA 2: KILPISJÄRVI

Kanoottiretken, saunan ja hyvän ruoan siivittäminä olimme valmiita jatkamaan retkeilyä ja siirtymään Kemijärveltä kohti Suomen käsivartta muutaman päivän mökkeilyn jälkeen. Vaikka omasta mielestäni sijaintimme Kemijärvellä oli jo kaukana pohjoisessa, oli ajomatkaa Kilpisjärvelle silti vielä useampi tunti. Matkalla oli pysähdyttävä täydentämään hieman eväsvarastoja, tärkeimpänä kauppalistalla oli tietenkin irtokarkit, joita mukaan tarttui reilu kilo. Lounastauko Sodankylässä, jätskit Muoniossa ja lopulta yli kahdeksan tunnin reissaamisen jälkeen olimme perillä Kilpisjärvellä illalla kuuden aikoihin. Ennen siirtymistä totaaliseen muutaman päivän trangia-ruokavalioon, päätimme nauttia vielä yhden aterian sisätiloissa. Vaikka päivä oli kääntynyt jo reippaasti illan puolelle, halusimme ehdottomasti päästä vielä patikoimaan pitkän ajomatkan päätteeksi. Ravintola Kilpiksen herkullisten annosten myötä olimmekin valmiita Saanan valloitukseen.

Sää oli selkeä mutta tuulinen, kun iltakahdeksalta parkkeerasimme auton Mallan luonnonpuiston pysäköintialueelle ja lähdimme kiipeämään kohti Saanatunturin huippua. Vaikka lämpötila päivän aikana oli jälleen lähennellyt kolmeakymmentä astetta, oli ilma muuttunut illaksi huomattavasti viileämmäksi ja mukaan huipulle pakkasimme reppuun eväiden lisäksi kevytuntuvatakit. Saana on yksi Suomen tunnetuimmista tuntureista ja sen huippu kohoaa 1029 metriä merenpinnan yläpuolelle. Tunturin valloittaminen onnistuu päiväretkenä, sillä matkaa esimerkiksi Mallan parkkipaikalta laelle on reilu neljä kilometriä ja nousumetrejä kertyy hieman yli viisisataa. Polku on melko helppokulkuista eikä missään vaiheessa erityisen jyrkkää, vaikka nousu saakin kyllä sykkeen kohoamaan. Meiltä matkaan huipulle kului valokuvaustaukoineen puolitoista tuntia. Tunturin laelle kulkevan reitin lisäksi Saana on mahdollista myös kiertää sitä ympäröivällä rengasreitillä Saanajärven rannalla sijaitsevan päivätuvan ja kodan kautta.

Ensimmäiset pari kilometriä huipulle vievästä polusta kulkivat matalassa ja vihreässä tunturikoivikossa, jota koristivat vuoroin ruohokanukat, pitkospuut ja tupasvillat. Nousun jyrkentyessä puut vähenivät ja maisema muuttui rosoisemmaksi. Kyseessä oli reissun ensimmäinen tunturin valloitus ja innoissamme halusimme päästä huipulle tarkastelemaan näkymiä. Välillä käännyimme katselemaan taaksemme muodostuneita maisemia, jotka paranivat hetki hetkeltä, kun horisonttiin ilmestyi yhä enemmän Norjan lumihuippuisia vuoria.  Hiljalleen nousun edetessä sää alkoi pilvistyä ja ihaillen pysähdyimme seuraamaan viereisten tunturien takaa vyöryviä pilviä ja niiden nopeaa liikettä. Tässä vaiheessa aloin myös jo pelätä pahinta, lähtiessä sää oli ollut vielä hyvin selkeä, mutta nyt näytti siltä, että huipulta ei välttämättä tarvitsisi paljon maisemia katsella.  Mitä lähemmäksi huippua pääsimme, sitä sankemmaksi sumu kävi ja enää harvakseltaan jostain pilvenraosta avautui pieni näkymä kauemmas. Kun lopulta pääsimme huipulle, oli näkyvyys enää vain pari kymmentä metriä. Tuulen myötä ilmakin oli muuttunut hyvin viileäksi ja saimme pukea untuvatakit päälle.

Jätimme puumerkkimme huipulta löytyvään vieraskirjaan ja samalla sitä selatessani totesin, että paikka todellakin on suosittu. Kyseisen päivän ajalta merkintöjä oli tehty useamman aukeaman verran. Myöhäisen ajankohdan ansiosta saimme tehdä matkaa kuitenkin melko omissa oloissamme. Siirryimme tuulensuojaan huipun kiviröykkiön taakse karkkitauolle ja samalla ehdin manata äärimmäisen huonoa tuuriani korkeiden paikkojen ja sumun suhteen. En juurikaan halua valittaa säästä, se on mikä se on, eikä voivottelu sitä muuksi muuta. Pahimmillaan valitus vain pilaa kanssaretkeilijöidenkin fiiliksen. Tällä kertaa kuitenkin jatkuvalta tuntuva epäonneni sumun kanssa sai aikaan pientä ärtymystä. Ei kulunut kuitenkaan kuin muutama minuutti ja pilvipeite alkoi hiljalleen rakoilla. Satunnaisesti milloin mistäkin suunnasta avautui hetkeksi maisema pitkälle horisonttiin ja pyörien suuntaan ja toiseen koitimme saada vilauksen niistä. Lopulta sumu hälveni riittävästi, jotta saimme hetken nauttia näkymistä ja samalla kaduin nöyränä liian aikaista mieleni pahoittamista. Nopeasti tuntureiden ja vuorien yli vyöryneet sumupilvet olivat kuitenkin tarjonneet  nekin ennennäkemättömän kokemuksen.

Tyytyväisinä lähdimme lopulta laskeutumaan takaisin kohti autoa. Nenä vuosi ja hanskoja tarvittiin lämmittämään käsiä koleassa ilmassa. Oli vaikea kuvitella, että vielä aikaisemmin päivällä jäätelön syöminen oli tuottanut vaikeuksia, kun helle niitä kovin nopeasti sulatti. Noin puolivälissä nousua pysähdyimme vielä nostattamaan sykettä ja lämpöä hyppimällä polun varrelle tuodulla trampoliinilla.  Kävimme myös katselemassa maisemia tunturin Kilpisjärven puoleisen jyrkän rinteen reunalla, pystysuora ja pitkä pudotus alas sai aikaan hieman kylmiä väreitä. Yhdeltä yöllä sankan sumun ympäröiminä saavuimme takaisin autolle ja edessä oli telttapaikan etsintä. Olin ennalta lukenut, että parkkipaikan läheisyydessä pystyisi majoittumaan ja sopiva paikka lopulta löytyikin pysäköintialueen viereisen harjanteen takaa. Vuorossa oli lämmittävät iltateet ja hampaiden pesu autolla, jonka jälkeen siirryimme yökamppeet kainalossa telttapaikalle ja unten maille.

Aamupalaa nautimme parkkipaikan infotaulujen viereisellä taukopaikalla. Mökiltä matkaevääksi saatu raparperihillo toi mukavan lisän vakiintuneeseen retkiaamiaiseen. Parkkipaikalta siirryimme ostoksille ja rahanvaihtoon Kilpishallille, jonka jälkeen palasimme takaisin. Päivän ohjelmassa oli retki Mallan luonnonpuistoon. Paikka on luonnonsuojelualuetta, jossa liikkuminen on lumettomana aikana sallittua vain merkityillä reiteillä. Telttailu alueella on myös kokonaan kielletty lukuun ottamatta Kuohkimajärven autiotuvan läheisyyttä. Merkittyjä reittejä pitkin pääsee kuitenkin huiputtamaan 738 metriin nousevan Pikku-Mallan, ihastelemaan Iso-Mallan rinteeltä laskevaa Kitsiputousta sekä vierailemaan kolmen valtakunnan rajapyykillä, jossa nimensä mukaisesti kohtaavat Suomen, Ruotsin ja Norjan rajat. Rajapyykille pääsee myös matkaamalla ensin Malla-vesibussilla Kilpisjärven yli Koltalahteen, josta matka jatkuu vielä kolme kilometriä polkua pitkin.  Matkaa rajapyykille olisi patikoiden ollut parkkipaikalta 11 kilometriä ja se ei tällä kertaa sopinut aikatauluumme. Suuntasimme siis sen sijaan Pikku-Mallalle ja Kitsiputoukselle, ja jätimme rajapyykin seuraavalle vierailulle.

Hyvien yöunien voimaannuttamina päätimme ensin suunnata Pikku-Mallan huipulle. Aurinko paistoi jälleen pilvettömältä taivaalta ja lämpöä riitti. Reitti kulki Siilaskosken ylityksen jälkeen tunturikoivikon läpi avoimeen tunturimaastoon. Parin kilometrin päästä polku haarautui Pikku-Mallan huipulle. Nousumme keskeytti yhtäkkiä kivenraoista esiin ampailleet kiirunan poikaset. Hetken tilannetta tarkasteltuamme katse kiinnittyi myös huomaamattomaan emoon, joka kökötti aivan polun vieressä. Rauhallisesti kiersimme lintuperheen ja jatkoimme matkaamme. Huipulle päästyämme saimme ihailla edellisyönä valloitettua Saanaa ja alapuolella siintävää Kilpisjärveä. Nautimme maisemista pitkän evästauon ajan, kunnes suuntasimme takaisin alas tunturista ja kohti Kitsiputousta. Pysähdyimme kirkasvetisten Mallalammien äärelle täyttämään vesipullot ja ihmettelemään jälleen niin kirkasta vettä.

Pienten järvien ääreltä polku nousi Iso-Mallan rinteille ja kulki toisen maailmansodan aikaisen korsun ohitse. Reitti muuttui hetkeksi aikaa hyvin kivikkoiseksi, kunnes lopulta saavutimme vesiputouksen. Putous ei ollut poikkeuksellisen kuumasta ja kuivasta kesästä johtuen vuolaimmillaan, mutta siitä huolimatta hyvin vaikuttava. Kallion syvennykseen muodostunut vesiputous, kirkkaana soliseva vesi ja aurinkoiset maisemat Kilpisjärvelle tarjosivat täydellisen lounaspaikan. Ajoituksemme oli paras mahdollinen, sillä saapuessamme paikalla ei ollut muita retkeilijöitä ja saimme vapaasti valita sopivan kohdan lounaan pituiselle leiriytymiselle. Pikku hiljaa paikalle alkoi kuitenkin ilmestyä muita retkeilijöitä ja hetken päästä paikka olikin retkeilijöiden valloittama. Päivän lounaana oli tex-mex-pataa, jonka pääraaka-aineeksi oli aikaisemmin kaupassa valikoituneet pakastealtaan kebab-lastut. Tällainen auton kanssa tapahtuva päiväretkeily tuokin paljon enemmän mahdollisuuksia retkiruokavalioon verrattuna pidempiin rinkkavaelluksiin. Lounaan valmistuessa virkistimme vaelluskengissä muhineita jalkojamme putouksen kylmässä vedessä. Tässä lounashetkessä tiivistyi retkeilyn ihanuus kaikessa parhaudessaan.

Noin neljän kilometrin matka takaisin autolle eteni alamäkeen sukkelasti. Matkalla harjoitimme heikolla menestyksellä lajitunnistusta tunturin yleisimmistä kukista. Lopulta päätin ottaa kasveista myös kuvia myöhempää tunnistusta varten ja kuvakasvion myötä lajitietous voisi pidemmällä tähtäimellä karttuakin. Viimeinen kilometri kuvaustaukoineen eteni verkkaisesti, kunnes lopulta saavuimme takaisin autolle. Kilpisjärven retkeilyalueet olivat meidän osaltamme tältä erää nähty ja malttamattomina odotimme siirtymistä Norjan puolelle vuorien keskelle. Emme olleet kuitenkaan vielä tarkemmin suunnitelleet seuraavien päivien ohjelmaa, joten siirryimme vielä hetkeksi ravintola Kilpikseen retkeilymateriaalin kera tutustumaan vaihtoehtoihin. Selvää oli se, että seuraavan yöpaikan tulisi joka tapauksessa sijoittua Norjan maaperälle. Kilpisjärven pysähdys oli ollut arvoisensa ja selkeästi merkatut, helppokulkuiset reitit ja kohtuulliset nousut tuntureiden huipuille tarjoavat oivat mahdollisuudet aloittelevallekin retkeilijälle nauttia tuntureiden tunnelmasta.

Linkit reissun muihin teksteihin

Osa 1: Hossan kansallispuisto

Osa 3: Lyngenin ja Tromssa alue Pohjois-Norjassa

Osa 4: Abiskon kautta Suomeen