Minä pelkään vettä. Vesi on elementtinä niin mahtava ja voimakas, että se saa aikaan nöyrää kunnioitusta ja pientä pelkoa. Muistan kun olin pieni ja lähdimme koulussa retkelle kaupungin keskustaan. Matka taittui parijonossa ja reitille osui yleensä silta yli Nokianvirran. Varmistelin paikkaani jo hyvissä ajoin jonossa siten, etten vaan ollut kaiteen puolella, kun ylitimme sillan. Niin paljon pelkäsin tummaa syvyyttä allamme. Nykyään ylitän sillat onneksi pelkäämättä, mutta en voi sanoa pelon veden suhteen kaikonneen vielä kokonaan. En esimerkiksi halua lähteä soutelemaan tai melomaan, jos sää on yhtään tuulinen ja järvellä aallokkoa. Osaan kyllä uida, mutta sukeltamisesta en pidä. Jokin veden massiivisuudessa herättää pelkoa ja siinä, ettei tiedä mitä pinnan alla odottaa. Tämän kerrottuani lienee selvää, ettei mielessäni ensimmäisenä ollut lähteä laskemaan Ruunaalla koskia kumiveneen kyydissä.
Ajamme Petkeljärveltä kohti Ruunaan retkeilyaluetta. Olen tutustunut netissä Ruunaan palveluihin ja vastaan on tullut useampia yrityksiä, jotka tarjoavat koskenlaskua Ruunaan koskissa joko kumiveneen tai puuveneen kyydissä. Kumivenelaskuista luvataan, ettei kyydistä selviä kastumatta. Kipparin ohjaamana melotaan läpi koskien stoppareiden ja kuohujen. Puuvenekyyti sen sijaan on hieman maltillisempi, kun kippari itse kuljettaa ja ohjaa venettä perämoottorilla. Toteamme, että tämän ehdottomasti haluamme Ruunaalla kokea, mutta koska itse en ole mikään vesipeto tai täysin sinut veden kanssa, totean että puuvenekyyti on minun valintani. Tiedän kuitenkin, että vieressä istuva kuskini on sen verran hurjapäisempi ja varmasti nauttisi kumivenelaskusta, joten soitan matkailuyritykseen varatakseni meille erilaiset koskenlaskuretket. Puheluuni vastannut mies arvaa, että toinen meistä epäröi kumivenettä ja vakuuttelee, että kokemus on unohtumaton ja suosittelee ehdottomasti kumiveneen valintaa. Epäröin ja kerron, että pelkään kyydistä putoamista, mutta mies lupaa ettei näin tule tapahtumaan. Kuinka ollakaan, kun päätän puhelun, meillä on varattuna kaksi paikkaa seuraavan päivän kumivenelaskuun. Mietin, mihin oikein olen mennyt lupautumaan, mutta toisaalta ajattelen, että ehkä tämä oli se pieni kannustus, jota tarvitsin ylittääkseni itseni ja pelkoni.
Ruunaan retkeilyalue sijaitsee Lieksassa Lieksanjoen maisemissa. Joki mutkittelee läpi retkeilyalueen ja matkalle mahtuu useita koskia, mutta myös rauhallisempia järviä. Matkalla ylimmältä Paasikoskelta alimmalle Siikakoskelle joki laskee lähes kuudentoista metrin verran. Reittejä on noin kolmenkymmenen kilometrin edestä eikä leiritymispaikoista ole pulaa. Joen rannoilla on lähes kolmekymmentä nuotiopaikkaa, joista kahdellatoista on myös laavu. Yöpyminen on sallittua kaikilla tulipaikoilla.
Pääsemme perille Ruunaalle ja pysäköimme Siikakosken parkkipaikalle. Aiomme viettää seuraavan yön Siikakosken maisemissa. Samalla saisimme hieman esimakua siitä, mitä huomisella koskenlaskuretkellä on luvassa.
Lähdemme kiertämään noin viiden kilometrin pituista Siikakosken kierrosta Muurrookosken kautta. Ensimmäisen kilometrin aikana kuljemme läpi hyttysarmeijan, joka onneksi jää jälkeen kun pääsemme suolle. Ilta-aurinko valaisee kauniisti suota, josta matka jatkuu Petkeljärveltä tutuille mäntykankaille. Lähestymme Lieksanjokea ja kuulemme hiljalleen voimistuvan kosken kohinan. Olemme saapuneet Murrookoskelle. Näky on hieno, mutta tällä kertaa en osaa juuri nauttia siitä. Mielessäni on vain seuraavan päivän koskenlasku ja nähdessäni Murrookosken jännitys vaihtuu peloksi. En ole enää lainkaan vakuuttunut siitä, että lähtisin laskemaan koskea kumiveneellä. Pystyn vain kuvittelemaan itseni putoamassa veteen, kun kumivene törmää stoppareihin.
Jatkamme matkaa Siikakoskelle, joka on edeltäjäänsä huomattavasti leppoisempi koski. Ajattelen, että tuosta uskaltaisin jopa laskeakin, mutta vain osalle reitistä lähteminen tuskin olisi mahdollista. Koskenlasku unohtuu hetkeksi, kun pääsemme Siikakosken laavulle ja vietämme hyvän tovin Karhunpolkua vaeltaneen miehen juttusilla. Hän viettää lepopäivää 133 kilometriä pitkän reitin puolivälissä. Kerromme kokemuksiamme retkeilyvälineistä, ruoista ja kohteista puolin ja toisin. Kiinnostuneena hän tulee katsomaan meidän riippumattovarusteitamme, sillä hän ei ole itse vielä riippumattoilua kokeillut.
Meidän lisäksemme laavun ympäristössä yöpyy useampi teltallinen kalastajia, joita olemme jo nähneet aikaisemmin joen jokaisessa mutkassa. Ainakin yhdellä on ollut kalaonnea, sillä kuulemamme mukaan hän on savustanut aikaisemmin päivällä ensimmäiset kalat laavun vieressä sijaitsevassa upouudessa savustuspöntössä. Siikakosken lisäksi Ruunaalla on savustuspöntöt Haapaniskan laavulla ja Neitikosken pysäköintialueella. Kuinka hienoa!
Käymme nukkumaan Siikakosken kuohuessa taustalla. Hetken etsin netistä vielä kokemuksia Ruunaan koskenlaskuista, kunnes vaihdan puhelimen kirjaan ja siirryn aivan toiseen maailmaan ajatuksissani. Aika näyttäisi, mitä seuraava päivä tuo tullessaan.
Olen koko aamun todella hiljainen. Käyn mielessäni läpi koskenlaskua eri näkökulmista. Toisaalta haluaisin osallistua, sillä kokemus olisi varmasti hieno ja suurimmaksi osin hauska ja mukava, mutta suuremmat kosket pelottavat todella paljon. Vaikeinta päätöksen tekemisessä on, etten tiedä tarkalleen mitä on luvassa. Palaamme autolle ja lähdemme ajamaan kohti Ruunaan Tupaa. Lopullinen päätös jää aivan viime hetkille. Kun pääsemme Ruunaan Tuvalle, iskee minulle sellainen paniikki ja pala nousee kurkkuun, että päätös on helppo. Kumivenelasku jäisi minulta välistä. Olisin halunnut ylittää itseni ja voittaa pelkoni, mutta tämä askel on liian suuri. En kuitenkaan halua, että minun takiani retki jäisi molemmilta väliin, joten jätän Tatun muiden hurjapäiden seuraan ja palaan itse takaisin joelle. Ainakin saisin Tatulle kuvia muistoksi retkestä. Olisin edelleen ollut valmis lähtemään puuveneajelulle, mutta valitettavasti lähtö siihen on ollut jo tuntia aikaisemmin, joten minun on tällä kertaa tyydyttävä ihastelemaan koskia rannalta. Harmittaa, etten ollut luottanut edellisenä päivänä vaistooni ja pitäytynyt puuvenekyydissä, vaikka toisaalta olin ajatellut, että tarvitsen vain pientä kannustusta uskaltaakseni kumivenelaskuun.
Pakkaan reppuun riippumaton, pientä evästä ja lähden takaisin koskimaisemiin. Ylitän joen Siikakosken sillalla ja kuljen nyt joen vastarantaa eiliseen reittiin nähden kohti Murrookoskea. Tämä osoittautuu lopulta huonoksi valinnaksi kuvaamisen suhteen, mutta saan ainakin kulkea uusissa maisemissa. Murroossuvannolle päästyäni ei tarvitse odottaa kauaakaan, kun kumivene jo ilmestyy Murrookosken taakse. Kuohujen harjoilla pomppien joukkue laskee taidokkaasti läpi Murrookosken. Myönnettäköön, että olen hieman kateellinen siitä, etten uskaltautunut mukaan, vaikka tiedän, että se oli tällä kertaa oikea vaihtoehto.
Laskijat pysähtyvät ruokailemaan heti Murrookosken jälkeen ja itse lähden palaamaan takaisin kohti Siikakoskea. Löydän hyvän kiven joen rantavedestä ja asetun siihen nauttimaan maisemista ja odottamaan jälleen kumivenettä. Siikakoski on reitin viimeinen koski ja se näyttää sujuvan melojilta ongelmitta. Koskenlaskun lisäksi osallistujat pääsivät kokeilemaan koskikelluntaa, sillä Siikakosken jälkeen kumiveneestä sai hypätä pois ja kellua virran mukana viimeiset pari sataa metriä. Kuulemani mukaan retki oli hauska, enkä epäile sitä hetkeäkään. Ensimmäinen koski oli lyönyt kylmät vedet kypärän sisään, joten vauhtia takuulla riitti.
Kun saan kosken kuohuja uhmaannen hurjapään takaisin kyytiin, siirrymme Neitikoskelle. Haluan itsekin nähdä tämän Ruunaan ehkä näyttävimmän kosken, josta kumiveneseurue oli jo laskenut kahteenkin kertaan. Neitikosken parkkipaikalta on esteetön 600 metrin pituinen reitti aivan Neitikosken kuohujen äärelle. Reitin päästä pääsee seikkailemaan Neitikosken suvannossa sijaitseville kiville, josta löydämme hyvän paikan lounaan valmistukseen. Ruoan valmistumista odotellessa huomaan, että joku lähestyy koskea sup-laudalla. Juoksen hämmästyneenä lähemmäs katsomaan, kuinka lasku onnistuisi. Kun nuori mies lähestyy koskea, tajuan ettei hän olekaan liikkeellä sup-laudalla. Miehellä on kädessään pitkä keppi, jonka avulla hän tasapainottelee tukin päällä! Olen ajatellut, että jo pelkästään tukin päällä seisominen vedessä vaatii jonkinlaista noituutta, mutta siinä tuo tukkijätkä nyt taitavasti lähestyy Neitikosken kuohuja ja stopparia. Seuraan tilannetta niin hämmentyneenä, vaikuttuneena ja haltioissani, ettei tapahtumasta jää edes kuvaa todisteeksi. Niin kuitenkin vaan käy, että kaatumatta mies laskee tukilla Neitikosken läpi. Olen sanaton. Upeaa, että tätäkin perinnettä ja taitoa pidetään yllä.
Olemme vuorokauden aikana kiertäneet monet Ruunaan näyttävimmistä helmistä ja olihan maisemat jälleen huikeita. Nähtävää riittäisi varmasti vielä alueen muissakin osissa ja esimerkiksi kolmenkymmenen kilometrin pituinen Koskikierros on sellainen, jonka joskus haluaisin vielä kiertää. Tällä kertaa puolisoni polvivamma estää kuitenkin pidempien vaellusten tekemisen, joten kiersimme vain parhaat nähtävyydet. Nyt kun koskenlaskukin jäi vielä kokematta, on monta hyvää syytä palata Ruunaalle uudestaan.
Vaikka itse en tällä kertaa kumiveneen kyytiin uskaltautunutkaan, suosittelen sitä kuitenkin (melkein) kaikille muille. Luvassa on varmasti ikimuistoinen ja hauska kokemus ilman vaaratilanteita. Pieni jännitys ja kutkutus vatsan pohjassa on hyväksi ja itsensä ylittäminen mahtavaa. Kipparit osaavat asiansa ja kyyti on varmasti turvallista. Minun kohdallani tunteet lähenivät kuitenkin paniikkia ja kuolemanpelkoa, eikä niitä taltuteta hetkessä. Opinpahan kuitenkin tuntemaan paremmin rajani vesipelkoni suhteen ja ehkä löydän jonkun helposti lähestyttävämmän tavan lähteä joskus työstämään sitä. Jonain päivänä palaan vielä kohtaamaan pelkoni, mutta sitä ennen luulen, että teen ainakin yhden tutumisretken ensin puuveneen kyydistä.
Pohjois-Karjalan loman retkikohteet:
Pohjois-Karjala - Osa 1: Petkeljärven kansallispuisto
Pohjois-Karjala - Osa 3: Patvinsuon kansallispuisto
Pohjois-Karjala - Osa 4: Kolin juhannus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti